Kestävyysraportointi pakolliseksi myös suurille osuuskunnille vuoden 2026 alusta

Eduskunta hyväksyi 28. marraskuuta kirjanpito- ja tilintarkastuslain muutokset, jolla EU:n kestävyysraportointia koskevan direktiivin säännökset saatetaan kansallisesti voimaan. Laki vahvistettiin presidentin esittelyssä 21.joulukuuta ja se tulee voimaan kuluvan vuoden päättyessä.  

Kestävyysraportointia koskevia säännöksiä sovelletaan suurten pörssiyhtiöiden ja muiden suurten yleisen edun kannalta merkittävien yhteisöjen ohella:  

  • kaikkiin osakeyhtiöihin ja osuuskuntiin, joilla täyttyy vähintään kaksi seuraavista kolmesta raja-arvosta: liikevaihto vähintään 40 milj €, tase 20 milj € ja keskimäärin 250 työntekijää 
  • pörssilistattuihin pieniin osakeyhtiöihin ja osuuskuntiin, joilla täyttyy yksi seuraavista kolmesta raja-arvosta: liikevaihto vähintään 12 milj€, tase 6 milj€ tai keskimäärin 50 työntekijää 

Ensimmäisenä kestävyysraportin tekevät suuret pörssiyhtiöt vuonna 2025 tilikaudelta 2024. Niiden osuuskuntien, joita raportointivelvollisuus koskee, tulee laatia kestävyysraportti ensimmäisen kerran vuonna 2026 tilikaudelta 2025 laadittavan tilinpäätöksen yhteydessä. 

Osuuskuntia koskevat erityissäännökset  

Direktiivi koskee pörssiyhtiöitä ja suuria osakeyhtiöitä, mutta kansallisessa täytäntöönpanossa velvoitteet on ulotettu myös osuuskuntiin. Tätä perusteltiin neutraliteettivaatimuksella ja sillä, että sidosryhmille julkistettava informaatio olisi yhdenmukaista yhteisömuodosta riippumatta.  

Osuuskuntien ryhmärakenne on lainsäädännössä huomioitu.

Osakeyhtiöiden osalta konsernin emoyhtiö laatii keskitetyn raportin koko konsernista. Osuuskunnat eivät pääsääntöisesti toimi konsernirakenteella kuten osakeyhtiöt. Osuuskunnista osa on järjestäytynyt ryhmiksi, joissa esimerkiksi hallinnollisia ja/tai liiketoiminnallisia palveluja tuottaa osuuskuntien omistuksessa oleva keskusyhteisö. Merkittävin näistä on S-ryhmä. 

Ryhmärakenteella toimivien osuuskuntien osalta on kirjanpitolain 7 luvun 21 §:ssä erityissäännös. Sen mukaan osuuskuntaryhmä rinnastetaan konserniin, jossa ryhmän keskusyhteisö laatii keskitetyn kestävyysraportin kaikista ryhmään kuuluvista yhteisöistä vastaavalla tavalla kuin osakeyhtiöt konsernikestävyysraportissa. Ryhmään kuuluvat osuuskunnat voivat jättää laatimatta yrityskohtaisen kestävyysraportin, jos tiedot ryhmään kuuluvista osuuskunnista ja sen tytäryrityksistä sisällytetään keskusyhteisön ryhmää koskevaan toimintakertomukseen ja ryhmän keskusyhteisön kestävyysraporttiin. 

Kestävyysraportti käsittää ryhmään kuuluvien osuuskuntien tiedot vastaavalla tavalla kuin osakeyhtiöillä konsernikestävyysraportissa. Ryhmään kuuluvan osuuskunnan tulee sitoutua kestävyysraportoinnin edellyttämien tietojen antamiseen keskusyhteisölle. Kunkin ryhmään kuuluvan osuuskunnan toimintakertomukseen tulee sisällyttää osuuskuntaryhmän kestävyysraportti. 

Alkutuotantoon liittyville osuuskunnille raportointi vapaaehtoista 

Alkutuotantoon liittyville tuottajaosuuskunnille kirjanpitolain mukainen kestävyysraportointi on vapaaehtoista. Alkutuotantoon liittyvillä hankintaosuuskunnilla tarkoitetaan hallituksen esityksen sekä sitä täydentävän talousvaliokunnan mietinnön mukaan sekä niitä tuottajaosuuskuntia, jotka hankkivat pääasiassa jäseniltään näiden alkutuotantoon kuuluvia elintarvikkeita ja myyvät ne edelleen jalostettaviksi, että niitä tuottajaosuuskuntia, jotka itse jalostavat ja markkinoivat pääasiassa jäseniltään hankkimia näiden alkutuotantoon kuuluvia elintarvikkeita. 

Päätöksen siitä, ettei osuuskunta tee kestävyysdirektiivin mukaista raporttia, tekee osuuskunnan hallitus. Päätös on kirjattava myös osuuskunnan toimintakertomukseen.  

Kestävyysraportin tulee olla erillinen osa toimintakertomusta 

Tilinpäätös, toimintakertomus ja sen erillisenä osana oleva kestävyysraportti laaditaan jatkossa digitaalisessa muodossa. Raportoitavilla kestävyysseikoilla tarkoitetaan ympäristöön, yhteiskuntaan ja ihmisoikeuksiin sekä yritysten hallintotapaan liittyviä tekijöitä.

Kestävyysraportin tulee sisältää tietoa sekä yrityksen toiminnan vaikutuksista ihmisiin ja ympäristöön että kestävyysseikkojen vaikutuksista yritykseen (ns. kaksoisolennaisuus). Raportissa esitettävistä tiedoista säännellään tarkemmin kirjanpitolain 7 luvussa ja sen sisällön yksityiskohdista erillisissä kestävyysraportointistandardeissa, joiden mukaisesti kestävyysraportti on laadittava. 

Jaa artikkeli

Lue myös

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje