18. | 1. | 2006  sivut.gif (121 bytes)
vk_4.gif (107 bytes)
   Markku Nummi



Eestissä testataan oman tuotteen terveysvaikutteita
Maitokolmiolta ME-3:a sisältävä jogurtti


Toimitusjohtaja Juha Murto-Koivisto sanoo Maitokolmion selvittävän juotavan jogurtin markkinoinnin laajentamista.
Kuva Markku Nummi
Maitokolmio on aloittanut maitoon liittyvien erikoistuotteiden kehittämisen ja markkinoinnin. Se valmistaa juotavaa jogurttia, joka sisältää uutta ME-3 -maitohappobakteeria.
   ME-3 on kehitetty Tarton yliopistossa. Professori Marika Mikelsaar sanoo ME-3:n olevan monitehoinen bakteeri. Se auttaa suoliston limakalvoja puolustamaan elimistöä haitallisia aineita ja mikrobeja vastaan.
   Mickelsaarin mukaan ME-3 myös tukee atooppisen ihottuman lääkehoitoa.
   Tätä jogurttia ei myydä terveysvaikutteisena elintarvikkeena, koska sillä ei ole tehty kliinisiä kokeita. Elintarvikealan osaamiskeskuksen Foodwestin johtaja Jukka Lähteenkorva sanoo, että sitä voi markkinoida terveellisenä elintarvikkeena.
   Myös Eestissä on markkinoilla ME-3:a sisältäviä maitotuotteita. Mickelsaar sanoo parhaillaan tehtävän kliinisiä kokeita, joiden tulokset valmistunevat ensi toukokuussa.
   Keskipohjalaisen Osuuskunta Maitokolmion toimitusjohtaja Juha Murto-Koivisto kertoo tuotteen kehittämisen vieneen runsaan vuoden. Maitokolmio tuli hankkeeseen Turun yliopiston tutkimushankkeen kautta.
   Kun ME-3:a ryhdyttiin tuotteistamaan jogurtiksi, kaavailtiin ikääntyneitä ihmisiä sen pääkohderyhmäksi. Hankkeen aikana muun muassa markkinointiselvitykset käänsivät pääkohderyhmäksi nuoret.
   Niinpä kierrätettäviä puolen litran jogurttipurkkeja peittävät apinan ja sammakon kuvat. Tuote sai nimekseen Namis. Maitokolmio markkinoi valmistetta ensimmäiset kuukaudet tutulla markkina-alueellaan, mutta Murto-Koiviston mukaan myös markkinoinnin laajentamisesta neuvotellaan.
   Murto-Koiviston mukaan Maitokolmiolla on hankkeesta paljon tietotaitoa, jota tullaan hyödyntämään myöhemmin. Maitohappobakteerista syntyy ilmeisesti kokonainen tuoteperhe.

Lähituotteita kaupassa aina kun mahdollista
Kyläkauppaan myös lounaalle
Mennäänkö kyläkauppaan lounaalle? voidaan Sotkumassa nykyisin ehdottaa. Kyläläisten osuuskunta tutkailee muutakin uutta liiketoimintaa saadakseen kaupan kannattamaan ilman piakkoin loppuvaa tukea.


Sotkuman kyläkaupan nimi Pikku-Ilja juontuu kylän historiasta 1500-luvulta: munkki Ilja Novgorodista käänsi kyläläisiä ortodokseiksi.
Kylällä on vanha historia: sieltä löydetty asuinpaikka on ajoitettu perustetun tuhansia vuosia ennen ajanlaskua.
Kuvat Mikko Räisänen

Kyläläiset osallistuivat talkoisiin kahvila-ruokalan rakentamisessa. Paikkaa voi varata myös pieniin kokouksiin.
   Polvijärven kunnan väkiluku vähenee, mutta Sotkuman kylä Joensuun kupeessa menee toiseen suuntaan: on uusia asukkaita ja nuoria lapsiperheitä.
   Sotkuma on kuin oma talousalue, joka elää nousukautta. Huipputeknologiankin tyyssija kylä on: ACA Systems tekee siellä väreihin ja huokoisuuteen liittyviä mittareita paperiteollisuudelle kautta maanosien.
   Kylän hyvinvoinnista osa johtuu sen asukkaiden toimeliaisuudesta.
   Kyläläiset päättivät toimia esimerkiksi silloin, kun kauppias pisti kaupan kiinni. Ilman kyläkauppaa ei haluttu jäädä, Joensuuhun on sentään reilut parikymmentä kilometriä.
   Perustettiin Osuuskunta Väkivahva, jonka päätoimiala on päivittäistavaroiden ja tarvikkeiden vähittäiskauppa. Tähän mennessä noin 90 jäsentä on pistänyt osuuskuntaan 50 euron osuusmaksun.

