Pellervo-Instituutti
hakee toimitusjohtajaa
Pellervon ja MTK:n yhteinen
koulutusyritys Pellervo-Instituutti Oy hakee toimitusjohtajaa, koska
nykyinen toimitusjohtaja Heikki Juutinen siirtyy
Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtajaksi elokuun alussa.
Espoon Tapiolassa toimivalla Instituutilla on merkittävä
tehtävä osuustoiminnallisten yritysten,
yhdistyksien ja yhteisöjen hallinnon ja liikkeenjohdon kouluttajana ja
kehittäjänä. Hakuaika päättyy 23.4.2003.
|
Uusi
yksikkö tuplaa Atrian siipikarjanlihan tuotannon ja
joustaa |
Atrian
Chick-liiketoiminnan
johtaja Merja Leino. Kuvat Markku Nummi
Tiina
Lampisjärvi luovutti Hyvää Suomesta -palkinnon Seppo
Paatelaiselle.
|
Atria
noin kaksinkertaistaa siipikarjanlihan tuotannon
huhtikuun alusta Nurmossa käynnistyneen uuden
tuotantolaitoksen ansiosta.
Muutos ei ole vain määrällinen:
Chick-liiketoiminnan johtaja Merja Leino sanoo,
että uudella yksiköllä voidaan myös myötäillä
hyvin kuluttajien toivomuksia. Yksi niistä on
luuttomien tuotteiden osuuden lisäys.
Leino sanoo Atrian haluavan pysyä
siipikarjanlihan kulutuksen kasvussa mukana. Atria on
toiseksi suurin HK Ruokatalon jälkeen siipikarjanlihan
markkinoilla. Gallup Elintarviketiedon mukaan
siipikarjanlihan kulutus kasvoi Viime vuonna 6
prosenttia edellisestä vuodesta, kalkkunan peräti 25
prosenttia, mutta kalkkunan osuus oli tuolloin vasta 16
prosenttia kulutuksesta.
Saman tien uuden yksikön aloitettua
toimintansa Atria alkaa uudistaa vanhaa
siipikarjalinjaa, johon syksyyn mennessä tulee lisää
tilaa broilerin ja kalkkunan |
jatkojalostukselle.
Kalkkuna ja broileri kulkevat tuotannossa alusta alkaen
erillään toisistaan.
Atria sai uuden yksikön käyttöönoton
aattona huomionosoituksen Finfood - Suomen Ruokatieto
ry:ltä. Kymmenen vuotta sitten kotimaisesta
raaka-aineesta viestivä joutsenmerkki tuli käyttöön
ensimmäistä kertaa Atrian makkarassa.
Joutsenmerkin kymmenvuotistaivalta Finfood
juhlistaa jakamalla kymmenelle yritykselle palkinnon
merkin käytöstä. Atrialla merkki on 748 tuotteessa.
Finfood - Suomen Ruokatiedon
toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi kertoo 270
yrityksen käyttävän joutsenmerkkiä yhteensä 9000
tuotteessa. 2003 palkittavia yrityksiä tulee olemaan
eri toimialoilta.
Atrian uusi siipikarjayksikkö Nurmossa maksoi
noin 20 miljoonaa euroa. Hollantilainen laitetoimittaja
teki Atrialle teknisen kokonaisuuden, jollaista ei ole
teknisen johtajan Tapani Potkan mukaan muilla.
Laitos sisältää myös sellaisia yksittäisiä
ratkaisuja, joita ei ole vielä ollut Suomessa.
Lopputuloksena on, että yksittäistä lintua voidaan
seurata hyvin erityisen hygieenisissä oloissa, ja tuote
on mureaa esimerkiksi kaksivaiheisen jäähdytyksen
ansiosta.
Uuden tehtaan käsittelyvauhti on huikea:
9000 eläintä tunnissa, kun vanhakin on otettu
käyttöön syyskuussa. Linnut tulevat tiloilta
laitoksen vastaanottoon aamuviideltä ja ovat
vähittäiskauppojen kylmätiskillä jo heti seuraavana
päivänä. Tehdas alkaa toimia kahdessa vuorossa.
Uuteen yksikköön siirtyy noin 60 työntekijää muista
toiminnoista.
Atrialla on noin 105 siipikarjan sopimustuottajaa.
Toimitusjohtaja Seppo Paatelaisen mukaan nyt
ollaan suurentamassa kasvatustiloja, joita ei
perustamisvaiheessa määräysten mukaan vielä saanut
kovin suuriksi rakentaa.Elintarvikekilpailuun
tunkua
Vuoden Suomalainen Elintarvike - Vuoden 2003
Tähtituotteet -kilpailun raati valitsi
loppukilpailuun 17 vähittäiskauppasarjan ja
suurkeittiösarjan tuotetta ja tuotesarjaa. Kilpailun
järjestää Elintarviketeollisuusliitto. Kilpailu veti
ennätyksellisen osanoton, saavathan voittajat
huomattavan markkinaedun tuotteilleen ja nimeä
yritykselle.
Kilpailuun tuli paljon tuotteita, joissa innovaatio liittyi käyttöä
helpottaviin pakkausratkaisuihin. Raadit kommentoivat
terveysvaikutteisuuden saaneen jo ehkä liian suuren painoarvon
tuotekehityksessä.
Suurille osuuskunnille tuli muutama
loppukilpailupaikka. Vähittäiskaupan sarjassa alku- ja pääruoat sekä
niiden lisäkkeet loppukilpailuun pääsi Järvi-Suomen
Portti Osuuskunnan Tikka-curry Possu, Curry-inkivääri
Possu, Tikka-curry Kalkkuna, Curry-inkivääri Kalkkuna
ja Red-curry kalkkunafilee. Juomien sarjassa loppukilpailussa on
Valio Benecol
vähälaktoosinen piimä. Loppukilpailussa on toinenkin kalkkunasarja; HK
Ruokatalon tytäryhtiön Broilertalon Kariniemen
Kalkkuna -tuotesarja.
Voittajat julkistetaan 14.5.2003 Elintarvikepäivän
yhteydessä.
Valiolta
juuri uusi terveysvaikutteinen Tutteli
Valio on
juuri alkanut myydä ensimmäistä terveysvaikutteista
tuotetta
imeväisikäisille - Gefilus PeptidiTuttelia. Tuote
valmistetaan Lapinlahdella.
Apteekkimyynnissä oleva
erityisäidinmaidonkorvike on tarkoitettu maito- ja
soija-allergisille vauvoille. Tuotetta voidaan
käyttää syntymästä lähtien, jos lasta ei imetetä.
Gefilus PeptidiTutteli on hyväksytty KELAn
korvattavaksi tuotteeksi, jos sitä hankitaan
lääkärin reseptillä.
|
Osuustoiminnan
Päivä 2003
Osuustoiminnan
Päivä 2003 järjestetään 8. huhtikuuta Helsingin
Messukeskuksessa. Aiheena on Osuustoiminta - paikallinen,
suomalainen ja turvallinen vaihtoehto. Päivän
ohjelma >>
|
Julkaisuja
-
Maatilan Pellervon huhtikuun 2003 numero sisältää nyt
jykevää ammattitietoa. Suorakylvöstä on 24 sivun teema, jossa
eri merkkisten kylvökoneiden omistajia on haastateltu: saat suoraa
kokemustietoa kotona istuen. Teemassa on myös laskelmia ja
kasvinviljelytoimien kuten lannoituksen ja kasvinsuojelun ohjeita
suorakylvömaille.
Edellisessä numerossa oli sikojen hyvinvointimittarin
teema. Nyt Terve eläin -osassa on vastaava nautojen
hyvinvointimittari.
Simassakin on oltu. Kymmenien kuvien kavalkadi ja
kommentteja maailmankuulusta Pariisin näyttelystä myös
nettisivulla.
Lehti ilmestyy torstaina 3. huhtikuuta.
SKJO:n
vaalitulos 7. huhtikuuta
Suomen Kotieläinjalostusosuuskunnan
(SKJO) edustajiston vaalin tulos julkistetaan maanantaina 7.
huhtikuuta. Edustajisto on osuuskunnan ylin vallankäyttäjä.
Edustajistoon valitaan
neljäksi vuodeksi 30 jäsentä: 21 edustaa
lypsykarjanjalostajia, 7 sianjalostajia ja 2 lihakarjan jalostajia.
Internetissä
syntyy
koko ajan uusia julkaisuja, markkinointikanavia ja palveluja, sinne
myös siirretään ennen painotuotteina toteutettuja
kampanja-aineistoja.
Maito ja Terveys ry on valmistanut nettiin
koululaisille suunnatun Maito on magiaa
-kampanjan kotisivut. Siellä tunnushahmon nimikilpailussa annettiin
15000 vastausta, voittaja
Magi sai noin 3 700 ääntä.
Sivuille www.maitoonmagiaa.com
tulee uutta maitotietoa kuukausittain kolmen vuoden ajan.
|