Nouseeko osuustoiminnasta toinen aalto?

Kansainvälisen osuustoimintaliiton ICA:n puheenjohtaja Roberto Rodrigues ennusti syksyllä osuustoiminnan toisen aallon tulemista. Monissa kehitysmaissa ja USA:ssa ilmiö on vahvassa nousussa.
Ulottuuko tuo nousu myös Suomeen, riippuu suurimmalta osin meistä itsestämme. Yhteiskunnallista pohjaa vahvistumiselle löytyy.

Kansainvälisellä osuustoimintaliikkeellä ei ole Suomen tapaan isää ja äitiä, vaan se polveutuu Yrjö Kallisen sanoin valistuksesta ja kansojen syvistä riveistä. Kun monet kuitenkin nykyään haluavat nähdä historian tällaisten hahmojen kautta, niin myös ensimmäiselle osuuskunnalle, joulukuussa 1844 perustetulle Rochdalen Oikeamielisille Pioneereille, voitaisiin isä osoittaa. Ilmiön yhteisöluonne toki aina täytyy muistaa. Hän saattaisi olla Brightonissa toiminut lääkäri William King.

Häntä aiemmin liikkeen historiaan vaikutti mm. utopisti-ajattelijoihin luokiteltu tehtailija Robert Owen. Hänen vilpitön ja haaveellinen pyrkimyksensä sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen löysi Kingissä osuustoiminta-aatteen käytännöllisen luojan ja toteuttajan. Utopiat alkoivatkin yllättäen toteutua.

King työskenteli työläisten koulun johtajana hädän ja puutteen keskellä. Häneen juurtui luja usko oma-apuisen taloudellisen toiminnan polttavaan tarpeeseen ja mahdollisuuksiin. Hän perusti aatteidensa levittämiseen peräti oman lehdenkin, jota sen ajan Englannissa luettiin tarkasti. Lehden nimi oli The Cooperator - se oli siis tämän Osuustoiminta -lehden ensimmäinen edeltäjä. Lehden otsikossa sanottiin mieleenpainuvasti:

”Tieto ja yhteenliittyminen on voimaa.
Voima, jota ohjaa tieto, on onnea.
Onni on luomisen tarkoitus.”

Ehkä toiset pitävät lainausta nykyään hirmuisen pateettisena, mutta ainakin se paljastaa, miten syvällinen eettinen vakaumus toiminnan taustalla vaikutti. William Kingin toiminta pohjautui uskoon kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta. Sama motiivi vaikutti myös saksalaisen osuustoimintaliikkeen isähahmon F. W. Raiffeisenin kohdalla. Hän vaikutti suoraan Hannes ja Hedvig Gebhardin ajatteluun ja toimintaan eli suomalaisen osuustoimintaliikkeen syntyyn sata vuotta sitten.

Aatteen syvin olemus

Osuustoiminnan pioneereille kulttuuri ei merkinnyt vain luku- ja kirjoitustaidon levittämistä kansan keskuuteen. Sitäkin se tosin oli. Ennen kaikkea se merkitsi syvällistä ja kauaskantoista yhteistoiminnan mahdollisuuksien ymmärtämistä. Jos jälleen käytetään nykypäivän muotitermejä, niin toiminnan piti olla kokonaan läpinäkyvää ja mukaan tulevien ihmisten motiivien kestävällä pohjalla.

Toiminnalla piti ehdottomasti olla yhteisöä ja yksilöitä kannustava aatteellinen merkitys. Aatteen syvin olemus löytyykin juuri tästä: yhteisöjen ja yksilöiden kannustaminen ja motivointi toimimaan yhdessä.

Osuustoiminnan onnistui luoda tälle ihmisten luonteiselle halulle ja tarpeelle tulokselliseksi osoittautuneet muodot. Massat lähtivät liikkeelle ja muuttivat historian kulun.

Muodot olisivat olleet vain tyhjä kuori ilman aatteellista sisältöä ja tavoitteita.

