Jari Eklund tuo johtamiskokemuksensa Aalto-yliopiston osuustoiminnan opetukseen

LähiTapiolan yhtiöryhmää pitkään johtanut Jari Eklund on nimitetty Executive in Residence -tehtävään Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitokselle. Tehtävä alkoi 1.8.2026, ja sen keskeisenä aihealueena ovat osuustoiminta ja keskinäisyys.

Executive in Residence -tehtävässä Eklund tuo Aalto-yliopistoon käytännön johtamiskokemustaan sekä näkemyksiään missiolähtöisestä ja vastuullisesta liiketoiminnasta. Tehtävä tarjoaa mahdollisuuden yhdistää yritysmaailmassa kertynyttä kokemusta tutkimukseen, opetukseen ja opiskelijoiden kanssa käytävään keskusteluun.

”Olen innoissani tästä mahdollisuudesta, jossa pääsen luennoimaan missiolähtöisestä ja vastuullisesta liiketoiminnasta osuustoiminnan alueella.”, Eklund sanoo.

Osuustoiminnalla ja keskinäisyydellä on Suomessa vahva asema, mutta niiden erityispiirteet tunnetaan liike-elämässä ja taloustieteellisessä keskustelussa edelleen vaihtelevasti. Executive in Residence -tehtävän tavoitteena on osaltaan vahvistaa ymmärrystä osuustoiminnallisesta liiketoimintamallista ja tuoda sen käytännön kokemuksia osaksi kauppakorkeakoulun opetusta ja keskustelua.

Eklundilla on tehtävään vahva käytännön tausta. Hän on toiminut pitkään LähiTapiolan yhtiöryhmän johdossa ja tuntee keskinäisen liiketoimintamallin sekä sen erityispiirteet.

Tehtävää ovat tukeneet Pellervo, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK, Helsingin Osuuskauppa Elanto, Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag, LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö, Uudenmaan Osuuspankki, Osuuskunta Tradeka ja Metsäliitto Osuuskunta.

”Osuustoiminnan näkyminen kauppakorkeakoulun opetuksessa on tärkeää. Suomessa on erittäin merkittävä osuustoiminnallinen yrityssektori, joka tarjoaa kiinnostavia näkökulmia omistajuuteen, johtamiseen, vastuullisuuteen ja pitkäjänteiseen liiketoimintaan sekä monipuolisesti työpaikkoja. Jari Eklundin kokemus tuo opetukseen arvokkaan käytännön näkökulman”, toteaa Pellervon toimitoimitusjohtaja Mari Kokko.

Eklundia ennen Aalto-yliopiston Executive in Residence -tehtävässä toimi Taavi Heikkilä.

Jaa artikkeli

Lue myös

Tiedote: Osuuskunnat maksoivat omistajilleen yli 1,3 miljardia euroa

Osuustoimintayritysten maksamat palautukset jäsenilleen eli omistajilleen ovat nousseet vuodesta 2021 lähtien joka vuosi, eikä 2025 ei ollut poikkeus. Palautusten yhteismäärä nousi jälleen kaikkien aikojen ennätykseen, jo lähes 1,33 miljardiin euroon. Osuuskuntien osuus palautuksista oli miljardin verran ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden jatkuvasti kasvava osuus yli 300 miljoonaa euroa.

Keskinäisyys tekee työstä merkityksellisempää – tuore gradu avaa vakuutusyhtiön sisäistä brändäystä

Miksi keskinäinen vakuutusyhtiö on erityisen kiinnostava tutkimuskohde brändäyksen näkökulmasta? Turun yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -tutkielmassaan Anni Turunen tutki miten sisäistä brändäystä toteutetaan keskinäisessä vakuutusyhtiössä. Hän löysi yhteyden asiakasomistajuuden ja työn merkityksellisyyden välillä. Kysyimme Turuselta, mistä idea tutkimukseen syntyi ja mitä keskinäisyydestä kannattaisi tietää.

Tilaa uutiskirje