Loma-asukkaitakin jäsenenä
   ”Kesällä kylän väkiluku voi kasvaa jopa kolmanneksella. Se on parasta kauppa-aikaa ja myynti kaksinkertaistuu. Osuuskunnan jäsenenä on myös mökkiläisiä tai muita muualla asuvia, joilla on siteitä Sotkumaan”, Väkivahvan hallituksen puheenjohtaja Mikko Räisänen kertoo.
   Joskus on saneerattava pienenkin yrityksen. Alussa osuuskunnalle tuli alijäämää. Siihen reagoitiin vähentämällä henkilökuntaa puolestatoista yhteen. Viime syksynä lyhennettiin kaupan aukioloaikaa.
   Viime lokakuussa päättyneenä tilikautena tulos näytti muutaman tuhannen euron ylijäämää.
   Liikevaihtoa kertyy vuodessa vanhan miljoonan eli noin 170 000 euron verran.    On laskettu eurolleen, paljonko kunkin jäsenen tulisi keskimäärin ostaa, jotta kauppa kannattaisi. Asiakkaina on tietysti muitakin kuin osuuskunnan jäseniä.
   Lähistöllä olleen toisen kyläkaupan lopettaminen vuoden 2005 lopulla saattaa sekin tietää lisää asiakkaita.
   Kauppatoiminnan tehostamiskeinoista yhdeksi tuli toiminnan laajentaminen. ACA Systems haki lounaspaikkaa työntekijöilleen. Väkivahva tarttui mahdollisuuteen: tyhjäksi jääneeseen parturi-kampaamoon kaupan seinän takana perustettiin kahvila-lounasravintola.
   Kuin tilauksesta uusi viidentoista työntekijän metallialan yritys on juuri aloittamassa toimintansa lähistöllä.
   Lounasruokailun kannattavuusrajaksi on laskettu kymmenen ateriaa päivässä. Jos lounasannoksia jää tähteeksi, niitä voi ostaa iltapäivällä kaupan puolelta. Ruokalayrittäjänä on sotkumalainen Seija Muje. Osuuskunnan liiketoiminta antaa työtä myös Ulla Laaksolle, jolta syntyvät kahvila-ruokalassa tarjottavat lounaat ja herkut.
   Kaupan toiminnasta vastaava Katri Härkönen kertoo kysytyn tilauksia myös kotiin toimitettuna. Räisänen olettaa, että erilaisista kyläpalveluista voisi osuuskunnalle tulla lisätoimintaa.
   Härkönen pitää kaupan valikoimaa mahdollisimman monipuolisena ja paikallista yrittämistä tukevana. Vakioasiakkaiden määrä on Härkösen mukaan lisääntynyt. Hän tilaa lähiruokaa, jos mahdollista. Polvijärveltä saa paikkakunnan lihajalosteita, maankuulut karjalanpiirakat tulevat omalta kylältä, juurekset ja vihannekset Liperistä. Myymälässä on paikallisia käsitöitäkin.
   ”Tuoretta lihaa ja kalaa ei ole, mutta tilaamalla saa tukusta sellaista, mitä ei vakituisesti pidetä hyllyssä”, Härkönen muistuttaa.
   Katri Härkönen sanoo monen tahon olleen kauppahankkeen ja kaupan toiminnan merkittävä tuki. Niitä ovat yhtä hyvin markkinoinnissa apuna ollut Polvijärven kunta kuin talkootyöhön kannustanut Sotkuman kyläyhdistys.

