Uusia
omistajajäseniä tuli 15 prosenttia
Osuuspankit löivät entisen tulosennätyksensä |
Osuuspankkiryhmässä
on taas tehty tulosta yli edellisen vuoden ennätystuloksen. Viime vuoden
tilinpäätöstiedot osoittavat 450 miljoonan euron eli 2,7 miljardin markan tulosta. Se
on noin 14 prosenttia enemmän kuin vuonna 1998.
Esitellessään viime vuoden tilinpäätöstietoja tiistaina pääjohtaja
Antti Tanskanen sanoi OP-ryhmän olleen paras suurista pohjoismaisista pankeista.
Luottotappiot vähenivät merkittävästi 600 miljoonalla markalla. Omien
varojen määrä kasvoi 36 prosentilla yhteensä 9,8 miljardiin markkaan. Ensisijaisiin
omiin varoihin sisältyy 1,9 miljardia markkaa jäsenten osuuspääomasijoituksia; niistä
oli irtisanottuja osuusmaksuja 387 miljoonaa markkaa. Arvopaparikaupan nettotuloja ryhmä
kirjasi 130 miljoonaa markkaa eli 57 miljoonaa enemmän kuin edellisenä vuonna.
Ryhmän pääkohteet eivät Tanskasen mukaan ole enää liikevoiton
kasvattamisessa, vaan tulos antaa mahdollisuuden liiketoiminnan kehittämiseen.
Kuluvalta vuodelta OP-ryhmässä ei odoteta enää viime vuoden kaltaista
ennätystulosta, mutta hyvätasoista: kansantaloudessa ei odoteta merkittäviä
markkinahäiriöitä. Hintakilpailu pankkien välillä |
|
Pääjohtaja
Antti Tanskanen
Kuva Tapani Lepistö |
kiristyy,
mutta luottojen kysyntä on edelleen vilkasta. Peruspalvelut viedään Internetiin kun
henkilön sähköinen tunnistaminen on käynyt mahdolliseksi.
Omistajajäsenten määrä kasvoi vuoden 1999 aikana noin 103 000
jäsenellä ja oli 78 0000 jäsentä. Vuoden aikana käyttöön otettua
Platinabonus-järjestelmää voi hyödyntää jo 62 0000 jäsentä, ja bonusten arvo
oli 12 miljoonaa markkaa vuoden lopussa. |
S-ryhmä teki miljardituloksen
S-ryhmä, jonka muodostavat osuuskaupat tytäryhtiöineen ja
SOK yhtymä, teki viime vuonna ennakkotietojen mukaan 1 108 markkaa voitollisen
tuloksen. Se on 132 miljoonaa markkaa edellisvuotta parempi ja samalla ryhmän paras tulos
kautta aikojen.
Alueosuuskauppojen yhteenlaskettu tulos oli 816 miljoonaa markkaa, 92
miljoonaa markkaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Kaikki alueosuuskaupat tekivät
positiivisen tuloksen.
Alueosuuskaupoilla oli asiakasomistajatalouksia vuoden 1999 lopussa
746 000. Paikallisosuuskaupat mukaan lukien osuuskaupoilla oli jäseniä kaikkiaan
763 000, lisäystä lähes 90 000 edellisestä vuodesta. Asiakasomistajien
bonusostot olivat yhteensä 16,2 miljardia markkaa, joka oli 21 prosenttia enemmän kuin
edellisenä vuonna. Bonusta he saivat ostoistaan osuuskaupoilta ja SOK-yhtymältä 392
miljoonaa markkaa. Siinä oli lisäystä edellisestä vuodesta 77 miljoonaa markkaa.
Pääjohtaja Jere Lahden mukaan myös lähivuosien kehitys näyttää
turvatulta. Tallinnassa on Viru-kauppakeskuksen laajennussuunnitelmat meneillään ja
siinä yhteydessä myös sikäläinen Sokos laajenee. Sen lisäksi siellä on tarkoitus
avata uusi Prisma-hypermarket. Sen peruskivi muurattiin helmikuun alkupuolella.
Muut Pohjoismaat ovat kehittäneet yhteistyötään jo yhteisten yritysten
asteelle ja ne ovat ehdottaneet Suomenkin S-ryhmälle yhteistyön tiivistämistä.
Pääjohtaja Lahden mukaan meillä ei kuitenkaan ole syytä lähteä muodostamaan mitään
yhteispohjoismaista yritystä, mutta yhteistyö
esimerkiksi hankinnoissa, logistiikassa ja korteissa voi kiinnostaa.
S-Etukortin käyttöalue laajenee. Maaliskuun alusta lähtien vihreällä
Etukortilla saa bonusta myös Askon sisustustavarataloista tehdyistä ostoksista.-SR
Munakunta nollatuloksen jahtiin
Munakunta puristi edellisvuoden lähes 14 miljoonan markan
tappionsa viime vuonna 4 miljoonaan markkaan. Ennakkotietojen mukaan viime vuoden
liikevaihto nousia 164,3 miljoonaan markkaan. Kulujaan Munakunta pystyi pienentämään
5,4 miljoonaa markkaa. Munakunnan markkinaosuus keskuspakkaamojen A-luokan kananmunien
markkinoista oli 39 prosenttia, mutta hankintamäärä hieman väheni.
Munakunta pystyi nostamaan liikevaihtoaan edellisvuotista paremmilla
myyntihinnoilla ja edullisella myynnin jakaumalla. Liikevaihtoa puolestaan pudotti
vähentynyt rehu- ja tarvikekauppa.
Munakunnan toimitusjohtaja Jan Lähde pitää tärkeänä jatkaa
Laitila-mallia: se vakauttaa markkinoita ja tukee kananmunien menekkiä.
Lähde katsoo, että voiton tavoittelemisen sijaan osuuskunnan on järkevää
tänä vuonna jakaa hyvää tilityshintaa tuottajille. Munakunnan viime vuonna tuottajille
maksama kilohinta oli Elintarviketiedon tutkimuksen mukaan keskimääräistä hintaa
korkeampi.
LYHYESTI
- Raision Yhtymän toimitusjohtaja Tor Bergman on nimitetty Metson
toimitusjohtajaksi. Bergman nimitettiin Raision toimitusjohtajaksi viime vuonna.
|