Kansallinen tahtotila osuustoiminnan takana

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelman tahtotila on selvä. Hallitus on valmis edistämään osuuskuntamuotoista yritystoimintaa. Tärkeää on nyt huomata, että hallitus-oppositio-asetelmaa osuustoiminnan edistämisestä ei saa, eikä pidäkään saada.

Aivan mainio asia on, että Perussuomalaisten talouspoliittisessa ohjelmassa lukee sanatarkasti: ”Myös osuuskuntatoiminta on saatava paremmin tunnetummaksi. Osuuskuntia tulee kohdella yhdenvertaisesti muiden yhtiömuotojen kanssa ja niiden mahdollisuuksia hyödynnettävä tehokkaasti tulevaisuuden toimintatavoissa kuten alustataloudessa.” Tämä kirjaus on käytännössä lähes yhtä vahva kuin hallitusohjelman kirjaus.

Kristillisdemokraateilla osuustoiminta on vahvasti sydämessä. Siitä kertoo myös Ajatuspaja Kompassin piirissä tehty julkaisutoiminta, jossa olen saanut olla mukana. Myös kokoomuslaisissa löytyy on osuustoimintahenkeä. Ja miksi ei olisi, onpahan koko osuustoiminnan synty Suomessa keskeiseltä osin vanhasuomalaisten yhteiskuntauudistajien kätten jälkeä.

Me lähestymme tässä nyt 1900-luvun alun pioneerivuosien tilannetta, kun osuustoiminta oli kaikkien huulilla.

Ilman yhteistä innostusta ja tarmokkaita etujoukkoja ei mitään tulekaan. Tarvitaan poliitikot, virkamiehet, asiantuntijat, tutkijat, opettajat, neuvojat, kehittäjät, osuuskunnat, keskinäiset ja keitä onkaan. Lopulta kyse on koko Suomen kansasta. Pellervon ensimmäinen lainopillinen neuvonantaja J. K. Paasikivi sanoi vapaasti käännettynä siihen malliin, että tässä on teille Suomen kansa on osuustoimintalaki. Se on kuitenkin vain ulkoinen raami ja kansasta itsestä riippuu, millaisen sisällön se saa. Näin on.

Sami Karhu
toimitusjohtaja
Osuustoimintakeskus Pellervo ry

Jaa artikkeli

Lue myös

Osuustoiminnan arvot muuttuvat teoiksi

Pellervon Päivässä huhtikuussa palkittaan ensimmäistä kertaa Vuoden osuustoimintateko. Teko, jolla on ollut positiivisia heijastuksia tai jättänyt merkittävän vaikutuksen yhteiskuntaan, yhteisöön tai yksilöön.

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon vuosi 2024

Vuoden 2024 alkaessa ja paukkupakkasten paukkuessa Pellervossa hehkuu innostus ja lupaus olla osuustoiminnan eturintamassa. Uudenvuodenlupaus kietoutuu vahvasti strategiaamme ja yhteiseen arvopohjaamme, jota viime vuonna terävöitimme yhdessä henkilöstön ja luottamushenkilöiden kanssa. Se on lupaus uteliaisuudesta, aktiivisuudesta ja yhteistyökyvystä.