Kunta välirahoittajana
   Kunnan hallintojohtaja Helena Kaasinen puolestaan tietää, että syrjäseudun kunnan on tartuttava jokaiseen mahdollisuuteen kehittää elinkeinoelämää.
   Kaasinen toivookin, että kauppa pääsee Leader-rahoituksen aikana niin hyvään potkuun, että pärjää omillaan ulkopuolisen rahoituksen loputtua. Osuuskuntalaiset ovat jo sopineet tarkastelevansa liiketoiminnan kannattavuutta viimeistään ensi toukokuussa.
   Polvijärven kunta on muun muassa toiminut välirahoittajana yrityksille, sillä yritys saa Leader-rahaa yleensä vasta kuukausien kuluttua siitä, kun toiminta on alkanut.
   Sotkuman kyläetuihin sisältyy laajakaista, joka on välttämätön kansainvälistä toimintaa harjoittavalle ACA:lle.
   Kyläyhdistyksen tuoreimpia aikaansaannoksia on pienryhmäpäiväkoti, joka parhaillaan rakentuu kahteen rivitaloasuntoon. Eikä Sotkumasta ole tarvis ajella kesällä muualle urheilukentälle eikä talvella luistinradalle.

Kotimaan tulos jää tavoitteesta
Saneerauskuluja HK:lle 4-5 milj. euroa
HK Ruokatalo Group tekee vuoden 2005 tilinpäätökseen ylimääräisiä kulukirjauksia, jotka liittyvät Tampereen ja Turun tuotannollisen toiminnan suunnitellusta lopettamisesta.
   Suunnitellut kirjaukset heikentävät vuoden 2005 tulosta on 4-5 miljoonaa euroa, yhtiöstä kerrotaan.
   HK Ruokatalo Group on raportoinut jo vuoden 2005 puolella, että sen kotimaan tulos jää selkeästi tulostavoitteesta. Kansainvälisen liiketoiminnan ennakoidaan vuoden 2005 osalta saavuttavan kasvu- ja kannattavuustavoitteensa, osittain ylittävän ne.

Loput ennakkotiedot julki helmikuussa
HOK-Elanto kasvoi vauhdikkaasti

Helsingin Osuuskauppa Elannon liikevaihto vuodelta 2005 oli 1 075 miljoonaa euroa (ed. vuosi 998 M€). Koko konsernin kasvu oli lähes 8 prosenttia ja erityisen voimakkaasti kasvoi market- ja tavaratalokauppa. Vuoden aikana HOK-Elantoon liittyi 37 872 uutta asiakasomistajaa.
   Vuoden 2005 ennakkotietojen mukaan HOK-Elannon market- ja tavaratalokaupan liikevaihto oli 939 miljoona euroa, jossa on kasvua 78 miljoonaa euroa eli 9,1 prosenttia.
   HOK-Elannon ravintolaliiketoiminnan liikevaihto oli 99 miljoonaa euroa, jossa on kasvua 4 miljoonaa euroa eli 4,3 prosenttia. Vuoden aikana avattiin seitsemän uutta, lopetettiin kaksi ja myytiin kahdentoista pienen ravintolan liiketoiminta.
   Muun liiketoiminnan liikevaihto oli 38 miljoonaa euroa, jossa on vähennystä 6 miljoonaa euroa eli 13,1 prosenttia. Vähennys johtuu Hotelli Presidentin liiketoiminnan myynnistä vuoden 2005 alussa Sokotel Oy:lle.
   HOK-Elannon muun liiketoiminnan muodostavat nyt polttonestekauppa ja liikennemyymälät, hautauspalvelu, Backas Puutarhakeskus ja kiinteistöliiketoiminta.

Lithellsin uusi toimitusjohtaja 
tulee Unileveriltä


Christer Åberg
Atria Yhtymä Oyj:n ruotsalaisen tytäryhtiön Lithells AB:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Christer Åberg (39) 1. huhtikuuta 2006 alkaen.
   Åberg on työskennellyt Unileverin palveluksessa Pohjoismaissa, Lähi-Idässä ja Euroopassa 15 vuotta, viimeksi Unilever Home & Personal Care Nordicin toimitusjohtajana vastuualueenaan Ruotsi, Suomi ja Tanska.
   Lithells AB työllistää noin 1200 työntekijää ja sen liikevaihto vuonna 2004 oli 310 milj. euroa.


