POP Pankit kasvattivat tulostaan

POP Pankki -ryhmä tiedotti vuoden 2013 sujuneen vahvasti. POP Pankkien yhteenlaskettu liikevoitto vuonna 2013 oli 30,1 miljoonaa euroa. Liikevoittoa kertyi 0,64 % keskitaseesta. Edellisvuonna liikevoitto oli 29,4 miljoonaa euroa. Liikevoiton kasvu oli 2,1 %.

Ryhmän pankkien yhteenlaskettu vakavaraisuus oli vuoden lopussa erinomaisella tasolla 21,3 prosentissa. Vuotta aiemmin vakavaraisuus oli 21,2 %. POP Pankkien yhteenlaskettu vakavaraisuus on Suomessa toimivien pankkien parhaimmistoa.

POP Pankki –ryhmässä on 35 itsenäistä pankkia, joilla oli joulukuun lopussa yhteensä 314 790 asiakasta ja 110 toimipaikkaa.

Jäseniä POP Pankeissa oli joulukuun lopussa 111 074. Jäsenten määrä kasvoi vuoden aikana noin kahdella tuhannella (1,7 %). POP Pankeissa työskenteli joulukuun lopussa yhteensä 647 henkilöä, kun vuotta aiemmin henkilöstöä oli 655.

”POP Pankit todettiin riippumattoman tutkimuslaitoksen tutkimuksessa Suomen ykkösbrändiksi. Asiakasarvioissa kaikista tutkituista toimialoista ja yrityksistä POP Pankit poikkesivat eniten edukseen toimialan keskiarvoon verrattuna. Menestystä täydensi jaettu toinen sija toisen tutkimuslaitoksen Vuoden asiakaspalveluyritys –valinnassa, joka perustuu Kansallinen Asiakaspalvelu –tutkimukseen”, kommentoi POP Pankkiliiton toimitusjohtaja Heikki Suutala ryhmän menestyksen taustoja.

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Emme tiedä miten vastuullista osuustoiminta on

Osuuskunnista puhutaan arvopohjaisina yrityksinä, jotka tuottavat kestävää hyötyä jäsenilleen. Ne ovat merkittäviä alueellisen elinvoiman lisääjiä; työllistävät ja investoivat Suomeen. monet suuret osuuskunnat ovat vastuullisuudessa edelläkävijöitä ja brändivertailussa yritysten brändit menestyvät. Mutta mikä tästä liittyy osuustoiminnalliseen yritysmuotoon? Mitkä ovat niitä vain osuuskunnille ominaisia piirteitä, jotka erottavat ne muista yritysmuodoista? Onko sellaisia? Näistä teemoista keskusteltiin Pellervolla 13.syyskuuta osuustoimintayritysten vastuullisuudesta ja viestinnästä vastaavien kanssa.