Osuuspankkien Tuotto-osuuksille on riittänyt kysyntää

Jo 60 000 OP-Pohjola-ryhmän asiakasomistajaa on merkinnyt osuuspankkien Tuotto-osuuksia. Syyskuun alussa osuuspankkien Tuotto-osuuksien myynti ylitti miljardin euron rajan. Tuotto-osuus on OP-Pohjola-ryhmän asiakasomistajien tapa sijoittaa omaan osuuspankkiinsa.

– Tuotto-osuus on tarjolla vain osuuspankin asiakasomistajille. Vähimmäissijoitus on 100 euroa eli sijoittajaksi pääsee pienelläkin summalla. Tähän mennessä 60 000 asiakasomistajaa on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen, kertoo liiketoiminta-alueen johtaja Timo Liukkonen OP-Pohjola-ryhmästä.

Ensimmäiset osuuspankit aloittivat Tuotto-osuuksien myynnin maaliskuun lopulla. Tuotto-osuus on suunniteltu pitkäaikaiseksi sijoitukseksi. Vuoden 2014 tuottotavoitteeksi on asetettu 3,25 prosenttia. Tuottotavoite vahvistetaan vuosittain.

OP-Pohjola-ryhmä tarjoaa aiemmin kerrotun mukaisesti Tuotto-osuuksia asiakasomistajilleen yhteensä 1,9 miljardin euron arvosta.

Tuotto-osuus on oman pääoman ehtoinen sijoitus. Sille maksettava korko vahvistetaan vuosittain jälkikäteen kunkin osuuspankin osuuskunnan kokouksessa tai edustajistossa. Koronmaksun edellytyksenä on, että osuuspankilla on voitonjakokelpoisia varoja.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon lausunto kestävyysraportointidirektiivin kansallista implementointia koskevien säännösten alkuvaiheen valmisteluun

Edustamiemme osuustoiminnallisten yritysten osalta pidämme ensisijaisen tärkeänä sitä, että valmistelussa huomioidaan osuustoiminnallisten yritysten osakeyhtiöistä poikkeava liiketoimintamalli. Osana kestävyysraportointidirektiivin kansallista voimaansaattamista tulisi kirjanpitolakiin ottaa säännökset, joiden mukaisesti ryhmärakenteella toimivilla osuuskunnilla on osakeyhtiöitä vastaava mahdollisuus siihen, että yksittäiset  osuuskunnat vapautetaan konsernirakenteella toimivien osakeyhtiöiden tavoin raportointivelvollisuudesta, jos osuuskuntien omistaman keskusyhteisön toimintakertomukseen  sisällytetään omistajaosuuskuntien vastuullisuustiedot.