aniweek.gif (7039 bytes)26.5.2000

 
HK Ruokatalo nostaa pellavalla
uuden Linobene-tuotesarjan terveellisyyttä
Linobene on HK Ruokatalo Oyj:n uusi tuotesarja ja tulee markkinoille syksyllä.
   Professori Simo Tarpila kertoo HK Ruokatalon tuotekehitysjohtajan Kari Sipilän marssineen hänen luokseen kolmisen vuotta sitten sen kysymyksen kanssa, miten lihavalmisteisiin saisi terveellisyysideaa. Tarpila sanoo jo silloin "leikkineensä" pellavan kanssa ja ehdotti sitä. 
   Syksyllä myyntiin tulevissa HK Ruokatalon tuotteissa onkin uusi ravintoaineseos, jossa on ravintokuitua mm. pellavarouheesta sekä pellavaöljyä.
   Rouheen ansiosta tuotteissa on esimerkiksi lignaania. Ruoaksi nautitun lignaanin ansiosta suolistossa syntyy bakteeritoiminnan ansiosta hormonien kaltaisia aineita, muiden muassa enterolaktonia. Enterolaktonin puolestaan on uusissa tutkimuksissa todettu vähentävän sydäninfarktin ja hormoniperäisen syövän kuten rintasyövän riskiä.
   Tarpila sanoo, että Linobene-tuotesarja on hyvä monityydyttämättömien rasvahappojen, ravintokuidun ja lignaanin lähde.

linobene.jpg (30397 bytes)
Syksyllä ilmestyy Linobene-
makkaroita ja -lihapullia. Koko
HK Ruokatalon uusi  tuote-
sarja sisältää yli 10 tuotetta.

   Myös professori Herman Adlercreutz Helsingin yliopistosta on tutkinut enterolaktonin vaikutuksia. Hiiri- ja rottakokeissa enterolaktonin todettiin vähentävän eturauhassyövän kasvua. Adlercreutzin mukaan on myös viittauksia siitä, että lignaaneilla olisi vaikutusta paksusuolensyövän ehkäisyyn.
   HK Ruokatalon koetehtaassa Vantaalla valmistettiin tuotteita kliinisiä kokeita varten. Valikoimassa oli lihavalmisteita, pitsoja ja mikrouuniaterioita. Niistä saataisiin mitattua uuden ravintoseoksen seurauksia elimistössä. Ruokia nauttivat yrityksen noin 80 työntekijää. Monissa veren arvoissa havaittiin muutoksia, mutta osa niistä oli vähäisiä. Tilastollisesti merkitseviin muutoksiin uusi ravintoaineseos johti alfalinoleenihapon, eikosapentaeenihapon sekä dokosapentaeenihapon prosenttiosuuksissa. Veren enterolaktonipitoisuus kaksinkertaistui. Myös kolesteroli, LDL-kolesteroli ja triglyseriini vähenivät, tosin vain hieman.
   Tutkimusprofessori Antti Aro Kansanterveyslaitokselta sanoo rypsiöljyn olevan tärkein alfalinoleenihapon lähde suomalaisten ruokavaliossa, mutta pellavaöljyssä sitä on viisi kertaa niin paljon kuin rypsiöljyssä. Välimeren maissa tehtiin koe rypsiöljyn vaikutuksesta sydäninfarktiin sairastuneiden ihmisten kuolleisuudesta. Rypsiöljy vähensi kuolleisuutta.
   Elintarviketeollisuuden kansainvälistyminen onnistuu terveysvaikutteisten tuotteiden kautta aivan eri tavalla kuin perinteisesti. Näin arvioi HK Ruokatalon toimitusjohtaja Simo Palokangas. On arvioitu, että 5-10 vuoden kuluttua noin kolmasosa ruoasta on terveysvaikutteista.
   Palokangas sanoo, että terveysvaikutteisten elintarvikkeiden markkinat kasvavat, mutta niillä menestyminen edellyttää yhteistyötä: tutkimustulokset ovat saatava kaupallisesti menestyviksi tuotteiksi, mikä vaatii kattavia verkostoja tutkimusyhteisöön, terveydenhuoltoon ja jakeluverkostoon.

Atria lupaa sijoittaa kaikki 60 Kuopiosta irtisanottua
Atria on irtisanonut 60 Atria Oyj:n Kuopion toimipisteen lähettämön työntekijää. Atria sulkee Kuopion lähettämön, kun uusi logistiikkakeskus Nurmossa otetaan käyttöön ensi syksynä. Irtisanottujen työsuhde päättyy syyskuussa.
   Osalle irtisanotuista on tarjottu työtä muualla Atriassa, kertoo pääluottamusmies Ahti Kivilä. Atrian logistiikkajohtaja Erkki Muilu sanoo, että kaikille halukkaille voidaan tarjota työtä. Valtaosalle irtisanotuista tarjoutuu irtisanomisajan jälkeen työtä Nurmosta, mutta osalle myös Kuopiosta. Muilun mukaan työntekijät otetaan uuteen työhön vanhoina työntekijöinä.
   Nurmon uuden logistiikkakeskuksen käynnistysvaihe on alkanut. Käyttöön se otetaan elo-syyskuussa.

