text2.gif (876 bytes)  03 | 10 | 2002  sivut.gif (121 bytes)
vk_4.gif (107 bytes)
   Markku Nummi

PTT: Puukauppa vilkasta, työttömyys pysyy
Muutto keskuksiin rauhoittunut
PTT:n torstaina julkistaman suhdannekuvan ennustama kansantulon kasvu vuodeksi 2002 (1,5 %) osuu yksiin kevään ennusteen kanssa, mutta vuodeksi 2003 tutkimuslaitos on alentanut kokonaistulon kasvun 2,7 prosenttiin (3,5 %). Euroopan talouden suhdannekuvan mukaan aneeminen nousu tuskin yltää edes 2 prosenttiin ensi vuonnakaan. USA:n kasvuksi ennustetaan runsasta 2 prosenttia.
   PTT pitää selvänä riskinä sitä, että maailmantalouden orastava kasvu notkahtaa uudelleen, toimitusjohtaja Vesa Vihriälän mukaan on silti ennenaikaista ennustaa uutta laskua. 
   Työttömyys lisääntyy PTT:n suhdannekuvan mukaan ensi vuoden puoliväliin asti, jolloin työllisyys alkaa parantua. Työttömyys pysyy talouspolitiikan tärkeimpänä ongelmana monta vuotta.
   Monen talousodotuksen täyttyminen vaikuttaa Suhdannekuvan mukaan laahaavan tai viivästyvän, mutta muuttoliike kasvukeskuksiin näyttää rauhoittuneen - pysyvästi vai ei, sitä ei Vihriälän mukaan voi vielä sanoa.
   Tulevan vuodenvaihteen tienoissa PTT julkistaa Satu Nivalaisen tutkimuksen maallemuuttajista.
Metsävienti kasvuun 2003
Puukauppa Suomessa kasvaa PTT:n mukaan 25-30 prosenttia tänä vuonna, joka on myös tuonnin kasvun nollavuosi. Paperin markkinoilla kirkastuu vasta vuonna 2003 - ja varovaisesti silloinkin. Tutkimuspäällikkö Ritva Toivonen sanoo, että hinnat vientimarkkinoilla paranevat ensi vuonna, niin myös kotimaan puumarkkinoilla. Puun suosio rakentamisessa näyttää lisääntyvän.
   Marraskuussa ilmestyy PTT:n työpaperi, jossa käsitellään Puutuotteiden vientimahdollisuuksia Kiinaan. Joulukuussa tulee työpaperi, jona tarkastelee metsäsektorin merkitystä maakuntien taloudessa. 
Elintarviketaloudessa tasaista
Kohtuulliset, kuvaa PTT elintarviketeollisuuden suhdannenäkymiä, joskin kannattavuuden paraneminen vähenee. Alan liikevaihto kasvaa noin 4 prosenttia vuonna 2002. Tutkimusjohtaja Panu Kallio panee merkille hyvää tekevän Venäjän viennin.
   Elintarvikkeiden viennin arvo tammi-helmikuussa lisääntyi 1 prosentin viime vuodesta, tuonti puolestaan 3 prosenttia.
   Komission maatalouspolitiikan uudistuksen suhteen PTT rauhoittelee: ehdotukset ovat aina olleet radikaalimpia kuin sittemmin itse uudistukset.
   Maatalouden yrittäjätulo nousee tänä vuonna noin 5 prosenttia, mutta laskee saman verran 2003: kustannusten kuten öljyn merkitys lisääntyy ja mm. sianlihan hinta laskee, sillä tarjontaa ja tuontia riittää.

   Lisää Suhdannekuvasta PTT:n uusilla kotisivulla.

Lännen Tehtaista suurin rehuntekijä
Lännen Tehtaat sai luvan hankkia omistukseensa Avena Oy:n muuten, mutta kilpailuvirasto Avena Siilot Oy rajaa kaupasta kilpailullisista syistä.
   Lännen Tehtaista tulee näin suurin teollisten rehujen valmistaja ja huomattava viljakaupan tekijä. Avena Oy omistaa Suomen Rehun ja viljakauppaa harjoittavan Avena Nordic Grain Oy:n.
   Lisää elintarvike- ja maatalousasiaa Maatilan Pellervon uutisissa.

