31. | 3. | 2006  sivut.gif (121 bytes)
vk_4.gif (107 bytes)
   Markku Nummi



PTT:n ennuste täksi ja ensi vuodeksi:
Maatalouden tulot alenemassa
Maatalouden yrittäjätulo pienenee noin kymmenyksellä sekä tänä että ensi vuonna. Laskelman on tehnyt Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT.
   PTT julkisti maa- ja elintarviketalouden suhdannekuvansa torstaina. Ennusteen mukaan sekä kasvinviljely- että kotieläintuotanto pienenevät. Metsäteollisuudessa paperin tuotanto kasvaa, mutta ala myös purkaa ylikapasiteettia.
   Kasvinviljelytuotannon määrää vähentää sekä kesannoinnin lisäys että alhaiset viljojen hinnat. Kotieläintuotantoa vähentää eniten maidon tuottajahinnan aleneminen. Koska lypsylehmien määrä vähenee, pienenee myös naudanlihan määrä. Niukkuus nostanee lihan hintaa.
   Lintuinfluenssatapaukset ovat vähentäneet siipikarjanlihan kysyntää. Tutkimusjohtaja Perttu Pyykkönen PTT:sta arvioi, että ajan mittaan myös Suomessa, vaikka Pohjolassa siipikarjanliha on toistaiseksi käynyt kaupaksi lähes normaalisti.
   Lintuinfluenssa heijastuu sianlihamarkkinoille: sianlihan kysyntä kasvaa.
   Sahat puolestaan kärsivät tukin niukkuudesta. Tutkija Tapio Tillin mukaan ostajien suurin mielenkiinto kohdistuu tukkipuuhun, jota teollisuudella ei kuitupuun tavoin ole varastossa.
   Puumarkkinoilla vuoden alussa vallinnut hiljaisuus poistuu PTT:n mukaan vuoden mittaan ja kauppa piristyy.

Viikko-Pellervon alkuun
Kaikki uutiset