16. | 8. | 2004  sivut.gif (121 bytes)
vk_4.gif (107 bytes)
   Markku Nummi

Valiojäätelö siirtyy Nestlélle
Kilpailuvirasto hyväksyi
Kilpailuvirasto on arvioinut, että Valion jäätelöliiketoiminnan siirtyminen Nestlén omistukseen ei johda kilpailua merkittävästi estävään määräävään markkina-asemaan. Nestlén markkinaosuus Suomessa on ollut vajaat viisi prosenttia, minkä lisäksi sen tuotteita jaetaan Suomen Kotijäätelö Oy:n jäätelöautoissa.

Talletusten ja luottojen kasvu
jatkuu POP-ryhmässä
Talletukset Paikallisosuuspankeissa lisääntyivät 9,8 prosenttia ja luotot 13,5 prosenttia tammi-kesäkuussa verrattuna edellisvuoden vastaavan ajan lukuihin. Asiakasmäärä kasvoi 2,4 prosentilla noin 290 000:een.
   Ryhmän taseen loppusumma parani yli 9 prosentilla 2838 miljoonaan euroon. Vakavaraisuus osoittaa 20 prosenttia.
   Ryhmän liikevoitto pieneni yli 15 prosentilla 14 miljoonaan euroon. Syyksi ryhmässä nähdään lähinnä rahoituskatteen pieneneminen. Rahoituskate pieneni edellisvuoden vastaavasta ajasta 8,1 prosentilla 36 miljoonaan euroon.

Pientä nousua Hankkija-Maataloudella
Hankkija-Maatalous kasvatti liikevaihtoaan neljä prosenttia tammi-kesäkuussa viime vuoden vastaavan ajan liikevaihdosta. Agrimarket-ketjun liikevaihto oli 411 miljoonaa euroa.

Väderstadin kylvölannoittimet ja lautaskoneet lisäävät menekkiään suosiossa olevien menetelmien myötä. Kuvassa Agrimarketin maatalous-
konekaupan johtaja Jussi Äärilä valmistajan pellolla Ruotsissa.
   Traktorikaupassa Agrimarketit kasvattivat markkinaosuuttaan John Deerellään. Se nousi 18,3 prosenttiin. Kiinnostus kevennettyä muokkausta ja suorakylvöä kohtaan on edistänyt erityisesti Väderstadin kylvölannoittimien ja lautasmuokkaimien myyntiä.
   Polttoaineiden kaupassa Agrimarketit ovat vahvistuneet. Polttoöljyn kauppa on ollut edellisvuotista vilkkaampaa ja puupellettien myynti lisääntyy vahvasti.
   Kuluvan kesän sää on lisännyt kasvinsuojeluaineiden ja kasvunsääteiden myyntiä, samoin suorakylvö.
   Melkoinen lisäys on tapahtunut verkkopalvelu S-Agrinetin käyttäjäsopimuksissa. Alkuvuonna solmittiin 2500 uutta sopimusta, joita ennestään oli 2000.

Lisävoimaa HK Ruokatalon kansainväliseen toimintaan
Danish Crown ostaa LRF:n osuudet
HK Ruokatalosta ja Sokolówista

