Suomen osuustoiminnan isä ja äiti: Gebhardit

Suomen osuustoiminnan primus motor Hannes Gebhard syttyi osuustoimintaan Euroopan maihin tekemillään matkoilla. Gebhardista ja hänen puolisostaan Hedvigistä (OT 6/10) tulikin Suomen osuustoiminnan tunnetut ja tunnustetut ”isä ja äiti”.

Kuva Pellervon Arkisto NUORTA TAITOA JA TARMOA Hannes ja Hedvig Gebhard h äämatkallaan Kööpenhaminassa 1891. Molemmat olivat nuorta intoa täynnä osuustoimintaan muutamia vuosia myöhemmin lähtiessään.

Erityisesti professori Max Seringin luennot Berliinissä 1893-94 ja hänen kanssaan käydyt keskustelut muodostuivat Hannes Gebhardin osuustoiminnalliseksi herätykseksi. Hän oivalsi osuustoiminnan merkityksen ja vahvan potentiaalin Suomenkin vähävaraisen viljelijäväestön aseman ja elinolojen parantajana. Suomi oli silloin vahvasti agraarinen maa.

Gebhardista tuli suomalaisen osuustoiminnan ehdoton johtohahmo. Hänessä yhdistyi kansanliikkeen eteenpäin viemiselle kaksi elintärkeää ominaisuutta: palava aatteellisuus ja tarmokas organisointikyky. Hänen vuoden 1899 suurteoksensa Maanviljelijöiden yhteistoiminnasta ulkomailla antoi monille herätteen osuustoimintaan. Tämäkin teos löytyy Pellervon nettikirjastosta, www.pellervo.fi/kirjasto/.

Gebhardin vaikutus osuustoimintaliikkeessä oli laaja ja syvä. Se ulottui sekä paikallis- että keskusliiketasolle. Gebhard itse johti Pellervoa ja Osuuskassojen Keskuslainarahastoa, mutta oli keskeisesti perustamassa muitakin keskusliikkeitä.

Hannes Gebhardille suurin apu ja tuki oli hänen puolisonsa Hedvig, vaikka tämä itse vaatimattomasti totesi olevansa ”vain pieni työmuurahainen Hanneksen rinnassa”. Sopivalla tavalla Hedvig myös tasapainotti miehensä usein räiskähtelevää luonnetta.

Tarmokas Hedvig oli myös itsenäinen aktiivinen toimija. Hän loi vaikuttavan uran politiikassa, naisasianaisena ja toimittajana.

Saksasta lisää vaikutteita

Matka Saksaan ratkaisi elämänuran suunnan myös työväen osuustoimintaliikkeen johtajalle Väinö Tannerille (OT 1/11). Harjoitteluaika Hampurissa Saksan Osuustukkukaupassa 1902-03 teki hänestä sekä osuustoimintamiehen että maltillisen sosialistin. Tukkuliikkeen johtajasta Heinrich Kaufmannista tuli hänen oppi-isänsä. Tanner näki osuustoiminnan samansuuntaisena työväenliikkeen pyrkimyksille.

Tannerista tuli Hannes Gebhardin ohella Suomen osuustoiminnan historian toinen kärkinimi. 1910-luvulla miehistä tuli kovat kilpailijat, kun maassa taisteltiin samaan aikaan niin politiikan kuin osuustoiminnan suunnasta. Tuloksena oli liikkeen kahtiajako pellervolaiseen ja edistysmieliseen haaraan.

Rottia vilisevän Turun Vähäväkisten Osuusliikkeen kaupanhoitajan tehtävästä Väinö Tannerin osuustoimintaura eteni lopulta maan suurimman osuuskaupan, Osuusliike Elannon, toimitusjohtajaksi. Hänet tunnetaankin noin 30 vuotta johtamansa osuusliikkeen suuruuden luojana.

Raskaan sarjan sosialidemokraattiseksi poliitikoksi ja valtiomieheksi nousseella Tannerilla oli myös kansainvälisesti merkittävä osuustoiminnallinen painoarvo: liki kaksi vuosikymmentä hän toimi ”maailman suurimman tasavallan” Kansainvälisen osuustoimintaliiton ICA:n presidenttinä.

