text2.gif (876 bytes) 06 | 04 | 2001  sivut.gif (121 bytes)
vk_4.gif (107 bytes)
Lähivakuutuksen "kaupunkilaistuminen" etenee
Uutta markkinaosuutta 50-60 mmk:lla
Lähivakuutus hoiti pois it-alan riskiomistustaan sopivalla hetkellä, on vakuutusalalla ainoa puhtaasti vakuutustoiminnalla rahaa tekevä ryhmittymä ja nettosi uutta markkinaosuutta 50-60 miljoonan markan edestä viime vuonna.
   Kovin kaukana neljänneksi suurin vakuutusyritys Yrittäjäin Fennia ei enää ole 9,3 prosentin osuudellaan vahinkovakuutusmarkkinoista, eikä toisella keskinäisellä Tapiolallakaan ole kuin 14,5 prosentin osuus. Viime vuonna Lähivakuutus nousi 8,1 prosenttiin.
   Lähivakuutuksen toimitusjohtaja Harri Kainulainen huomauttaa, että kotien vakuuttajana Lähivakuutus on kolmanneksi suurin. Lähivakuutus on
Lahiraitiovaunu Helsingissä
Helsinkiläiset näkevät Lähivakuutus-sanan tuon tuosta liikenteessä.
Kuva Markku Nummi
vahinkovakuuttajana pinkonut eteenpäin markkinoilla jo vuodesta 1987 lähtien.
   "Tällä hetkellä tämä konsepti toimii", Kainulainen sanoo Lähivakuutuksen toimintalinjasta, joka korostaa ihmisläheistä palvelua eri puolilla maata. Ihmisten valittavaksi tarjotaan myös sähköisiä palveluja.
   Kilpailun kiristyminen vakuutusalalla ei ole Kainulaisen mukaan pelkkää sanahelinää. Hän toivoo, ettei kilpailussa kuitenkaan lähdetä mitenkään älyttömälle hintakilpailun tielle.
   Lähivakuutukselaisille sopii, että Eurooppaan syntyy finanssijättejä sekä pohjoismaisia talousrakennelmia. "Aina on niitä, jotka tahtovat tehdä yhteistyötä pienten paikallisten yrittäjien kanssa", vakuuttaa Kainulainen.
   Lähivakuutus-ryhmällä on 1350000 vakuutusta. Varatoimitusjohtaja Hannu Nikkosen mukaan vuosittain tulee keskimäärin 20000 uutta vakuutusta.
   Ryhmän liikevoitto oli 152 miljoonaa markkaa vuonna 2000, se tekee 10,3 prosenttia liikevaihdosta. Sijoitustoiminta tuotti 91 miljoonaa markkaa. Yrityksen osakesalkku on hajautettu yli 200 yritykseen.
   Vuoden 2001 alku on Harri Kainulaisen mukaan noudatellut edellisen vuoden liiketoiminnan kehitystä.
   Lähivakuutus on lisännyt näkyvyyttään ja aktiivisuuttaan asutuskeskuksissa. Tie on Kaikulaisen sanojen mukaan kuitenkin pitkä, mutta on edennyt toistaiseksi ajateltuakin paremmin.
   Lahden MM-hiihtojen jälkeen Lähivakuutus on vetäytynyt dopingista kiinni jääneiden kilpailijoiden sponsoroimisesta. Lähivakuutus ei kaikkoa kuitenkaan hiihtoladuilta, vaan tukee edelleen huippuhiihtäjiä sekä valmennusryhmiä ja hiihtotapahtumia.
   Sponsorointiin yritykset käyttävät 500-600 miljoonaa markkaa vuodessa. Urheiluun menee 70 prosenttia, kulttuurille jää 20, lopun saavat myös tieteet ja taiteet.
   Hiihdon sponsoroinnissa on nyt Kainulaisen mielestä hetkellinen notkahdus ja hän muistuttaa, että olympialaiset ovat tulossa ja yritykset haluavat olla näkyvillä.
   Lisää osuustoiminnallisten yritysten sponsoroinnista Pellervon vapaasti julkaistavassa artikkelissa.

