25. | 8. | 2005  sivut.gif (121 bytes)
vk_4.gif (107 bytes)
   Markku Nummi




Teurastamotyöntekijöiden määrä putoaa noin puoleen
HK Ruokatalo vähentää Forssassa
HK Ruokatalo aloittaa yt-neuvottelut Forssassa. Niiden piiriin kuuluvat Forssan tehtaan sikateurastamo-osastoilla työskentelevät työntekijät ja toimihenkilöt. Vähentäminen kohdistuu arviolta 68 henkilöön.
   Vähentämistä koskevat yt-neuvottelut johtuvat siitä, että noin 20 miljoonaa euroa maksava uusi sikateurastuslinja pikajäähdyttämöineen ja muine tiloineen on tulossa käyttöön ja se toimii vähemmällä työvoimalla kuin entinen linja.
   Forssan tuotantolaitoksessa työskentelee vakituisesti noin 600 henkeä, joista noin 140 henkeä teurastuksessa.
   Teurastamoteollisuuden johtaja Risto Koivisto toteaa, että suuri osa henkilöstöstä voi siirtyä suoraan tai koulutuksen kautta uudelle linjalle, mutta kaikille ei kyetä tarjoamaan työtä.
   HK Ruokatalo on suurin kotimaisen lihan käsittelijä. Vuonna 2004 yhtiö jalosti 142 miljoonaa kiloa suomalaista lihaa.

SKJO:sta Pellervon jäsen
Suomen Kotieläinjalostusosuuskunta SKJO on liittynyt Pellervo-Seuran jäseneksi. Seuran hallitus hyväksyi jäsenyyden Pohjois-Pohjanmaan seminaarin yhteydessä Oulussa pitämässään kokouksessa alkuviikolla.
   SKJO on osa ProAgria-yhtymää ja sen omistajia ovat osuuskunnan 13.000 viljelijäjäsentä.
   SKJO:n edustajiston puheenjohtaja on Anna Lappalainen ja varapuheenjohtaja Sami Yli-Rahnasto. Hallitusta johtaa Yrjö Kerkola ja sen varapuheenjohtaja on Heikki Lampinen. Osuuskunnan toimitusjohtaja on Jarmo Juga.

Valio tekee palvelukeskuksen Moskovaan
Valio investoi noin 30 miljoonaa euroa Moskovan lähelle rakennettavaan asiakaspalvelukeskukseen.
   Palvelukeskukseen tulee jakeluvarasto kylmäketjua vaativille tuotteille ja toimistotilaa myyntihenkilökunnalle. Siihen myös varataan tilat voin ja juuston pakkaamiselle ja sulatejuuston valmistukselle.
   Asiakaspalvelukeskuksen arvioidaan olevan toiminnassa vuoden 2007 puoliväliin mennessä.
   ZAO Valio St. Petersburgin myynnissä Valio nostaa henkilöstön määrän 60 henkilöstä noin 90:een.
   Investoinnillaan Valio haluaa toimitusjohtaja Harry Salonahon mukaan  olla mukana kehityksessä, jossa yhä suurempi osa elintarvikekaupasta Venäjällä siirtyy toreilta marketteihin ja kauppaketjuihin.
   Pietarissa Valion myynti- ja jakelutoimintaa harjoittava asiakaspalvelukeskus tulee vuokratiloihin. Pietarin alueella tutkitaan mahdollisuutta myös tuoretuotteiden valmistuttamiseen.
   Valio on johtava suomalainen elintarvikealan toimija Venäjän markkinoilla. Sen Venäjän myynnin arvo vuonna 2004 oli 90 miljoonaa euroa. Venäjä on Valion suurin yksittäinen vientimaa. 