Viime vuosikymmenien kehitys on vienyt osuustoimintayrityksiä yhä kauemmas poliittisista puolueista avoimeen markkinatalouteen, vaikka eräiden suurten lähinnä kuluttajaosuuskuntien edustajistovaaleissa vielä osittain näkyykin poliittinen ryhmitys. 2000-luvulla vanhan pellervolaisen ja edistysmielisen rajalinjan yli lähdettiin näyttävämmin tietoisesti kulkemaan kun Elanto ja HOK yhdistyivät.

Gebhardin verkostot toimivat

Alkuaskeleitaan ottaneen osuustoimintaliikkeen kunnolla liikkeelle sysääminen vaati taakseen koko joukon asialle omistautuneita motivoituneita henkilöitä. Hannes Gebhardin verkostot olivat ahkerassa käytössä, kun Pellervon perustamisen yhteydessä syksyllä 1899 sille muodostettiin johtokuntaa (OT 4/11).

Yhteyksiensä ja tuttavuuksiensa avulla Gebhard sai värvättyä johtokunnan aikansa valistuneista ja vaikutusvaltaisista sivistyneistön jäsenistä. Tämä saattoi tapahtua vaikkapa tapaamalla sattumalta kävelyllä puistossa.

Gebhardin onnistui koota ympärilleen edustava ryhmä osuustoiminnalle vihkiytyneitä taloudellisen, yhteiskunnallisen ja tieteellisen elämän eri alueiden vaikuttajia. Johtokunta muodostui nimekkääksi joukoksi tohtoreita, maistereita ja agronomeja. Mukana olivat Gebhardin lisäksi O. E. Tudeer, A. Osw. Kairamo, Rabbe Wrede, J. G. Bergbom, Johannes Cygnaeus, Gösta Grotenfelt, Erkki Pullinen ja Theodor Forssell.

Myöhemminkin seuran herraonni on pitänyt. Vuosikymmenistä riippumatta se on onnistunut saamaan johtoelimiinsä osuustoiminnalle omistautuneita tarmokkaita ja kyvykkäitä voimia - aluksi vain miehiä, mutta myöhemmin onneksi myös naisia.

Sisäpiirissä alusta alkaen

Pellervoa perustaneessa sisärenkaassa oli mukana myös kansanopistonjohtaja Niilo Liakka (OT 4/12). Pellervolainen osuustoiminta sai sitten nauttia hänen ansiokkaasta panoksestaan vuosikymmenien ajan. 1920-40-luvuilla hän kuului sekä Pellervon johtokuntaan että valtuuskuntaan, molempiin myös puheenjohtajana.

Kansanopistotoiminta oli Liakalle sydämenasia, ja hän oli alansa merkittävimpiä tienraivaajia Suomessa. Opistonjohtajana hän toimi Ilmajoella ja Alatorniolla.

Sivistys oli Liakalle yleisavain yhteiskunnalliseen hyvinvointiin. Suomenkin vaurastuminen vaati hänestä ennen muuta kansalaisten sivistämistä. Herkeämättä hän työskenteli etenkin nuorison ja maatalousväestön sivistystason kohottamiseksi.

Osuustoiminnassa hän näki vahvan sivistyksellisen ja kasvatuksellisen panoksen. Hänen johtamissaan oppilaitoksissa nuoret myös saivat perusteellisen opastuksen suureen aatteeseen.

Kulttuuri- ja sivistyselämän näköalapaikoilla Liakka oli, kun hän 1910-20-luvuilla toimi Kansanvalistusseuran sihteerinä ja opetusministerinä.

Aate vietiin perille asti

Kiertävillä neuvojilla ja konsulenteilla oli ratkaiseva asema uuden osuustoiminta-aatteen levittämisessä ja järkevien toimintatapojen kehittämisessä. Tätä tärkeää työtä teki esimerkiksi Pellervon konsulentti Juho Torvelainen (OT 3/12).