Järvi-Suomen Kalkkunalta lihavalikoima kesäkuussa
Järvi-Suomen Kalkkuna Oy on pysynyt aikataulussaan ja saa ensimmäiset tuotteensa markkinoille kesäkuun puolivälissä - sopivasti ennen juhannuksen grillisesonkia.
   Järvi-Suomen Kalkkunalta on ollut luvassa Suomen oloissa ainutlaatuinen tuoteperhe. Ensimmäisten markkinoille tulevien Järvi-Suomen Kalkkuna -lihatuotteiden joukossa on muun muassa grillilihaa, kevyttä grillipihviä, leikkeitä, kalkkunanlihasuikaleita, paistista kalkkunajauhelihaa, kalkkunapihvejä.
   Juvalla toimivan Järvi-Suomen Kalkkunan toimitusjohtajana on aloittanut agrologi Jari Mustonen.

S-ryhmä nosti osuuttaan päivittäistavarakaupassa
S-ryhmän markkinaosuus päivittäistavarakaupassa nousi 27,8 prosenttiin viime vuonna. Myös Tradeka ja Elanto pystyivät plussan puolelle edellisvuotiseen verrattuna, mutta K-ryhmän, Sparin ja Wihurin markkinaosuudet pienenivät.
  S-ryhmän päivittäistavarakaupan myynti lisääntyi viime vuonna edellisvuotisesta 7,8 prosenttia ja oli 15,9 miljardia markkaa. Myyntiä vetivät ylöspäin lähinnä hyper- ja supermarketit.

Sähköisesti Osuuspankkiin
Sähköisen tunnisteen käyttö pankkipalveluissa mahdollistuu ensimmäiseksi Osuuspankkien asiakkaille.
   Osuuspankkien palveluihin pääsee käyttäjätunnuksella, salasanalla ja avainluvulla. Tämä menetelmä säilyy jatkossakin, mutta lähiaikoina OPK Osuuspankkien asiakkaat voivat käyttää myös poliisilta saatavaa sähköistä henkilökorttia.
   "Nyt myös sopimuksen tai muun asiakirjan allekirjoitus voidaan tehdä verkossa sähköisen tunnisteen avulla luotettavasti, ja se on juridisesti yhtä pitävä kuin paperille tehty", kertoo kehittämisjohtaja Matti Korkeela Osuuspankkikeskuksesta.
    Sähköinen henkilökortti maksaa 160 markkaa. Se on haettava henkilökohtaisesti, mukana on oltava poliisilta saatu jokin virallinen henkilötodistus ja kaksi mustavalkoista valokuvaa. HST-kortin käyttöön vaadittavat tietokoneohjelmat ja tekninen lukijalaite maksavat esimerkiksi erään puhelinyhtiön tarjouksessa noin 400 markkaa.

Viikon verkkovihje
kjetu.jpg (9844 bytes)OPK Osuuspankkien kotisivulta linkistä Maatalous pääsee lukemaan Kultajyvä-lehden verkkoversion artikkeleita. Kultajyvä on Osuuspankkien maa- ja metsälehti. Tuoreessa numerossa muun asian lomassa meteorologi Lea Saukkonen ja sääasioiden harrastaja Ahti Rantanen Orimattilasta kertovat tulevista säistä.

painike.gif (1499 bytes) LYHYESTI

- Järvi-Suomen Kalkkuna Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty 16.5.2000 alkaen agrologi Jari Mustonen, 35. Mustonen on työskennellyt aiemmin muiden muassa Broilertalo Oy:ssä ja viimeksi projektitehtävissä Unkarissa.

- Euroopan unionissa on hyväksytty Suomi kokonaisuudessaan maatalouden lfa-alueeksi vuosiksi 2000-2006. Maatalousasioista päättävän Star-komitean ratkaisu tulee vielä komission päätettäväksi.

- Muita tapahtumia voi seurata lehtien lisäksi myös Vuosikalenterista verkossa.

- Nimitysuutisia osuustoimintakentässä ja yrityksissä.

- Vuoden Maitotytöksi on valittu Riikka Katajainen. Riikka on 20-vuotias partion harrastaja Tampereelta. Toiseksi sijoittui Tiina Heikkinen ja kolmanneksi Emma Lehtola. Maitotyttö työskentelee Maito ja Terveys ry:n nimissä edistäen maitotuotteiden tunnettuutta.

 

ViikkoPellervon alkuun | Yhteydet ja palaute |