Uusien haasteiden edessä

Osuustoiminta syntyi yhteiskunnallisista epäkohdista niitä korjaamaan. Vaikka se 150 vuoden matkallaan koki myös monia epäonnistumisia, niin tämän päivän näkökulmasta katsottuna se kuitenkin eteni voitosta voittoon. Ot-yritykset menestyivät, kasvoivat ja kehittyivät jäseniään palvellen. Osuustoiminta heijastui laajalti liike-elämään ja välillisesti myös laajemmin yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Kun olemme tulleet 2000-luvun alkuun, niin muutamat kysyvät, onko liike jo tehnyt tehtävänsä. Useimmat sen perustajien haaveilemista tärkeistä tavoitteista on jo ainakin näennäisesti saavutettu. Ot-liikkeen mukana myös yhteiskunnat ovat kehittyneet aiempaa tasa-arvoisemmiksi, demokraattisemmiksi ja oikeudenmukaisemmiksi. Toki kysyjätkin myöntävät, että missään ihanneyhteiskunnassa me Suomessakaan emme elä, vaikka kuulummekin maailman hyväosaisten joukkoon.

ICA:n brasilialainen puheenjohtaja Roberto Rodrigues sanoi viime syksynä (OT 6/99), että tavalliset ihmiset tuntevat tänään globalisaation ja markkinaliberalismin vaikutuksen. Jotkut tuloksista ovat hyviä, mutta toiset taas eivät. Ikävintä on kasvava kuilu rikkaiden ja köyhien välillä, mikä ulottuu myös maiden sisälle. Osuuskunnat ovat edelleen yksi vastaus syrjäytymisongelmaan. Vahvat ot-liikkeet antavat jäsenilleen voimaa selvitä uusien kilpailuvoimien kanssa maailmassa.

Pohjaa toiselle aallolle

Rodrigues kertoi olevansa yhä vakuuttuneempi siitä, että on syntymässä osuustoiminnan toinen aalto. Ensimmäinen aalto, jossa Suomikin oli mukana, alkoi 1800-luvulla. Se oli suora vastaus epäoikeudenmukaisuuteen. Nytkin osuuskunnilla on juuret paikallisissa ihmisyhteisöissä ja liike kasvaa vauhdilla. Se on tavallisten ihmisten vastausta uusiin ongelmiin ja haasteisiin.

ICA oli osaltaan vaikuttamassa esim. WTO:ssa siihen, ettei paikallisista tarpeista käsin toimivaa maatalousosuustoimintaa pystyttykään jyräämään maailman kaupan liberalisoinnin nimissä. Asia jouduttiin toteamaan yhteiskunnallisesti paljon merkittävämmäksi ja monivaikutteisemmaksi kuin alalla operoivat monikansalliset jättiyritykset esittivät.

Osuustoiminnan 1990-luvun ”identiteettikriisiä” oli luomassa se, että sosialismin romahdettua osuustoiminta on menettänyt entisen, hyvin ansaitun paikkansa kapitalismin ja sosialismin välillä talouden kolmantena tienä. Aika kuitenkin hoitanee tällaiset ongelmat - elleivät ot-yritykset sitten itse revi keskinäisiä välejään suuren yleisön silmissä ihan kuralle. ”Identiteettikriisiä” ei ainakaan pellervolaisella puolella koeta vakavaksi.

Osuuskuntien jäsenten kokemat ongelmat ja haasteet luonnollisesti vaihtelevat paikallisesti valtavasti. Sateenkaari onkin sopiva tunnus maailman kansainvälisimmälle kansanliikkeelle. Se toisaalta paljastaa senkin, että ICA on kansainvälisesti hyvin hajanainen ja järjestöllisesti valitettavan heikko.

