Kihniön Osuuspankki valittiin Vuoden Yrittäjäksi Kihniössä

Kihniön yrittäjät ry on palkinnut Kihniön osuuspankin Vuoden Yrittäjä 2014 palkinnolla. Palkinto luovutettiin Kihniön Yrittäjäjuhlassa lauantaina 29.11.2014.

”Olemme Kihniön vanhin yritys ja merkittävä veronmaksaja kunnassa. Osuuspankin hallinto ja henkilökunta ovat vahvasti sitä mieltä, että Kihniössä tarvitaan itsenäinen ja paikallinen pankki. Tämä on ollut selvää pankin perustamisesta, vuodesta 1921, asti.”, kertoi Kihniön Osuuspankin toimitusjohtaja Pirjo Haapa-aho-Vehniä palkitsemisen taustoista.

”Olemme vahvalla osallistumisella Kihniön yrityselämään osaltamme mahdollistaneet yritystoiminnan kunnassa.”

Osuustoimintayrityksen valinta Vuoden yrittäjäksi on harvinaista. Viime vuosina on palkittu tiedettävästi kaksi osuuskuntaa paikallisilla Vuoden yrittäjä -palkinnoilla. Vuonna 2011 Osuuskunta Äänekosken Kuorma-autokeskus valittiin  Äänekosken vuoden yrittäjäksi ja Osuuskunta Puolangan Apupiste Puolangan vuoden yrittäjäksi.

Pellervossa ei ole tiedossa yhtään tapausta, jossa osuuspankki olisi aiemmin valittu vuoden yrittäjäksi.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.