Lounais-Suomen OP 95, Suomi 100 – Miehet ja naiset yhdessä säätyyn katsomatta

”Paljolti juuri kansallinen herääminen ja joukkoliikkeet, suurimpana osuustoimintaliike, kasvattivat suomalaisista isäntiä ja emäntiä omassa yhteiskunnassamme. Itsenäisen Suomen lainopilliset raamit saivat todellisen sisällön, kun alamaisista kasvoi täysivaltalaisia kansalaisia, ihmiset oppivat hoitamaan omat asiansa eivätkä olleet enää kenenkään yhteiskunnallisen holhouksen alaisia. Naiset ja miehet yhdessä säätyyn katsomatta. Kaikkien tarmoa ja kykyjä hyödyntäen yhteiseksi ja yksityiseksi hyväksi”, totesi Pellervon toimitusjohtaja Sami Karhu Lounais-Suomen Osuuspankin illallisilla Turussa perjantaina 21. huhtikuuta. Tilaisuus oli samalla pankin osuus Suomen 100-vuotisjuhlallisuuksiin.

Tilaisuus pidettiin Sokos Hotel Hamburger Börsissä, vain parin kivenheiton päässä Suomen osuustoiminnan äidin, talousneuvos Hedvig Gebhardin syntymäkodista, joka sijaitsi Turun keskustassa Eerikinkadun ja Aninkaistenkadun kulmassa.

Karhu kertoi, että osuustoiminta laajana kansanliikkeenä on ollut kansalaiskoulu vailla vertaa: ”Kehittäessään yhteiskunnan taloudellista perustaa liike otti kantaa ja vaikutti yhteiskunnan valtarakenteisiin. Kari Hongiston kirjoittamassa Lounais-Suomen osuuspankin historiateoksessa esiintyvä paimiolainen August Pyölniitty on mainio esimerkki mahdollisuuksista lahjakkuuksien esiin nousemiseen ja yhteisön voimaantumiseen”

Paimiossa pääkonttoriaan pitävän Lounais-Suomen osuuspankin todettiin välttäneen koko historiansa ajan suurimmat pankkitoiminnan karikot. Se käy varsin digitalisaation aikakauteen varsin hyväkuntoisena ja muutosvalmiina.

Karhun puhe kokonaisuudessaan.

Jaa artikkeli

Lue myös

Osku podkussa -podcastsarjan toinen tuotantokausi julkaistu

Osku podkussa on KSL-opintokeskuksen vuonna 2021 aloittama podcastsarja, jossa keskustellaan osuustoiminnasta. Keskustelut juontaa KSL-opintokeskuksen koulutustuottaja Jukka Peltokoski. Vieraina jaksoissa on vaihtuvia asiantuntijoita ja osuuskunta-aktiiveja. Toisella tuotantokaudella keskustellaan pienosuuskunnista reilun ja kestävän talouden rakentajina.

Sijoitusosuuskunta Arvo on matkalla pörssiin

Keski- ja Pohjoispohjanmaalle alueellista elinvoimaa toiminnallaan tavoitteleva osuuskunta tavoittelee osuuksiensa uudeksi kauppapaikaksi Helsingin pörssissä toimivaa First North -listaa. Siitä tulisi tämän markkinaympäristön ensimmäinen osuuskunta.

Integritetsinställningscenter

Sivuston evästeet

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivustot tallentavat tietokoneellesi tai mobiililaitteellesi, kun käyt sivustolla. Evästeet tallentavat erilaisia tietoja laitteestasi; esimerkiksi selaimen kielen, laitteen sijainnin ja tekniset ominaisuudet.

Evästeitä ei käytetä henkilöllisyyden tunnistamiseen, evästeitä käytetään ainoastaan edellä kuvattuun tarkoitukseen.

PHPSESSID, wordpress_test_cookie, tk_tc, tk_ai, gdpr[consent_types], gdpr[allowed_cookies]

Google Analytics -evästeet

Käytämme Google Analytics -ohjelmaa kerätäksemme tietoja siitä, miten sivustoa käytetään ja miten voimme parhaiten tarjota käyttäjille heidän tarvitsemiaan tietoja.

_ga, _gid
_ga, _gid