Arimo Uusitalo jatkaa hallituksen puheenjohtajana
Raisiolla ennakoitua heikompi tulos

Raision hallitus esittää jaettavaksi 0,05 euron osinkoa osaketta kohden vuodelta 2005.
  Raisio ilmoittaa, että sen vuoden 2005 tilinpäätös tulee sisältämään jo aiemmin tiedotetun 1,7 miljoonan euron osakkeiden myyntivoitto mukaan lukien -18,3 miljoonaa euroa kertaluonteisia eriä, ja ilman näitä kertaeriä arvio Raision vuoden 2005 liiketuloksesta on noin 9 miljoonaa euroa (10,6 milj. euroa 2004) viimeisen vuosineljänneksen jäätyä odotettua heikommaksi kotimaan elintarvikeliiketoiminnoissa.
   Raision toiminnan tervehdyttämiseen tähtäävät toimenpiteet - kululeikkaukset, tuotannon sopeuttaminen ja mahdollisten rakenteellisten ratkaisujen selvitykset - ovat käynnissä.
   Raisio pääsee pian käynnistämään uuden soija-kauratehtaan Turussa. Soija- ja kaurapohjaiset tuoretuotteet markkinoidaan tammikuusta alkaen Suomessa ja Ruotsissa GoGreen tuotemerkillä.
   Myös soija-kauratehtaan käynnistyskulut painoivat vuoden 2005 tulosta.
   Raision hallitus valitsi Arimo Uusitalon jatkamaan hallituksen puheenjohtajana ja Kaarlo Pettilän jatkamaan hallituksen varapuheenjohtajana.

HK Ruokatalolle luova johtaja
Kokki Jyrki Sukula HK Ruokatalon johtajaksi

HK Ruokatalo on nimittänyt keittiömestari Jyrki Sukulan yhtiön luovaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 17.1.2006 alkaen.

Jyrki Sukula
   Sukulan luotetaan tuovan HK Ruokataloon uutta ajattelua, kun yhtiö soveltaa tuotevalikoimiaan kiireisen ja vaativan kuluttajan arkeen.
   "Jyrki Sukula on suomalaisen ruokakulttuurin airuita ja nuoresta iästään huolimatta pitkän linjan ammattilainen. On korkea aika pestata ison ruokatalon johtoon myös ruoanlaiton parasta asiantuntemusta eli huippuluokan kokki. Nöyrä pyrkimyksemme on päästä lähemmäs kuluttajaa. Jyrki Sukulan asiantuntemus ja monipuolinen kokemus ovat tässä suureksi avuksi", kertoo toimitusjohtaja Kai Seikku.
   HK Ruokatalo ostaa samalla Jyrki Sukulan luoman VIA tuotesarjan. VIA tuotteet ovat Sukulan resepteillä ravintolakeittiöstä kotikeittiöön valmistettuja arkiruoanlaittoa helpottavia ja nopeuttavia tuotteita. Tuotesarjaan kuuluu käyttövalmiita, lisä- ja säilöntäaineettomia liemiä, keittoja ja kastikkeita.
   Sukula tekee työajastaan puolet HK Ruokatalolle, puolet ajastaan hän sanoo käyttävänsä edelleen VIA-ravintoloiden ja Kaikilla Mausteilla -cateringyrityksen toimintoihin, hän jatkaa myös italialaisten viinien maahantuontia ja muita tähänastisia projektejaan.
   "Vaikka olenkin tullut tutuksi TV-kokkina, arkipäivän työni on käytännössä muuta: teen ruokaa arkeen ja juhlaan ravintoloissa ja juhlapalvelussa. Tällaista työtä filosofiani mukaan ryhdyn tekemään nyt siis myös HK Ruokatalossa - kauha ja kattila vain suurenevat, Sukula kommentoi.
   HK Ruokatalon kotimaan johtoryhmään kuuluvat 17.1.2006 alkaen toimitusjohtaja Kai Seikun (puheenjohtaja) lisäksi talousjohtaja Matti Perkonoja, johtajat Antti Lauslahti, Reijo Kiskola, Esa Mäki, Raimo Laine, Pekka Kaikkonen ja Jyrki Sukula sekä henkilöstöryhmien uutena edustajana Matti Puntila.

Suomen Sparin toimitusjohtajaksi
Jouko Vuoti Osuuskauppa Suur-Savosta


Jouko Vuoti
Osuuskauppa Suur-Savon kaupallinen johtaja Jouko Vuoti nousee Suomen Spar Oyj:n toimitusjohtajaksi. MBA Jouko Vuoti aloittaa tehtävässä 20. tammikuuta 2006.
   Vuoti on työskennellyt S-ryhmässä vuodesta 1969, siitä viimeiset 15 vuotta Osuuskauppa Suur-Savon kaupallisena johtajana.
   Vuoti kuuluu useisiin SOK:n ohjausryhmiin, lisäksi hän on Osuuskauppa Suur-Savon hallituksen varapuheenjohtaja. Vuotilla on hallitusjäsenyyksiä myös monissa yrityksissä ja yhteisöissä. Hän on esimerkiksi Kymenlaakson kauppakamarin jäsen, Etelä-Savon kauppakamarin hallituksen jäsen sekä kaupan ja palvelualan valiokunnan puheenjohtaja.
   Nimityksen yhteydessä on sovittu, että Suomen Spar Oyj:n nykyinen toimitusjohtaja Pekka Kosonen jättää tehtävänsä.

