Leena Mörttinen valittiin Metsäliitto Osuuskunnan hallitukseen

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvosto on valinnut 5.11.2015 pidetyssä kokouksessa osuuskunnan hallituksen uudeksi jäseneksi 1.1.2016 alkaen valtiotieteiden tohtori Leena Mörttisen, joka toimii Perheyritysten liiton toimitusjohtajana.

Ennen nykyistä tehtäväänsä Mörttinen on työskennellyt esimerkiksi Elinkeinoelämän KeskusliitonKilpailukyky ja kasvu -vastuualueen johtajana sekä useissa johtotehtävissä Nordea Pankissa.

Vuodesta 2005 lähtien hallituksessa ollut maa- ja metsätalousyrittäjä Saini Jääskeläinen on ilmoittanut jättävänsä hallituksen.

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateko 2025 -finalistit valittu

Vuoden osuustoimintateko 2025-kilpailun kolme finalistia on nyt valittu! Kilpailuun saatiin lukuisia ehdotuksia, joista raati nosti esiin teot, jotka edustavat parhaiten osuustoiminnan arvoja ja periaatteita sekä inspiroivat muita toimijoita.

Tilaa uutiskirje