OT-lehden
vanhat artikkelit heijastavat
aikansa talouden ja yhteiskunnan kuvaa
Osuustoiminta-lehden
vanhoista vuosikerroista valittuja artikkeleita julkaistaan
tästä lähtien lehden
Internet-sivuilla.
Suomen Osuustoimintalehti perustettiin vuonna 1909,
ja artikkeleita voi lukea tuosta vuodesta lähtien. Ohessa kuva
olympia- ja Armi Kuusela -vuoden 1952 numeron 3 kannesta.
Aluksi valikoima on suppea mutta täydentyy
jatkuvasti. Verkkosivuille on Pellervossa valittu joitakin
artikkeleita kultakin vuosikymmeneltä vuoteen 1997 saakka. Sen
jälkeen valittuja artikkeleita on lehtien ilmestyttyä
siirrettykin saman tien verkkoon, ja ne löytyvät lehden
verkkosivujen Arkisto-osasta.
Oletko kokeillut OT-lehden Tietovisaa? Tietovisa on
nyt uudistettuna verkossa lehden
kotisivuilla ja kertoo ajantasaisesti vastauksistasi
kertyvistä pisteistä. Tietovisassa on jo kahdeksan
osuustoimintaa sivuavaa eri aiheen sarjaa.
Osuuskunnan
perustamisohjeita
myös ruotsiksi Pellervon verkossa
Keväällä 2002 ilmestynyt Osuuskunnan perustajan
opas on nyt sähköisessä muodossa uusosuustoiminnan
kotisivuilla Wuokossa.
A4-kokoista painettua opasta voi tilata
Pellervosta, katso esittelyä.
Keskeiset osat osuuskunnan perustamiskysymyksissä
oppaassa on myös ruotsinnettu uuden lain mukaisesti. Nämä
luvut löytyvät sekä Wuokon ruotsinkielisiltä sivuilta että
ruotsinkielisen osuustoimintajärjestön Finlands Svenska
Andelsförbundin kotisivulta.
Osuustoimintapäivä
lauantaina 6. heinäkuuta
YK ja ICA yhteistyöhön vakauden puolesta
Osuustoiminnan merkityksestä rauhan edistäjänä
muistutetaan Pellervon ja Suomen YK-liiton antamassa Osuustoimintapäivän
tiedotteessa. Lauantaina 6. heinäkuuta on Kansainvälinen
osuustoimintapäivä ja YK:n 8:s Kansainvälinen Osuustoiminnan
Päivä.
Vaurauden epätasainen jakautuminen ja tasa-arvon puute
edistävät epävakaita oloja, syrjäytymistä, tyytymättömyyttä ja
terrorismia, todetaan tiedotteessa.
Osuustoiminta puolestaan antaa ihmisille itselleen
vaikuttamisen mahdollisuuksia, lievittää köyhyyttä ja levittää
periaatteidensa mukaisesti demokratiaa, tasa-arvoa,
oikeudenmukaisuutta, avoimuutta.
Kansainvälisen osuustoimintaliiton ICA:n presidentti Ivano
Barberini vieraili YK:n pääsihteerin Kofi Annanin luona
viime keväänä. Annan niin ikään piti osuustoimintaa
merkittävänä mahdollisuutena vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin ja
maailman tilaan. Lue
ICA:n uutinen tapaamisesta.
Kansainvälinen Osuustoimintaliitto
ICA ja YK etsivät uusia tapoja tiivistää keskinäistä yhteistyötä
tukeakseen kestävää taloudellista ja sosiaalista kehitystä
maailmassa.
Alueosuuskaupoissa
äänestysinto kasvanut
S-ryhmän asiakasomistajat äänestävät jo takavuosia
aktiivisemmin osuuskauppansa vaaleissa. Edustajiston vaaleissa
on kirjattu jopa yli 50 prosentin äänestysaktiivisuuksia.
Osuuskauppojen ennen vaatimatonta äänestysintoa
ryhtyivät osuuskaupat ja SOK:n osuustoimintaosasto yhdessä
parantamaan. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan Ok:n edustajiston
vaaleissa äänesti viimeksi yli 18000 asiakasomistajaa,
määrä edusti 52 prosenttia kaikista asiakasomistajista.
Vastaavasti Ok Peeässän, Ok Keskimaan ja Satakunnan Ok:n
edustajiston vaalien äänestysaktiivisuus nousi 42-43
prosenttiin.
Viidentoista viime vuoden aikana kansainvälisesti
verrattuna erinomaisiksi nousseet äänestysprosentit ovat
saaneet Suomessa vierailleet ulkomaisten osuustoiminnan
järjestöjen edustajat ihmettelemään tällaista
osallistumisaktiivisuutta.
Www.pellervo.fi
Pellervon kotisivu Internetissä on avautunut tähän
asti myös osoitteella www.pellervo.fi/kotisivu.htm, nyt osoite
on pelkästään www.pellervo.fi, haluttaessa se voidaan
täydentää www.pellervo.fi/index.html, mutta loppuosaa
varsinaisen osoitteen perään selaimet eivät yleensä vaadi.
Muuta
- Kodin Pellervo ilmestyy joka kuukausi. Tuore heinäkuun
numero neuvoo teemasivuillaan miten säilöä kesän kasvukauden
ruokasatoa talveksi.
Eväiden makuun päästään jo heti ensi lehdillä
veneretkellä Kymijoella.
|