1900-05 tämä ”Matka-Jussi” kiersi maata ristiin rastiin ja piti lukemattomia puheita ja esitelmiä usein innokkaan vastaanottavaiselle yleisölle. Suuri joukko alkukauden osuuskunnista sai paljolti kiittää Torvelaisen erinomaista puhe- ja esitystaitoa synnystään.

Lyhyestä toimiajastaan huolimatta Torvelainen nousi kenties tunnetuimmaksi Pellervon konsulenteista. Jälkipolville hänestä on tullut jopa jonkinlainen kulttihahmo. Vähiten se ei johdu hänen monia lyhyitä uria käsittäneestä värikkäästä elämästään, jossa taustalla tosin traagisesti vaikutti myös henkilökohtainen ongelma, alkoholi. Urakierto alkoi ennen Pellervoa tsaarin upseerina ja jatkui myöhemmin mm. Kauko-itään moniin seikkailuihin.

Juurevaa paikallisuutta

Osuustoiminnan alkuperäinen idea on paikallisuus. Juurevaa paikallisuutta ja maakunnallista voimaa huokuvat osuustoimintatarinat pohjoiskarjalaisista maanviljelijöistä Akseli Branderista (OT 2/05) ja Onni Puhakasta (OT 1/12). Molemmat olivat niiden tusinan pohjoiskarjalaisen miehen joukossa, jotka osallistuivat Helsingissä Pellervon perustamiskokoukseen 1899.

Akseli Brander oli kotipitäjänsä ja maakuntansa osuustoiminnan ja maatalouden vahva mies. Hän uskoi johdonmukaisesti siihen, ettei talonpojan asemaa voinut nostaa kukaan muu kuin talonpojat itse ja nimenomaan yhteistoiminnan avulla. Osuustoiminnan puolesta uhrivalmiina Brander kantoi vaikeissakin vaiheissa vastuunsa liikkeen useissa luottamustehtävissä, jotka ulottuivat myös valtakunnan tasolle.

Huumori oli aivan keskeinen osa Branderin persoonaa. ”Vuotta kuusikymment’ olet huumorissa huijellut”, onniteltiin miestä hänen täyttäessään 60 vuotta.

Tinkimättömän korkeat ihanteet

Myös Onni Puhakka Liperistä oli oman pitäjänsä osuustoiminnan monitoimimies, liikkeen perinteisistä arvoista ja ihanteista kiinni pitänyt aatteen tervaskanto. Syvimmiltään osuustoiminta oli hänelle kristillisen lähimmäisenrakkauden ilmaus.
Muuttuva maailma ei koskaan latistanut hänen uskoaan osuustoiminnan paluusta alkuperäisille juurilleen paikalliseksi, alhaalta ylös ohjautuvaksi ja ihmisten henkiseen kasvuun panostavaksi kansanliikkeeksi.

Modernisaatio merkitsi kuitenkin maaseudullakin vallan keskittymistä osuustoiminnallisille keskusliikkeille ja ammattijohtajille. Onni Puhakasta tuli elämänsä ehtoopuolella tämän kehityksen sitkeä kriitikko, mutta kehityksen suunta vain ei ollut muutettavissa. Hän kuoli vuonna 1955 ja hänen ajatuksensa unohdettiin välillä vuosikymmeniksi.

Pelkkä paikallistoimija ei myöskään Puhakka ollut. Hän mm. oli Valion johdossa puoli vuotta ylimenokauden 1907-08. Keskusliikkeen hallintoneuvostossa ja legendaarisena sivukonttoreiden tarkastajana hän toimi pitkään. Yksi kausi kului nuorsuomalaisena kansanedustajanakin, mutta hän ei tuntenut politiikkaa omakseen. Näinhän kävi myös Hannes Gebhardille, mutta vanhasuomalaisten riveissä.

Onni Puhakasta ilmestyi 2011 pojanpoika Martti Puhakan kansatieteen väitöskirjatutkimus Turun yliopistossa. Siitä Osuustoiminta-lehden artikkelikin sai virikkeensä.

Teksti: Kari Inkinen ja Mauno-Markus Karjalainen

Jatkoa aiheelle:
Lähes joka maalla
omat Gebhardinsa

| Sivun alkuun |