Monissa kehitysmaissa osuustoimintaan suhtaudutaan paljon fundamentalistisemmin eli puhdasoppisemmin kuin meillä. Merkille pantava seikka maailmalta on myös katolisen kirkon viimeaikainen ripittäytyminen historiansa varrella tekemistään virheistä. Samalla se on noussut yhdeksi ajan suunnan näyttäjistä kritisoimaan meneillään olevaa ääriliberalistista kehitystä, jossa ihmisyyttä ei kunnioiteta kuten kuuluisi. Myös evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat olleet liikkeellä samassa asiassa. Monia muitakin - sinänsä usein kirjavia mutta kuitenkin noteerattavia - vastavoimia esimerkiksi kansalaisjärjestöjen muodossa ihmistä ja luontoa murjovalle kehitykselle on nyt nousussa.

Talouden liikevoimia

Kansainvälisen talouden liikevoimat ja niiden vastavoimat saattavat hyvinkin nostaa osuustoiminnan idean, alhaalta ohjautuvan aidon paikallisuuden uudelleen yhteiskunnallisen kehityksen keskiöön.

Osuustoiminta on aina jostakin kotoisin. Se tunnustaa aina maata ja väriä. Se on yritysmuoto, joka luonteensa mukaisesti yrittää välittää ihmisten, ihmisyhteisöjen ja luonnon kehityksestä tulevaisuudessakin. Se yrittää saada kilpailijoitaankin niin tekemään, ja on siinä historiansa varrella usein sitkeällä työllä onnistunutkin.

Osuustoiminnan luonnollisia yhteistyökumppaneita tässä katsannossa olisivat mm. julkinen valta, tiede ja tutkimus sekä tiedonvälitys. Suomessa tilanne näiden kaikkien kolmen suhteen vain on tällä hetkellä heikko. Kilpailuvirasto ei ymmärrä osuustoimintaa. Korkeakoulutasoinen osuustoimintaopetus ja -tutkimus kaipaa uudistamista. Etelä-Suomen suuret tiedotusvälineet eivät kerro osuustoiminnan aatteellisesta sisällöstä. Kaikki tämä on viime vuosilta tuttua.

Usein osuustoiminta on itse ollut pakotettu tekemään hyvinkin epämieluisia ratkaisuja. Tyypillinen tilanne on paikallisten tuotantolaitosten tai palvelupisteiden lopettaminen. Syyksi paljastuu lähes poikkeuksetta kova kilpailun kiristyminen. Se onkin iso uhkakuva, joka tulevaisuudessa mm. pakottaa ot-yritykset aiempaa tiiviimmin hakemaan yhteistyökumppaneita ja liittolaisia niin maiden sisältä kuin jatkossa yhä enemmän myös valtiollisten rajojen yli. Tapahtuuko se sitten lähitulevaisuudessa vain ulkonaisesti vai liittyykö siihen myös jotakin osuustoiminnallista sisältöä? Sisältö motivoisi jäsenet paremmin yhteen, mutta onko se mahdollista?

Riittääkö motivaatio?

Osuustoimintaliikkeelle on nyt tullut itsetutkiskelun, keskustelun ja tavoitteiden sekä strategioiden uudelleen määrittämisen aika. Ilman sitä osuustoiminnan toinen aalto tuskin mittavammin Suomessa syntyy.

Rajusti valtaa ja varallisuutta keskittävä kansainvälinen kehitys on luonut otollista maaperää uuden aallon kasvulle. Mutta riittääkö ot-liikkeen oma motivaatio, tuo mainittu aatteen syvin olemus, sekä oma kyky ja kantti siihen, että liike itse oleellisesti uudistuu ja aiempaa selvemmin asettaa uusia, kauaksi kantavia yhteisiä tavoitteita? Jos se onnistuisi, niin liike astuisi samalla sopeutujasta itse kehityksen kärkijoukkoihin.

Monissa kehitysmaissa pontimet varmaankin riittävät, mutta miten mahtaa olla meillä aineellisen hyvinvoinnin keskellä elävissä yhteiskunnissa?

mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

Katso myös kommenttiosa Osuustoiminnallisuuden esiinmarssi

| Sivun alkuun |