Stockmann Auto myytiin Veholle
Maan Autolle kaksi Ford-taloa
Stockmann Auton Ford-liiketoiminnot Espoossa ja Turussa siirtyvät SOK:n omistamalle Maan Autolle.
   Stockmann Auton koko muu osakekanta Volkswagenin ja Audin liikemerkkitoimintaa lukuun ottamatta on myyty Veho Groupille.
   Maan Auton hankkimien Ford-toimipisteiden liiketoimintaa tulee harjoittamaan tytäryhtiö Automaa. Espoon ja Turun liikkeiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 60 miljoonaa euroa ja henkilökuntaa on 115.
   Maan Auton toimitusjohtaja Reino Ylä-Autio toteaa kaupan lisäävän merkittävästi autoilun palveluja ja etuja sekä Turun Osuuskaupan että Helsingin Osuuskauppa Elannon asiakasomistajille ja alueen yritysasiakkaille.
   SOK:n pääjohtaja Kari Neilimo sanoo autokaupan aseman yhtenä S-ryhmän liiketoiminta-alueista vahvistuvan.
   Toteutuakseen kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

Terveellisempää välipalaa kuin karkit ja limsa
Minibaareja Valiolta kouluihin
Valio ryhtyy tarjoamaan koululaisille terveellisiä ”on-the-go” -välipaloja ja toimittaa Valion Minibaareja kouluihin ja oppilaitoksiin.
   Toistaiseksi Valion Minibaari ilmestyy kymmeneen pääkaupunkiseudun opinahjoon.
   Valion Minibaarista voi ostaa mm. Valio Play maitojuomia. Valikoimaan kuuluu myös Valio täysmehuja.
   Valio kehittää Valion Minibaari –konseptia yhdessä automaattitoimittaja Selectan sekä pakkausvalmistaja Tetra Pakin kanssa. Konseptin ideasta ja toteutuksesta vastaa mainostoimisto Sek&Grey.
   ”Valion Minibaarista voisi tulla vaikkapa uudenajan ”maitolaituri” tai henkilökohtaisen hyvänolon kohtauspaikka”, kertoo Valiolla hanketta vetävä markkinointipäällikkö Janne Vihosalmi.

ETL:n puheenjohtaja Harry Salonaho:
Elintarvikeketjua tehostettava

Harry Salonaho
Kuva Markku Nummi
Elintarviketeollisuusliiton uusi puheenjohtaja Harry Salonaho Valiosta sanoo alan olevan suurissa haasteissa. Salonaho vaatiikin koko ketjun toiminnan tehostamista yhteistyössä teollisuuden, kaupan ja alkutuotannon kanssa.
   "Alan menestyksen edellytys on kilpailukykyisen kotimaisen raaka-ainetuotannon säilyminen maassamme", Salonaho sanoo.
   Salonahon mukaan heinäkuussa alkava Suomen toinen EU-puheenjohtajuuskausi mahdollistaa edunvalvontakysymysten esilletuonnin EU:ssa.
   Terveyden edistäminen on Salonahon mukaan elintarviketeollisuudelle haaste. Salonaho sanoo Suomessa olevan Euroopan laajin kevyttuotevalikoima. Lisäksi ala noudattaa vastuullisen markkinoinnin periaatteita, tarjoaa kuluttajille erikokoisia pakkauksia erilaisiin tilanteisiin ja huolehtii ravintosisältöjen merkinnöistä. Ala myös edistää merkittävissä määrin suomalaisten tietämystä hyvästä ravitsemuksesta.
   "Suomalaiset elintarvikeyritykset toimivat kansainvälisillä markkinoilla. Tämän kehityksen on jatkuttava kilpailukyvyn säilyttämiseksi", Salonaho korostaa.

Tuoreimmat nimitysuutiset Nimityksiä-linkistä.

Viikko-Pellervon alkuun
Kaikki uutiset