Lihaosuuskunnat vaativat korvauksia pakotteista kärsiville kotieläintiloille

Lihaosuuskunnat vaativat yhteisellä vetoomuksella Suomen hallitukselta korvauksia Venäjän vastapakotteista kärsiville kotieläintiloille.

Kannanotossa peräänkuulutetaan pakotteita aktiivisesti EU-maiden rintamassa ajaneen hallituksen vastuuta suomalaisen kotieläin- ja elintarviketuotannon vaikeuksien lievittämisessä. Kannanotossa ovat mukana Itikka osuuskunta, LSO Osuuskunta, Lihakunta ja Osuuskunta Pohjanmaan Liha.

”Hallituksen on otettava sille kuuluva vastuu suomalaisista työpaikoista kantamalla täysimääräisen vastuunsa niistä vahingoista, joita Venäjän pakotteet aiheuttavat Suomen maataloudelle ja elintarviketeollisuudelle. Venäjän vastapakotteet purevat erityisesti maatalouteen ja elintarviketeollisuuteen. Sianliha on ollut vientikiellossa Venäjälle helmikuusta 2014 alkaen ja viimeisten Venäjän päätösten mukaan elintarvikkeet EU:n alueelta ovat laajasti vientikiellossa. Päätökset ovat aiheuttaneet markkinahäiriön, ja sianlihan tuottajan tili on pudonnut alkuvuodesta noin 10 %”, kannanotossa todetaan pakotteiden vaikutuksesta.

”Elintarviketeollisuudelle viennin tyrehtyminen on myrkkyä ja ensimmäiset irtisanomiset ovat toteutuneet. Mikäli pakotteet jatkuvat on todennäköistä, että lisää irtisanomisia on tulossa. Ilman hallituksen täysimääräistä kompensaatiota hallituksen politiikan maksumiehiksi joutuvat maatalousyrittäjäperheet ja elintarvikeyritysten irtisanotut työntekijät.”

Osuuskunnat haluavat kannanotollaan tuoda keskusteluun sen, että ne eivät katso oikeudenmukaiseksi sitä, että politiikan maksumiehiksi joutuvat lihan- ja maidontuottajat sekä elintarviketyöläiset.

”Me allekirjoittaneet liha-alan osuuskunnat vetoamme hallitukseen suomalaisen lihantuotannon toimintaedellytysten turvaamiseksi poikkeuksellisessa tilanteessa. Etenkin kotimaisen sianlihan tuotannon tulevaisuuden turvaamiseksi on pikaisesti tehtävä jotain. Ei voi olla mahdollista, että lihantuotantotilat käteltäisiin pelkällä ymmärryksellä ja myötätunnolla, kun Suomen hallitus harjoittaa koko kansan ulkopolitiikkaa. Vastuu seurauksista on koko kansaa edustavalla poliittisella koneistolla”, todetaan kannanoton yhteenvetona.

Osuuskuntien kannanotto on luettavissa kokonaisuudessaan LSO Osuuskunnan kotisivuilla.

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateoksi valittiin Oulun Seudun Sähkön edullinen energia

Oulun Seudun Sähkön asiakasomistajilleen tarjoama vakaa ja edullinen energian hinta on valittu Vuoden osuustoimintateoksi osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon järjestämässä valtakunnallisessa kilpailussa. Siinä haettiin toimintaa, jossa yrityksen osuustoiminnallisuus tulee erityisen vahvasti esille ja jäsenille on tuotettu erityisen merkityksellistä yhteistä etua.

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.