Toimitusjohtajat Kjeld Johannesen ja Simo Palokangas kertoivat yritystensä yhteistyöstä lehdistölle Helsingissä perjantaina.
Kuva Markku Nummi
Tanskalainen lihayritys Danish Crown ostaa ruotsalaisen tuottajajärjestön LRF:n omistamat HK Ruokatalon sekä puolalaisen Sokolówin osakkeet.
   Tanskalaisten tuottajien omistama osuuskuntapohjainen Danish Crown on Euroopan suurin lihatalo, maailman suurin lihan viejä ja maailman 8. suurin lihayritys.
   HK Ruokatalon toimitusjohtaja Simo Palokangas kertoi lehdistölle perjantaina, että ruotsalainen tuottajajärjestö LRF oli noin vuosi sitten päättänyt keskittyä edunvalvontaan Ruotsissa, mikä HK:ssa tulkittiin merkkinä yhteistyön muuttumisesta, ja HK Ruokatalo alkoi etsiä uutta kumppania kansainväliseen toimintaan.
   Syksystä 2003 HK Ruokatalo sitten kävikin neuvotteluja Danish Crownin kanssa kuinka pörssiin listautuneen puolalaisen lihatalon Sokolówin omistus järjestään.
   HK Ruokatalo on pikku hiljaa lisännyt omistustaan Sokolowissa ja se on nyt 30,10 prosenttia. Danish Crown saa LRF:ltä 22,54 prosentin osuuden Sokolówista.
   Danish Crown ja HK Ruokatalo kanavoivat Sokolówin omistuksensa holding-yhtiön kautta. Tämä on Saturn Nordic Holding AB, jonka osapuolet aikovat jatkossa omistaa puoliksi.
   Perjantaina LRF ilmoitti myös aikomuksestaan myydä omistamansa HK Ruokatalon osakkeet Danish Crownille. LRF:n omistamat osakkeet vastaavat 10,14 %:n osuutta HK Ruokatalon osakepääomasta. Määräysvaltaa sillä ei paljon saa, sillä osakkeet edustavat 2,04 % yrityksen äänistä. Tästä huomautti myös Danish Crownin toimitusjohtaja Kjeld Johannesen lehdistötilaisuudessa. Johannesenin mukaan Danish Crown ei ole aikeissa lisätä osuuttaan.
   HK Ruokatalon pääomistajan LSO osuuskunnan omistusosuus on 36,5 prosenttia osakkeista ja 87,2 prosenttia äänistä.
   Palokangas pitää Danish Crownin tuloa HK Ruokatalon omistajaksi myönteisenä asiana eikä se vaikuta muiden omistajien asemaan tai HK Ruokatalon raaka-ainehankintoihin.
   LSO:n hallintoneuvostolle HK Ruokatalon ja Danish Crownin yhteistyöstä kerrottiin torstaina.
   HK Ruokatalon mukaan sen omistajien edut on hyvin turvattu yhteistyösopimuksessa.
   Asia vaatii sekä Puolan viranomaisten että EU:n kilpailuviraston käsittelyn.
   HK Ruokatalon hallituksen puheenjohtaja ja LSO:n hallituksen jäsen Marcus H. Borgström toteaa, että yhteistyö antaa HK Ruokatalolle huomattavasti lisää strategista liikkumatilaa.
   Sekä Johannesen että Palokangas kehuvat Sokolówia, joka on itäisen Euroopan suurin lihanjalostaja. Palokangas sanoo HK Ruokatalon seuranneen yritystä jo sinä aikana, jolloin se toimitti valtaosan tuotannostaan Neuvostoliittoon ja meni raskaasti tappiolle ruplan romahdettua. HK lähti mukaan yritykseen kun osoittautui, että Sokolówin tulos kuitenkin paranee johdonmukaisesti.
   "Sen tuotantoteknologia on vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin läntisen Euroopan lihayrityksissä", Palokangas sanoo.
   Johannesen antaa tunnustusta myös Sokolówin johdolle, joka on määrätietoisesti kehittänyt yritystä. Yrityksessä on myös hyvää osaamista.
   Palokangas ja Johannesen sanovat, ettei heillä ole vielä suunnitelmia Sokolówin kehittämisestä, ideoita kylläkin.
   HK Ruokatalon osakkeen arvo oli kivunnut yli 4,5 prosenttia ylöspäin perjantaina iltapäivällä yhteistyösopimuksen tultua julki aamupäivällä.
   Lisää asiasta ja yrityksistä HK Ruokatalon ja Danish Crownin kotisivuilla.

Myös amerikkalaiset sijoittavat
Puolan lihamarkkinoille
Amerikkalainen Virginiassa toimiva liha-alan yritys Smithfied Foods aikoo tunkeutua entistä tukevammin Puolan lihamarkkinoille (Kauppalehti 16.8.04). Nettisivuillaan Smithfield Foods ilmoittaa olevansa maailman suurin sianlihan jalostaja ja tuottaja.
   Yritys omistaa Puolassa Animex-lihakonsernia, johon ollaan tuomassa mukaan myös Morliny-lihantuottajayritystä. Nettisivuillaan Animex kertoo, että espanjalainen lihatalo Campofrio myisi Morlinyn osakkeitaan. Smithfield Food osti reilut 15 prosenttia Campofriosta talvella 2004.

Portista vähenee 25 toimihenkilöä
Järvi-Suomen Portti vähentää 25 toimihenkilöä. Portti käynnisti keväällä tuloksentekokyvyn parantamiseen tähtäävän sopeuttamisohjelman, johon nyt päättyneet toimihenkilöiden yt-neuvottelutkin liittyvät.
   Huhtikuussa vähentämisen arvioitiin koskevan noin 50 toimihenkilöä. Nyt osa henkilövähennyksestä hoidetaan eläkejärjestelyin.

Jouko Lahtinen A-Rehuun
Agrologi Jouko Lahtinen aloittaa atrialaisen A-rehun toimitusjohtajana 15. syyskuuta lähtien. Lahtinen siirtyy A-Rehuun Suomen Rehun myyntijohtajan paikalta.
   A-Rehu aloittaa toimintansa 1. syyskuuta, mistä lähtien se myös jatkaa Suurusrehun ja Polarfarmin liiketoimintojen ja asiakassuhteiden hoitamista. Sen vuosittaiseksi liikevaihdoksi tullee noin 30 miljoonaa euroa.
   A-Rehun omistavat Atria, ja osuuskunnat Itikka ja Lihakunta. Pääomistaja on Atria 52 prosentin osuudella.

 

Viikko-Pellervon alkuun
Kaikki uutiset