Pienten ja keskisuurten osuuskuntien rahoitusongelmat koronakriisitilanteessa

COVID-19 -viruksen aiheuttama epidemia on aiheuttanut yrityksille akuutteja rahoitusongelmia. Valtiovalta, pankit ja muut rahoituslaitokset ovat reagoineet tilanteeseen tarjoamalla nopeasti vaikuttavia apuvälineitä. Myös yritysneuvontapalvelut ovat yrittäjien apuna.

Olemme tähän koonneet käytännön neuvoja pienten ja keskisuurten osuuskuntien avuksi. Tilanne elää koko ajan, joten on hyvä seurata alla mainittujen organisaatioiden tiedotusta ja yleistä mediaa.

Katsauksen kokosi: Osuustoimintakeskus Pellervo ry ja Osuustoiminnan kehittäjät – Coop Finland ry

1. Suomen Uusyrityskeskusten palvelut

Uusyrityskeskusten yritysneuvojat antavat perustamisneuvonnan lisäksi neuvontaa nyt myös toimiville yrittäjille koronatilanteesta selviämiseksi. Lähimmän uusyrityskeskuksen löydät täältä.

Uusyrityskeskusten toimintaohje akuutissa kriisissä on seuraava:

  1. Käy läpi laskut. Kuinka paljon laskuja erääntyy? Voitko muuttaa laskuja maksettavaksi osissa? Ennakkoveroja voi muuttaa ja veroihin voi hakea maksujärjestelyä OmaVerossa. Hyödynnä tilitoimistosi osaamista.
  2. Ole yhteydessä pankkiisi. Neuvottele lyhennysvapaasta ja esim. Finnveran takauksista.
  3. Ole yhteydessä vakuutusyhtiöösi sekä eläkevakuutusyhtiöösi. Eläkemaksuihin voi saada joustoa. Myös muihin vakuutusmaksuihin voidaan sopia maksusuunnitelman.
  4. Ole yhteydessä vuokranantajaan. Neuvottele vuokranmaksun siirtämisestä tai vuokranalennuksesta.
  5. Ole yhteydessä asiakkaisiin ja tavarantoimittajiin, mikäli joudut siirtämään tai perumaan toimituksia.
  6. Sovi työntekijöiden kanssa sairauspoissaolot, etätyöt, ylityövapaiden tai lomien pitäminen ja mahdolliset lomautukset.

HUOM! Kaikki uusyrityskeskusten kokoama koronatieto on täällä, käytä se hyödyksi! Uusyrityskeskusten palvelut ovat lähtökohtaisesti maksuttomia. https://www.uusyrityskeskus.fi/tiedotteet/koronatietoa-ja-palveluja-yrittajille/

2. Pankit

Oma pankki on ensimmäisiä paikkoja, johon kannattaa ottaa yhteyttä. Pankit ovat reagoineet nopeasti ja tarjoavat joustoja olemassa olevien luottojen hoitamiseen sekä uuden rahoituksen järjestämiseen. Kaikkien pankkien asiakaspalveluissa on ruuhkaa ja palvelukanavina suositellaan käyttämään puhelinta, verkkopalvelua tai mobiilia. Katso lisää oman pankkisi sivuilta.

Esimerkkejä rahoitusratkaisuista:

  • pk-yritysten luottoihin 3 kuukauden lyhennysvapaa
  • asuntoluottoihin 6 kuukauden lyhennysvapaa
  • käyttöpääomaluottoa, jossa hyödynnetään Finnveran takauksia

3. Finnvera

Valtion erityisluottolaitos Finnvera keskittyy akuutissa kriisissä takaustuotteidensa tarjontaan. Tällä hetkellä ainoa takaustuote, johon osuuskunta on oikeutettu, on Finnvera-takaus. Takausprosenttia on korotettu 50 prosentista 80 prosenttiin lainan kokonaissummasta. Takausta haetaan suoraan Finnveran sivuilta nettilomakkeella. On hyvä varautua useamman viikon käsittelyaikaan.

Huom! Osuuskunta ei tämän hetken tiedon mukaan ole oikeutettu alku- ja pk-takaukseen. Selvitämme tilannetta ja tiedotamme, mikäli Finnveran linjaus muuttuu.

Lisätietoa Finnveran palveluista: https://www.finnvera.fi/kasvu/ajankohtaista-yrityksille/ajankohtaista-yrityksille

Finnvera-takauksen hakeminen: https://finnvera.fi/

4. Business Finland

Business Finlandista voi hakea Liiketoiminnan rahoitusta häiriötilanteissa.  Rahoituspalvelut on tarkoitettu Suomessa toimiville pk-yrityksille, joiden liiketoiminta kärsii koronavirustilanteesta. Rahoituksessa ei ole yritysmuoto-, koko- eikä toimialarajoituksia. Siten pienetkin osuuskunnat ovat lähtökohtaisesti tähän oikeutettuja.

HUOM. Business Finland voi rahoittaa kehittämistä, jossa ratkotaan koronaviruksen aiheuttamia ongelmia. Esimerkiksi esiselvitysrahoitus (avustuksen max. 10 000 euroa, omarahoitus 2 500 euroa) tai kehittämisrahoitus (avustuksen max. 100 000 euroa, omarahoitus 25 000 euroa) liiketoiminnan uudelleen suuntaamiseen häiriötilanteeseen. Rahoitus ei sovellu akuuttiin käyttöpääomakriisiin.

Lisätietoa Business Finlandin palveluista häiriötilanteessa: https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/rahoitus/hairiotilannerahoitus/

5. ELY-keskukset

ELY-keskukset myöntävät yrityksen kehittämisavustusta, yritysten toimintaympäristön kehittämisavustusta, alueellista kuljetustukea ja yritysten kehittämispalveluja. ELY-keskusten myöntämiä avustuksia voi hakea normaalisti. Myös avustusten ja tukien myöntäminen ja maksaminen tapahtuvat normaaliin tapaan.

Käynnissä oleviin kehittämishankkeisiin voi saada joustavasti muutoksia aikatauluun ja sisältöön. Myös maksatuksia voi hakea nopeammassa aikataulussa. Muutoksista sovitaan oman ELY-keskuksen kanssa ja hakemus tehdään ko. hankkeen asiointipalvelussa.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.