28. | 7. | 2003  sivut.gif (121 bytes)
vk_4.gif (107 bytes)
   Teemu Pakarinen


Atria laajenee Liettuaan
Atria ostaa liettualaisen liha-alan yrityksen UAB Saltuvan koko osakekannan. Pääkaupungissa Vilnassa toimivalla yrityksellä on noin kymmenen prosentin markkinaosuus Liettuassa, ja sen liikevaihto on kymmenen miljoonaa euroa.
   Saltuvan entinen pääomistaja oli yhtiön toimitusjohtaja, joka myös jatkaa yrityksen vetämistä Liettuassa. Saltuva rakentaa parhaillaan Vilnaan nykyaikaista lihanjalostustehdasta, johon se on saanut EU:lta merkittävän investointiavustuksen. Tehdas valmistuu ensi kesänä.
   Saltuva valmistaa meetvursteja ja muita hyvin lihapitoisia makkaroita sekä kypsiä kokolihatuotteita liettualaiseen makuun. Ne markkinoidaan Mesos Kombinatas -tuotenimellä lähinnä kotimarkkinoille. Jonkin verran lihajalosteita viedään myös Latviaan.
   Atrian toimitusjohtaja Seppo Paatelainen pitää tärkeänä, että yrityskauppa ajoittui hetkeen, jolloin Baltian maat valmistautuvat EU-jäsenyyteen. Se mahdollistaa lihan viennin myös Suomesta, kun unioni ensi toukokuun alussa laajenee. Liettualaisia lihatuotteita ei kuitenkaan aiota tuoda Suomen markkinoille.
   Saltuvan osto on Atrian ensimmäinen askel Liettuan markkinoille. Sen 3,5 miljoonan asukkaan markkinat ovat Baltian suurimmat, eikä maassa vielä toimi muita länsimaisessa omistuksessa olevia alan yrityksiä. Millään yrityksellä ei myöskään ole johtavaa markkina-asemaa. Atria uskoo rakenteen kuitenkin muuttuvan EU:n myötä.
   Atrian mukaan yritysosto on osa yhtymän strategiaa, jolla rakennetaan asteittain kolmas markkina-alue Suomen ja Ruotsin lisäksi. Atria tutkii tuotannollisen toiminnan kehittämistä myös Venäjällä. Tämä voi tapahtua joko yksin tai hankkeeseen etsitään sopiva yhteistyökumppani.

Latvian selluhanke siirtymässä Metsä-Botnialle
Metsäliiton vuosia ajama sellutehdashanke Latvian Jekabpilsiin on siirtymässä Metsä-Botnialle, kirjoittaa Kauppalehti. Metsäliitto toivoo Metsä-Botnian ottavan vastuun hankkeesta, koska Latvian valtio on kieltäytynyt investoimasta tehtaaseen. Alun perin Baltic Pulp -selluyhtiön omistivat tasaosuuksin Metsäliitto, Latvian valtio ja ruotsalainen Södra. Södra vetäytyi hankkeesta jo aiemmin.
   Metsäliitto on sopinut Latvian hallituksen kanssa, että virallinen päätös tehtaan rakentamisesta tai hankkeesta luopumisesta tehdään ensi vuoden tammi-maaliskuussa. Mahdollinen tehdas käynnistyisi vuonna 2007. Sen kapasiteetti olisi 600 000 tonnia pitkäkuituista sellua.

Kari Huhtala toimitusjohtajaksi
Pellervo-Instituuttiin
Uusyrityskeskusten yhteisjärjestön Suomen Jobs and Societyn projektijohtaja Kari Huhtala on nimitetty Pellervo-Instituutti Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Huhtala on myös Maaseutuyrittäjyyden Edistämiskeskuksen MAEKin toimitusjohtaja.
   MMM Huhtala, 40, aloittaa työnsä instituutissa elokuun puolivälissä. Tehtävän edellinen haltija Heikki Juutinen siirtyi Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtajaksi.
huhtalak.jpg (7074 bytes)
Kari Huhtala.
  Ennen nykyisiä tehtäviään Huhtala mm. hoiti maatalous- ja yrityspuolen rahoitusta Säästöpankkiryhmässä ja fuusioiden jälkeen Kansallispankissa ja Meritassa.-MN

Risto Koivisto teurastamopuolen johtoon
HK Ruokatalo jakaa tuotannon kahteen osaan
HK Ruokatalo konsernin tuotantoryhmän laaja toimiala jaetaan kahdeksi osaksi, jotka ovat teurastamoteollisuus ja jalostus. Teurastamoteollisuudesta vastaavaksi johtajaksi nimitetään toimitusjohtaja Risto Koivisto.
   Koiviston vastuulle tulevat Forssan ja Outokummun tuotantolaitokset. Hän jatkaa myös Koiviston Teurastamo Oy:n johdossa. Koivistosta tulee HK Ruokatalo -konsernin johtoryhmän jäsen.

Risto Koivisto.
Kuva M. Nummi
   Jari Leija jatkaa jalostusteollisuuden tuotantoryhmän johtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Leijan vastuualueena ovat lihavalmiste- ja valmisruokateollisuus sekä logistiikka.


ICA ryhtyy kampanjoimaan köyhyyttä vastaan
Kansainvälinen osuustoimintapäivä
oli 5.7.
Lauantaina 5. heinäkuuta on nimetty kansainväliseksi osuustoimintapäiväksi. Osuustoimintaliike tukee YK:n tavoitetta puolittaa köyhyys, taata lapsille perusopetus, pysäyttää HIV:n / AIDS:n leviäminen ja tarjota kaikille nuorille mahdollisuus rehelliseen työhön.
   Suomalaisten osuustoiminnan järjestöjen KOL:n ja Pellervon tiedotteessa todetaan osuustoiminnan kansainvälisen kattojärjestön ICA:n korostavan demokraattista, sosiaalista ja taloudellista kehitystä sekä käynnistävän kampanjan köyhyyttä ja nälkää vastaan aikomuksena edistää osuustoimintaa ja parantaa ihmisten mahdollisuutta auttaa itseään. -MN

Viikko-Pellervon alkuun
Kaikki uutiset