Peräti 45-osaiseksi kasvanut Sankareita vai veijareita -artikkelisarja aloitti vanhimmista kansainvälisistä vaikuttajista, Robert Owenista, Rochdalen pioneereista ja F. W. Raiffeisenista. Sarja päättyy seuraavassa 14.12. ilmestyvässä Osuustoiminta-lehdessä. Samoihin aikoihin siitä on myös ilmestymässä Pellervo-Seuran kustantamana kirja ”Osuustoiminnan juurilla – Aatteen sankareita vai veijareita?” Tulevaa kirjaa täydennetään, toimitetaan siihen uutta nykyaikaan liittyvää materiaalia ja kuvitetaan se huomattavasti lehtijuttuja laajemmin. Myös käytetyt lähteet ja hakemistot lisätään käyttöä helpottamaan. Kirjan on tarkoitus soveltua myös lahjaksi ja opintojen lisämateriaaliksi. Sitä tullaan myös tarjoamaan myyntiin. Sarjaa tehdessämme löysimme paljon Suomessa vieläkin täysin tuntemattomia, mutta omissa maissaan hyvinkin tunnettuja osuustoimintaliikkeen pioneereja. Heitä olivat esimerkiksi Toyohiko Kagawa ja Mohammad Hatta. Kagawa oli japanilaisen osuustoimintaliikkeen henkinen johtaja ja samalla vakaumuksellinen kristitty. Hatta puolestaan oli ”Indonesian Gebhard” ja moderni islamilainen sekä maansa kansallissankari. Sarjaa kirjoitettaessa oli hienoa huomata, miten osuustoiminta-ajattelu yhdistää ihmisiä yli kielten, kulttuurien, uskontojen ja rajojen. Kaikki ymmärtävät pohjimmiltaan samaa osuustoiminnan kieltä aina silloin kun kansanliikkeen juurille mennään. Teksti: Kari Inkinen ja Mauno-Markus Karjalainen Jatkoa aiheelle: |
|||
| Sivun alkuun | |