,

Osuustoiminta oppimismallina yrittäjyyteen

15,00 

Opas opiskelijoiden osuuskuntien perustamiseen ja niiden toiminnan kehittämiseen

Eliisa Troberg ja Pekka Hytinkoski. 107 s.
Osuustoimintakeskus Pellervo 2018.

 

Opas löytyy myös sähköisenä maksutta pdf-tiedostona ja on myös luettavissa Issuu-palvelussa.

Osastot: ,

”Meistä tulee täällä ainutlaatuisia siksi, että jokainen pystyy rakentamaan omien mielenkiintojen pohjalta oman osaamisensa.” Tiesitkö, että osuustoimintaa käytetään oppimismallina laajasti eri opetustasoilla Helsingistä Rovaniemelle? Osuuskuntia hyödynnetään toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa sekä ammattikorkeakouluissa ja yhä useammin myös lukioissa ja yliopistoissa. Osuuskunta on osoittautunut olevan oivallinen väline oppimisen ja yrittäjyyden yhdistämiseen.

Oppaan tarkoituksena on edistää opiskelijoiden osuuskuntien perustamista ja niiden toiminnan kehittämistä. Opasta voivat hyödyntää opiskelijat, opettaja/valmentajat, oppilaitosten johto ja muu henkilökunta, oppilaitosten sidosryhmät sekä opetushallinto.

Opas koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa avaa opiskelijaosuustoimintaa: Mistä tällaisessa toiminnassa on kyse? Toisessa osassa perehdytään osuuskunnan perustamiseen sekä yritystoiminnan käynnistämiseen. Oppaan kolmas osa keskittyy toiminnan ja johtamisen kehittämiseen sekä sisältää kehittämistarpeita ja hyviä käytänteitä.