Osuustoimintaa tutuksi
Pellervo-Seura ja Osuustoiminta-lehti ovat vuosittain elokuussa tehneet suomalaista osuustoimintaa tunnetuksi Osuustoiminnan Vuosikirjan tiedotteilla ja julkistamisseminaarilla. Tänä vuonna seminaari järjestettiin 30.8.2007 Helsingissä yhteensä 22 toimittajalle, tiedottajalle ja tutkijalle.
Seminaarissa on tutkailtu suomalaista osuustoimintaa nimenomaan markkinalähtöisesti ja poikkileikkauksen tapaan yhtenä kokonaisuutena, elävän kansanliikkeen tasolla. On käyty läpi vertailevat tulosanalyysit edelliseltä vuodelta ja kuluvan vuoden alkupuoliskolta sekä lähivuosien ennusteet.
Tällä kertaa alustajina olivat ekonomisti Yrjö Kotisalo, PTT:n tutkimusjohtaja Perttu Pyykkönen, ekonomi Jorma Savolainen ja analyytikkotiimin vetäjä, toimituspäällikkö Mauno-Markus Karjalainen. Puheenjohtajana toimi osuustoimintajohtaja Sami Karhu.
Kuluttaja- vai kauppiaslähtöisyys?
Yrjö Kotisalo alusti kaupan ja metsäteollisuuden tilanteesta ja haasteista:
- Hyvä ostovoiman ja kysynnän kehitys on suosinut kotimaankauppaa yhtäjaksoisesti vuodesta 1994 lähtien. S-ryhmää se on suosinut muita enemmän, koska se on tehokkaampi, hyvin johdettu ja on kehittänyt asiakkaiden tarpeista lähtevän integroidun liiketoimintamallin.
Aiemmin Keskon ja K-ryhmän kauppiasyrittäjyyttä pidettiin ylivoimaisena liiketoimintamallina yliopistotutkimusta myöten - ja etenkin osuustoimintaan verrattuna. Viimeisen reilun kymmenen vuoden sisällä S-ryhmän kuluttajalähtöinen ja osuustoiminnallinen liiketoimintamalli on osoittautumassa markkinoilla käytännössä selvästi vahvemmaksi.
Myös Tradeka Oy on viime vuosina pärjännyt hyvin, mutta sen osuustoimintahistoria päättyi vuoteen 2006. Tradeka Oy:n pääomistajana toimii nykyään ruotsalainen Industri Kapital, joka tähyää Venäjälle ja laittaa yritystä myyntikuntoon. Restel Oy kuitenkin jatkaa osuustoiminnallista hotelli-, ravintola- ja kylpyläyrittämistä hyvällä menestyksellä. Se säilyy täysin Tradeka osuuskunnan omistuksessa. Lue lisää »
PTT-katsauksen tuorein Suhdannekuva tämän numeron liitteenä kaikille maksullisille tilaajillemme! |
Osuustoimintamalli enemmän mukaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon? |
|
Nuorten osuustoimintaleiri onnistui Ruotsissa |
Kuntaliitto selvitti kuntien ja vesiosuuskuntien yhteistyön |
|