Iso alueosuuskunta vireillä etelään
Salon Seudun Osuuskauppa, Osuuskauppa Seutu ja Osuuskunta Varuboden ovat aikeissa perustaa uuden alueosuuskaupan ja fuusioitua siihen.
    Uuden alueosuuskaupan liiketoimintaorganisaatio pyritään saamaan toimimaan jo vuoden 2003 alusta lähtien. Fuusiot merkittäisiin kaupparekisteriin ensi vuoden aikana.
   Kaikkien kolmen tahon hallintoneuvostot antoivat hallitukselleen valtuudet viedä asiaa eteenpäin 30. syyskuuta. Varuboden ja Seutu ovatkin jo harjoittaneet liiketoimintaa tasaomistuksin omistamiensa osakkuusyhtiöiden kautta 1990-luvun puolivälistä alkaen.
   Uudessa osuuskaupassa on 60 000 asiakasomistajataloutta, yli 100 toimipaikkaa, ja myynnillä mitattuna se on S-ryhmän toiseksi suurin. SOK:sta todetaan, että aloittaessaan uusi alueosuuskauppa on ryhmän toiseksi varakkain.

Siipikarjayhtiön mallia ei löytynyt 
HK Ruokatalo ja ruotsalainen tuottajajärjestö LRF eivät löytäneet sopivaa mallia pohjoismaiselle siipikarjayhtiölle.
   HK Ruokatalon mukaan selvityksessä ei löytynyt sellaista mallia, joka olisi tuonut taloudellista lisäarvoa yhtiön omistajille. Hanke saattaa viritä uudelleen myöhemmin, sillä Helsingin Sanomien haastattelussa (torstaina 3.10.2002) toimitusjohtaja Simo Palokangas sanoo otetun aikalisän.
   Koska siipikarjanlihan kulutus kasvaa edelleen merkittävästi, osapuolten kiinnostus kasvuun ei selvityksen lopputuloksesta sammunut. HK Ruokatalo ja LRF hakevat nyt synergiaetuja kaupallisesta yhteistyöstä, synergiaetua etsitään myös muualta kuin pelkästään pohjoismaisesta siipikarjasta.
   LRF omistaa HK Ruokatalosta 11 prosenttia ja ruotsalaisen Spira-konsernin. Selvitys koski Spiran omistamaa Kronfågelia Ruotsissa ja Danpoa Tanskassa sekä HK Ruokatalon omistamaa Broilertaloa.
   HK Ruokatalo on siipikarja-alan markkinajohtaja Suomessa sekä Baltiassa, jossa se omistaa AS Tallegg -nimisen yhtiön LRF:n kanssa.

Tammi-elokuun vienti kasvoi 11 prosenttia 
Valio nosti liikevaihtoa, tulos laski
Valion tulos tammi-elokuussa jäi viitisen prosenttia viime vuoden vastaavan ajan tuloksesta, mutta liikevaihto kasvoi yhdeksän prosenttia. Liikevaihto oli 1066 miljoonaa euroa ja tulos 39 miljoonaa euroa.
   Osuuskunnille Valio maksoi nyt raaka-aineesta kuusi miljoonaa euroa enemmän kuin tammi-elokuussa 2001.
   Valion loppuvuoden operatiivisessa liiketoiminnan odotetaan sujuvan positiivisesti, ylimääräisiä poistoja tilinpäätöksessä aiheuttanevat liiketoiminnan tehostamiseen ja tuotannon keskittämiseen liittyvät järjestelyt, myös Valion Eläkekassa saattaa Valion tuloskatsauksen mukaan tarvita lisämaksua arvopaperimarkkinojen kehityksen takia.

Julkaisuja
- Maatilan Pellervon lokakuun numero ilmestyi torstaina. Poikkeuksellisen lämmin ja kuiva kesä kasvatti hyvin myös rikkaruohoja. Rikkaruohoista lehdessä on 16 sivun erikoisliite.
   Miksi viljelijät menestyvät maailman rallikisoissa? Asiaa pohtii menestyvä Peugeot-kuski Sebastian Lindholm. Agrimarket-ketju tukee Lindholmin kilpauraa.

- Osuustoiminta-lehden lokakuun numero ilmestyy 17. lokakuuta. Teemana on Suomalaisen osuustoiminnan yhteiskunnallinen tilinpäätös 2002. Numero sisältää PTT suhdannekuvan.

- Agrimarket-ketju on valinnut kasvinsuojeluaineiden valmistajan Syngentan vuoden 2002 yhteistyökumppaniksi. Yhteistyö alkoi kesällä 2001.
   "Syngenta on mainio esimerkki muille alalla toimijoille, kommentoi Hankkija-Maatalous Oy:n toimitusjohtaja Ensio Hytönen. Syngenta on ennakkoluulottomasti lähtenyt hakemaan aitoa kumppanuutta Agrimarket-ketjun kanssa. Tällä ratkaisulla se on turvannut asemansa voimakkaasti muuttuvilla markkinoilla."

 

 

Viikko-Pellervon alkuun
Kaikki uutiset