Osuuskunnat ja kilpailutalous -verkkokirja julkaistu suomeksi

Gisela Kubon-Gilken ja Juhani Laurinkarin alunperin saksaksi ilmestynyt Osuuskunnat ja kilpailutalous – Kansainvälinen vertaileva instutionaalinen ja sosioekonominen analyysi talouden demokratisoitumisesta on julkaistu Pellervon verkkosivuilla suomenkielisenä pdf-kirjana. Hannes Gebhardin rahasto tuki tekijöitä käännöskustannuksissa.

”Kriisiajat lisäävät keskustelua vaihtoehtoisista talous- ja yhteiskuntamalleista. Tuottava osuustoiminnallinen talousrakenne on pandemian sekä tulo- ja varallisuuseroje kasvun myötä noussut uudelleen keskeiseksi yhteiskunta- ja talouspoliittisen keskustelun teemaksi. Samaan aikaan uusi teoreettinen tieto, teknologinen kehitys ja kansainvälistyminen muuttavat yritysten toiminta- ja kilpailuympäristöä ja luovat mahdollisuuksia uudenlaisille toimintamalleille”, tekijät kuvailevat kirjaansa.

Kansainvälisesti meritoituneet tutkijat tarkastelevat teoksessa edellytyksiä, joilla työntekijöiden itsehallinnon ja korostuneen yritysdemokratian periaatteille rakentuvat osuuskunnat ja vastaavat yritysmuodot voisivat menestyä kilpailussa muiden yritysten kanssa.

Teos tarjoaa laajan katsauksen osuuskuntaliikkeen historiaan, nykypäivään ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin sekä eurooppalaiseen, erityisesti saksalaiseen ja suomalaiseen, keskusteluun osuuskuntien mahdollisuuksista ja haasteista. Tavoitteena on tunnistaa tekijöitä, jotka parantavat osuuskuntien kilpailumahdollisuuksia suhteessa muihin yritysmuotoihin ja tasoittavat tietä osallistavammalle talousrakenteelle.

Suomi on poikkeuksellinen maa maailmanlaajuisessa osuustoimintaliikkeessä, sillä noin 90 prosenttia aikuisista suomalaisista on vähintään yhden osuuskunnan tai vastaavan organisaation jäsen. Siksikin kysymys osuuskuntien toimintaedellytyksistä ja niiden parantamisesta on tärkeä.

Osuuskunnat ja kilpailutalous -kirja, 392 s, PDF

Jaa artikkeli

Lue myös

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje