Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan alueen kolme osuuspankkia suunnittelevat yhdistymistä

Helsingin Seudun Osuuspankki, Itä-Uudenmaan Osuuspankki ja Uudenmaan Osuuspankki suunnittelevat yhdistymistä luodakseen entistäkin kilpailu- ja palvelukykyisemmän osuuspankin. Yhdistymisen tärkeimpänä tavoitteena on asiakaskokemuksen parantaminen Suomen keskeisimmällä kasvualueella. Yhdistymisen myötä syntyvä osuuspankki olisi kooltaan merkittävä sekä alueellisesti että valtakunnallisesti: pankilla olisi 10 prosentin osuus koko Suomen asuntoluottokannasta. 

– Yhdistymisen tärkeimpänä tavoitteena on erinomainen asiakaskokemus Uudellamaalla, joka on koko Suomen suurin kasvualue. Uudella pankilla olisi erinomaiset edellytykset tarjota laadukas asiakaspalvelu kilpailukykyisillä hinnoilla henkilö- ja pk-yritysasiakkaille, sanoo Helsingin Seudun Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja sekä OP Ryhmän pankkitoiminnan henkilö- ja pk-yritysasiakkaiden liiketoimintajohtaja Harri Nummela.

Tavoitteena on, että lopullinen päätös yhdistymisestä tehdään syksyllä 2021 pankkien edustajistojen kokouksissa. Suunnitelman mukaan uusi pankki aloittaisi toimintansa vuoden 2022 loppuun mennessä. Pankin kotipaikkana tulisi olemaan Helsinki. 

Lisätietoja: OP Ryhmän tiedote 

 

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateoksi valittiin Oulun Seudun Sähkön edullinen energia

Oulun Seudun Sähkön asiakasomistajilleen tarjoama vakaa ja edullinen energian hinta on valittu Vuoden osuustoimintateoksi osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon järjestämässä valtakunnallisessa kilpailussa. Siinä haettiin toimintaa, jossa yrityksen osuustoiminnallisuus tulee erityisen vahvasti esille ja jäsenille on tuotettu erityisen merkityksellistä yhteistä etua.

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.