Harri Kainulainen: Viinan hintaa ylös ja promillerajaa alas
Lähivakuutus otti markkinaosuutta lisää
Valio Lähivakuutus-ryhmän vahinkoensivakuutuksen maksutulo kasvoi 8 prosenttia tammi-kesäkuun 2005 aikana, mikä on enemmän kuin alalla keskimäärin.
   Maksutuloa kertyi 150 miljoonaa euroa. Erityisen voimakkaasti kasvoi  liikennevakuutuksien maksutulo, 14,6 prosenttia. Uusia liikennevakuutuksia ryhmään tuli 21 000 ja alkuvuonna ylittyi puolen miljoonan liikennevakuutuksen raja.
   "Myös Lähivakuutus-ryhmän vakavaraisuus kehittyi myönteisesti. Liikevoitto ja sijoitustoiminnan tulos paranivat. Yhdistetty kulusuhde ilman perustekorkokulua oli 97 prosenttia", kertoo Lähivakuutus-yhtiön toimitusjohtaja Harri Kainulainen.
   Tammi-kesäkuussa vahinkovakuutuksen ensivakuutuksen kasvu alalla oli 7 prosenttia.
   Tammi-kesäkuussa Lähivakuutus-ryhmän liikevoitto oli 17 miljoonaa euroa (13 miljoonaa euroa vuoden 2004 vastaavana aikana) eli 11 prosenttia (9 prosenttia) liikevaihdosta. Liikevoittotasoon vaikutti perusliiketoiminnan ja sijoitustoiminnan hyvä kannattavuus.
    Lähivakuutus-ryhmän vakavaraisuuspääoma lisääntyi 22 miljoonaa euroa ja oli 360 miljoonaa euroa. Vastuunkantokyky nousi 2 prosenttia ja oli kaikkiaan 153 prosenttia.
   Ryhmän liikevoitto lisääntyi 31 prosenttia ja oli 17 miljoonaa euroa, kun se vastaavana aikana viime vuonna oli 13 miljoonaa euroa.
   Kainulaisen mukaan ryhmän loppuvuodenkin kehitys näyttää hyvältä, mikäli yleisessä taloudellisessa kehityksessä ei tapahdu lähikuukausina merkittäviä häiriöitä.
   "Olemme vahvistaneet paikallista palvelua muun muassa uudistamalla konttoriverkostoamme ja samalla kehittäneet verkkopalveluitamme. Alkuvuonna toimme markkinoille myös uudet päävakuutustuotteet kaikille asiakassegmenteillemme. Myyntiyhteistyö OP-ryhmän ja Eläke-Fennian kanssa on myös tuottanut tulosta ja allianssi-tyyppinen yhteistyö toimii hyvin, Kainulainen toteaa ryhmän tiedotteessa.
   Kainulainen ehdottaa, että valtiovalta harkitsisi vakavasti viinan hinnan korottamista ja tieliikenteen rattijuopumusrajan pudottamista 0,2 promilleen. Myös vesiliikennejuopumusrajan alentamista kannattaa Kainulaisen mukaan harkita.
   Ehdotuksensa hän perustaa tilastoille, joiden mukaan alkoholi esimerkiksi tieliikenteessä kuolee vuosittain yli 80 henkilöä rattijuopumuksen vuoksi, joka 600:s kuljettaja on liikenteessä rattijuoppo ja joka 140:s kuljettaja on ottanut alkoholia.
   "Vuonna 1969 puhtaan alkoholin kulutus oli 3 litraa henkilö kohti, vuonna 2005 kulutus noussee peräti 11 litraan. Samalla kun määrät lisääntyvät, juomistavoissa näyttää siirrytyn yhä väkevämpiin viinoihin. Jossakinhan tämän täytyy näkyä, ja valitettavasti se näkyy merkittävästi lisääntyneinä onnettomuuksina ja vahinkoina sekä terveyshaittoina", Kainulainen sanoo.

 

Nyt myös useita tuoreita nimitysuutisia Nimityksiä-linkistä.

Viikko-Pellervon alkuun
Kaikki uutiset