Finnforest osti kaksi saksalaisyritystä
Finnforest vahvistaa Britannian jälkeen tärkeintä markkina-aluetaan Saksassa. Saksalaisyritykset Schütte-Lanz ja Karl Schweyer siirtyvät Finnforestin omistukseen. Finnforestin liikevaihdosta 17 prosenttia tulee Saksasta.
   Karl Schweyer on puulevytukkuri, jonka liikevaihto on 116 miljoonaa Saksan markkaa (1.95583 DEM oli 1 euro 6.4.01). Sen toiminta keskitetään Bremeniin.
   Shütte-Lanz on levytuotteiden maahantuoja ja tukkumyyjä ja pyörittää 51 miljoonan Saksan markan liikevaihtoa.
   Kaupan jälkeen Finnforest Deutshlandin liikevaihto on 225 miljoonaa euroa.

Maatalousekonomisteja kesällä Suomeen
Eri maiden maataloustutkijat keskustelevat maailmankaupan vaikutuksista maatalouteen 17.-18. päivinä ensi elokuuta Helsingissä.
   Seminaarin taustalla ovat Euroopan maatalousekonomistien yhdistys EAAE ja pohjoismaiden maataloustutkijoiden yhdistys NJF. Järjestelykomitean puheenjohtaja on tutkimusjohtaja Panu Kallio Pellervon taloudellisesta tutkimuslaitoksesta.
   Seminaarista on omat verkkosivut, joilla on ohjelma, osallistumishinnat ja ilmoittautumislomake ja muuta aineistoa. Seminaari on englanninkielinen.

Munasopimuksen aika käy vähiin
Kanatalouden edunvalvonta ry (entinen Kanatalouden tuki) odottaa vielä A-Munan tuottajien kantaa Laitila-malliin pääsiäisviikon alkuun.
   Kanatalouden edunvalvonnan puheenjohtaja Jouni Tuomola Loimaalta arvioi kuitenkin, että aika alkaa olla hiipunut loppuun asian vitkuttelun takia: pääsiäisen munat on jo tuotettu, ja pääsiäisen jälkeen hinnat laskevat. A-Muna järjestää tiettävästi tuottajakokouksen pääsiäisviikon alussa.

Coop Norden -kauppaketju aloittaa 2002
Pohjolan suurimmaksi yltävä kauppaketju Coop Norden aloittaa toimintansa vuoden 2002 alussa 2500 myymälällä Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Asiasta kertoo verkkojulkaisu WOW!. Coop Nordenin vuosimyynti on noin 50 miljardia markkaa ja päivittäistavarakaupassa sen markkinaosuus yltää keskimäärin 30 prosenttiin.
   Yhtiöstä omistaa ruotsalainen osuuskauppayhtiö KF 42 prosenttia, tanskalainen FDB 38 prosenttia ja norjalainen Coop Norge 20 prosenttia.

Verkkovihje
Pellervon jäsenyhteisöt ja sidosryhmät voivat vuokrata Pellervon kesäpaikkaa Fridhemiä, joka sijaitsee Villingin saaressa länsi-Helsingissä.
Pellervossa asiasta antaa lisätietoja johdon sihteeri Marjatta Saloranta puh. (09) 4767 5516.

Muuta:
- Edesmenneen talousneuvos Jouko Haralan seuraajaksi Suomen Kotieläinjalostusosuuskunnan hallintoneuvoston puheenjohtajaksi on valittu Anna-Maija Pohjola Mietoisista. Varapuheenjohtajaksi on valittu Into Pollari Vetelistä.

- Maatilan Pellervo ilmestyi torstaina 4. huhtikuuta. Liitteenä on 24 sivun Opas urakkaruiskutuksiin.

- Pellervo-Instituutti täyttää kymmenen vuotta lähiaikoina. Palaamme aiheeseen seuraavassa Viikko-Pellervossa.

 

ViikkoPellervon alkuun