8. | 12. | 2004  sivut.gif (121 bytes)
vk_4.gif (107 bytes)
   Markku Nummi


Anne Kylmäniemi hallituksen varapuheenjohtajaksi
Kaksi uutta jäsentä Pellervon hallitukseen
Pellervo-Seuran hallitukseen on valittu kaksi uutta jäsentä: Ilkka Yliluoma Ylistarosta ja Jarmo Toukola Sahalahdelta. Ikäpykälän vuoksi hallituksen pitkäaikaisten jäsenten Reino Penttilän ja Seppo Penttisen toimikausi päättyy kuluvan vuoden lopussa.

Ilkka Yliluoma, Jarmo Toukola (Kuva Kari Salonen) ja Anne Kylmäniemi.


Seppo Penttinen, Reino Penttilä ja Olavi Leppänen kukitettiin valtuuskunnan kokouksen päätteeksi.
   Erovuorossa ollut Jan Lähde valittiin uudelle toimikaudelle.
   Reino Penttilä on Pellervon hallituksen varapuheenjohtaja ja uudeksi varapuheenjohtajaksi valtuuskunta valitsi hallituksen jäsenen Anne Kylmäniemen. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Marcus H. Borgström.
   Valtuuskunnan puheenjohtajana jatkaa Esa Härmälä. Niin ikään  varapuheenjohtaja Erkki Vähämaa jatkaa myös vuonna 2005. Valtuuskunnan sihteeriksi valittiin varatuomari Kari Lehto, joka on jo aiemmin valittu eläkkeelle jäävän nykyisen Pellervon lakipalvelun johtajan Olavi Leppäsen seuraajaksi.
   Pellervon valtuuskunta kokoontui Helsingissä 8. joulukuuta. Valtuuskunta vahvisti Pellervon toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodeksi 2005.
   Valtuuskunnan kokouksen yhteydessä kuultiin Marcus H. Borgströmin ja Anne Santamäen kansainvälisiin asioihin liittyvät esitelmät. Santamäki on SOK:n kansainvälisten asioiden johtaja ja edustaa Suomea kansainvälisessä osuustoimintajärjestössä ICA:ssa. Hän on ICA Europan varapuheenjohtaja.

Entiset vetäjät jatkavat
Osuustoiminnan neuvottelukunnassa
Osuustoiminnan neuvottelukunnan puheenjohtajana jatkaa Pellervo-Seuraa edustava maanviljelysneuvos Marcus H. Borgström Sipoosta. Varapuheenjohtajaksi on valittu edelleen Osuuskunta Tradeka-yhtymän hallituksen puheenjohtaja Olavi Syrjänen. Neuvottelukunta kokoontui torstaina Helsingissä.
   Seuraavan kerran neuvottelukunta kokoontuu 1:nä helmikuuta 2005 Lähivakuutuksen tiloissa Espoossa.

M-real myy Savon Sellun 
Metsäliiton tytäryhtiö M-real aikoo myydä Savon Sellun. Yrityksen verkkosivujen mukaan Savon Sellun myymisestä on tehty sopimus kansainvälisten sijoittajien kanssa.
   Myyntihinnaksi ilmoitetaan noin 20 miljoonaa euroa. Kauppaa luonnehditaan toimeksi, jolla M-real vähentää ydinliiketoimintaan kuulumattomia osia.
   Savon Sellu työllistää 252 työntekijää. Heidän on määrä siirtyä uuteen yritykseen.

Valio sai kehuja Kiinasta 
Kiinan maatalousministeriön alaisuudessa toimiva China Green Food Development Center on myöntänyt Valiolle Grade A Green Food -tunnuksen.
   Valio on kolmas ulkomainen yritys, jonka tuotteille ja tuotantomenetelmille tunnus myönnetään.
   Green food -merkinnän saamiseksi tuotteen koko valmistusprosessin tulee täyttää asetetut säädökset tuotantoympäristön ja tuotannon laatujärjestelmien suhteen. Maitotuotteissa koko ketju maatilalta lopputuotteeseen saakka tarkistetaan.
   Valio on yksi maailman kolmesta suurimmasta DEMIn viejästä. DEMI (demineralisoitu herajauhe) on jauhe, jota käytetään mm. suklaan ja lastenruokien raaka-aineena. Se on myös Valion Kiinan viennin päätuote.
   Valiolla on edustusto Shanghaissa.

MTK valitsi Härmälän,
Marttilan, Mäntyharjun 
MTK:n puheenjohtajisto on tavoiteltu paikka. Ennen valtuuskunnan tiistain ja keskiviikon kokousta nykyisen ensimmäisen puheenjohtajan Esa Härmälän vastaehdokkaaksi oli julkisuudessa ehdolla tohtori Kalevi Hemilä, mutta hän veti nimensä pois ennen valintapäivää.
   MTK:n valtuuskunta valitsikin yksimielisesti ja runsain kättentaputuksin Esa Härmälän jatkamaan puheenjohtajana. Härmälä on myös Pellervo-Seuran valtuuskunnan puheenjohtaja.
   Toiseksi puheenjohtajaksi paikkansa jättävän Hannu Ahon seuraajaksi tuli kaksi ehdokasta: Juha Marttila Simosta ja Anne Kylmäniemi Posiolta.
   Äänestyksessä Marttila valittiin, MTK:n johtokunnan jäsen ja muun muassa Pellervo-Seuran hallituksen jäsen Kylmäniemi sai 50:stä äänestä 20.
   MTK:n kolmannen puheenjohtajan tehtävää hoitamaan valittiin edelleen oripääläinen Jarmo Mäntyharju.
   Marttila on tohtoriksi väitellyt entinen MTT:n taloustutkimuksen (Maatalouden taloudellinen tutkimuslaitos) tutkija, minkä jälkeen hän on muutamat viime vuodet ollut maidontuottaja. Marttila sai pyynnöstä kahdesti esitellä valtuuskunnalle itseään ja näkemyksiään ja sanoa olevansa sitoutunut sekä maatalouteen että MTK-järjestön työhön.

Viikko-Pellervon alkuun
Kaikki uutiset