Markku Nummi
Viljatärkkelykselle
lopetusuhka
RavintoRaision
yt-kuvio laajenee
RavintoRaisio
on laajentanut yt-neuvottelut koskemaan myös
viljatärkkelysliiketoimintaa, jossa on 45 työntekijää. Yhtymästä
kerrotaan, että jos viljatärkkelysliiketoiminnan
lopettamiseen päädytään, työntekijöiden vähentämistarpeen
arvellaan olevan noin 70 henkilöä aiemmin ilmoitettujen noin 40
toimihenkilön lisäksi.
Yhtiökokoukselle
11.11. ehdotetaan osakeantia
Atria
varautuu investointeihin
Atria
Yhtymä Oyj varautuu investointeihin ja aikoo hakea omaa pääomaa
osakeannilla. Tätä koskeva esitys on tulossa ylimääräiselle
yhtiökokoukselle 11. marraskuuta Kuopiossa.
Hallitus ehdottaa, että osakeannilla kertyisi pääomaa
enintään 26,4 miljoonaa euroa. Se toteutettaisiin uusmerkinnällä
siten, että nykyiset A- tai KII-osakkeiden omistajat voisivat
merkitä uusia osakkeita: kolmella A- tai KII-osakkeella yhden
A-osakkeen hintaan 5 euroa / osake.
Viimeksi Atria on ostanut lihayrityksen Liettuasta.
Kesällä 2003 hankitun UAB Saltuvan nimi muutettiin UAB Vilniaus
Mesaksi. Atria aikoo lähivuosina kasvaa merkittävimmäksi liha-alan
toimijaksi Baltian suurimmilla markkinoilla.
Läntinen Venäjä kiinnostaa myös Atriaa. Siellä
selvitetään edellytyksiä aloittaa tuotannollinen toiminta
ilmeisesti paikallisen kumppanin kanssa.
Asiakas
saa halutessaan uuden norppakortin
Tradekan
bonuksia luonnonsuojeluun
Tradekan
kanta-asiakkaat voivat hankkia uudenlaisen YkkösBonus-kortin, jota
käyttämällä osa bonuksista ohjautuu luonnonsuojeluun. Raha menee
suoraan Suomen Luonnonsuojeluliiton toiminnan tukemiseen. Tradeka ja
Luonnonsuojeluliitto ilmoittivat sopimuksestaan 20. lokakuuta.
Asiakas voi itse valita tietyn prosentin tai eurosumman,
jonka hän haluaa vuosittain laittaa luonnonsuojeluun.
Siwoissa, Valintataloissa, Maxeissa ja Euromarketeissa
kerättiin kesän aikana "Meillä on hyvä tehtävä"
-kampanjalla rahaa huumeiden vastaiseen työhön Elämä on parasta
huumetta ry:lle. Tuotto oli 35 000 euroa ja se pantiin
lyhentämättömänä yhdistykselle, jonka toimintaa lahjoituksen
turvin on mahdollista jatkaa vuoteen 2004.
26
000 kävi Kone-Forumissa
Tampereen Pirkkahallissa järjestetyssä Kone-Forum
2003 -ennakkomyyntinäyttelyssä vieraili kolmen päivän aikana 26
000 asiakasta. Kävijämäärä on pääjärjestäjien
Agrimarket-ketjun ja K-maatalouden odotusten mukainen.
Asiakkaat ja näytteilleasettajat antoivat runsaasti
myönteistä palautetta Kone-Forumista. Tapahtumassa esiteltiin tänä vuonna
runsaasti uutuuksia, mikä oli vierailijoiden mieleen. Pirkkahalli on koettu
paikkana hyväksi: sen maantieteellinen sijainti on hyvä ja
siellä on riittävästi tilaa esitellä maatalouskaupan tuotteita ja
palveluita. Lisäksi tapahtuman maksuton sisäänpääsy ja
keskiviikon pitkä aukioloaika kello 19 asti miellytti osallistujia.
Järjestäjät teettävät kävijätutkimuksen
Kone-Forumissa käyneistä. Sen tulokset valmistuvat lähiviikkoina.
|