text2.gif (876 bytes)  06 | 09 | 2002  sivut.gif (121 bytes)
vk_4.gif (107 bytes)
   Markku Nummi

Palkkaneuvottelijoille Etla suosittaa malttia
Etla: talouskasvu nopeutuu jo
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla tunnistaa tähän asti tapahtuneesta alkuvuoden talouskehityksestä tunnusmerkkejä, joiden perusteella se päättelee talouskasvun alkaneen jo nopeutua.
   Keväällä toimitusjohtaja Pentti Vartia sanoo laitoksen olleen liian optimistinen Yhdysvaltain ja EU:n talouskehityksen ennustamisessa, mutta Suomea koskevista ennusteistaan Etla ei tingi.
   Vartia sanoo reaalitalouden olevan aika vakavassa taantumassa, joka ei kuitenkaan tästä enää pahene. Etlassa on se käsitys, että Suomi voi selvitä tästä taantumasta kohtalaisen helpolla.
   Vartia korostaa, etteivät talouden kasvuluvut ole historiallisesti häävit, mutta ollaan plussan puolella, sama se, onko kasvu 1, 2 tai jopa3 prosenttia. 
   Oleellisesti Etlan ennuste muuttuu, jos lähi-idän poliittinen tilanne kärjistyy, ja Yhdysvallat hyökkää Irakiin. Öljyn hinnaksi ennusteessa on laskettu 25-26 dollaria tynnyriltä.
   Kokonaistuotannon lisääntymisen Suomessa Etla ennustaa olevan 1,9 prosenttia tänä ja 3,7 prosenttia ensi vuonna. Ennustepäällikkö Pasi Sorjonen hehkuttaa huhti-kesäkuun vientiluvuilla: neljä edellistä vuosineljännestä miinusta, tuolloin plussaa. Työttömyys lisääntyy tänä vuonna, mutta Sorjosen mukaan väliaikaisesti. Sorjosen mielestä olisi järkevää jatkaa ansiotuloveron keventämistä ja estää alkoholin rahtausta ulkomailta laskemalla alkoholiveroa jo nyt.

PTT:n Suhdannekuva 3. lokakuuta
Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT julkistaa syksyn talousennusteensa Suhdannekuvan 3. lokakuuta. Tiedot löytää tuolloin jo ilmeisesti uudistuneilta PTT:n kotisivulta www.ptt.fi.
   Suhdannekuva ilmestyy Osuustoiminta-lehden mukana lehden tilaajille 10. lokakuuta.

Syysseminaarit Pellervo-Instituutissa
Pellervo-Instituutin syksyn perinteiset ammattiseminaarit ovat muutaman viikon kuluttua.
   Liha-alan syysseminaari on 24. lokakuuta, vilja-alan seminaari 29. lokakuuta ja maitoalan seminaari 21. marraskuuta.
   Hinnat ja ilmoittautumiset Pellervo-Instituutin kotisivulla. Seminaarien ohjelmat tulevat verkkosivuille lähempänä tapahtumia.

Verkossa:
Uusi www.faba.fi avattu
ProAgria Kotieläinjalostus kehittää palveluja myös verkossa. Juuri avatuilla uusituilla kotisivuilla www.faba.fi esimerkiksi tarvikkeita voi katsoa kuvasta ja laittaa ne ostoskoriin, jota kautta tilaus tehdään. Toimitusaika on noin viikko.
   Kotisivulla asiantuntijat vastaavat asiakkaiden lähettämiin kysymyksiin. Toteutuksessa toimitaan verkkoon kehitetyillä päivitystyökaluilla. Faballe palvelun on tehnyt Finnish Net Solutions Oy.
   ProAgria neuvontayhtymällä on nyt yhtenäiset kotisivut. Myös maksulliset Internet-palvelut ovat kehitteillä.

Akatemiassa kaivattiin politologeja
Politiikka yhdistää yllättäen kahta Suomen Akatemian juuri julkaisemaa arviointiraporttia. 1990-luvun talouskriisiä peranneen Lama-tutkimuksen ohjelman johtaja Jaakko Kiander olisi kaivannut politologia, politiikan tutkijaa, mukaan tutkimusohjelmaa, sillä sosiologit ja taloustieteilijät eivät pysty selvittämään kaikkea lamatutkimuksen puolia. Naistutkimusta arvioitaessa puolestaan havaittiin, että päteviä politiikan ja historian naistutkijoita ei Suomessa osata hyödyntää.
   Opetusministeri Maija Rask sanoo suomalaiselta naistutkimukselta puuttuvan rahaa, työntekijöitä ja tieteenalan virallista asemaa. Naisten asemaan tieteessä Rask ei ole tyytyväinen, mutta naistutkijat pärjäävät hyvin ulkopuolisen rahoituksen saamisessa.
   Naistutkimus on uusi tieteenala ja sen kehittymistä kuvataan menestystarinaksi. Myös viisihenkinen kansainvälinen arviointipaneeli pani merkille tutkijoiden keskinäisen yhteistyön, vaikuttamisen yhteiskunnassa ja ulkomailla, mutta kaipasi lisää sukupuolta ja teknologiaa koskevaa tutkimusta.
   Lama-tutkimusohjelma ei 1990-luvun talouskriisin yksiselitteisiä syitä tai syyllisiä löydä, professori Paavo Okko sanookin tällaisen olevan liikaa odotettu taloustieteeltä.
   Lama-tutkimusohjelma synnytti kuitenkin väitöskirjoja, yksi mainituista raporttia julkistettaessa oli Anu Kantolan väitös. Kiander olettaa, että ohjelma jatkossa saadaan myös kansainvälisesti kiinnostavia julkaisuja.
   Kiander kertoi tutkimusohjelman ja sen vetämisen saaneen myös kritiikkiä - eikä vähiten 1990-luvun alulla pääministerinä toimineelta Esko Aholta.
   Myös Lama-ohjelman arviointipaneelin jäsen Tor Eriksson huomautti poliittisen tutkimuksen puuttuneen ohjelmasta tyystin, ja se jättää hänestä ison aukon lopputulokseen, vaikka syyllisiä ja syitä ei olisi löytynytkään.
   "Olisi voinut kuitenkin olla keskustelua, sen puute vaivaa yhä suomalaista yhteiskuntaa", Eriksson katsoo.

Tuoreita julkaisuja
- Osuustoiminta-lehden Osuustoiminnan Vuosikirja 2002 -numero ilmestyi keskiviikkona 4. syyskuuta. Numerosta on erillinen lehdistötiedote.

- Maatilan Pellervon syyskuun numerossa painottuvat kotieläintalouden ja luomuviljelyn asiat.

- Maatalousekonomian tutkimus maareformin ajalta lähtien on koottu teokseen, joka julkistettiin maatalouden kannattavuuden tutkimuksen täytettyä 90 vuotta. Maatalouden neuvontajärjestöt aloittivat maatalouden kannattavuustutkimuksen vuonna 1912, valtio tuli mukaan muutaman vuoden kuluttua ja perusti Maatalouden taloudellisen tutkimuslaitoksen MTTL:n Helsingin Malminkartanoon, Rukkilaan olympiavuonna 1952.
   MTTL on nyt Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen taloustutkimusta ja toimii edelleen Rukkilassa.

 

Viikko-Pellervon alkuun
Kaikki uutiset