HKScan on käynnistänyt sianlihan viennin Kiinaan

HKScan on käynnistänyt sianlihan viennin Forssan yksiköstään. Ensimmäinen kontti lähetettiin matkaan maanantaina 23.4.2018. Meritse toimitettavan 25 000 kilogramman erän määränpää Kiinassa on Tianjin Port.

”Kiinan sianlihamarkkinat ovat maailman suurimmat. Vahvuutemme Kiinassa määrän sijaan ovat tuotteemme hyvä maku ja korkea laatu sekä suomalaisten perhetilojen maailmanluokan osaaminen. Laatuvaatimukset sianlihalle Kiinassa ovat yhdet maailman tiukimmista”, kertoo HKScanin viennistä vastaava johtaja Jukka Nikkinen.

”Kiinalaiset hyödyntävät ruoanlaitossa sian kaikki ruhonosat. Asiakkaamme haluavat ostaa meiltä muun muassa kiinalaisessa keittiössä erittäin arvostettuja lihaisia porsaan luita ja sorkkia, jotka saattavat suomalaisista kuulostaa eksoottisilta. Kiinalaisessa keittiössä nämä ovat tärkeitä raaka-aineita. Näitä on mukana myös tässä ensimmäisessä vientierässä.”

Suomen vastuulliset maatalouskäytännöt tukevat vahvasti HKScanin kaupallisia tavoitteita. Eläinten terveys ja hyvinvointi ovat huipputasoa maailmanlaajuisissa vertailuissa ja rakentavat siten ainutlaatuista kilpailuetua. HKScan aikoo kaupallistaa Kiinassa perinteisesti myytävien tuotteiden lisäksi myös yleensä Pohjolan markkinoille myydyt premium-kategorian lisäarvotuotteet, kuten sisä- ja ulkofileet. Premium-kategoriassa avainasemassa on HKScanin Rypsiporsas® -innovaatio.

Seremoniassa nähtiin myös lohikäärmetanssi. Kiinalaisessa mytologiassa lohikäärme on vaurauden ja hyvän onnen symboli. Kuva Riku-Matti Akkanen.

”Olemme erittäin iloisia siitä, että odotettu vienti Forssan yksiköstämme on alkanut. Vienti avaa koko tuotantoketjulle uusia ansaintamahdollisuuksia ja luo uskoa suomalaisen ruoantuotannon kansainväliseen kilpailukykyyn. Meidän valttimme on vahva osaaminen koko Tilalta haarukkaan -arvoketjussamme niin sopimustiloillamme kuin omissa yksiköissämme”, sanoo toimitusjohtaja Jari Latvanen HKScanista.

HKScanin tavoitteena on myydä ensimmäisenä vuonna noin kolme miljoonaa kiloa sianlihaa Kiinaan ja kolminkertaistaa volyymi vuoteen 2020 mennessä. Tämän päivän sianlihantuotantoon suhteutettuna tämä merkitsee sitä, että vähintään viisi prosenttia suomalaisista sioista päätyisi HKScanin kautta kiinalaisiin ruokapöytiin.

”Suomalaiset päättäjät ja viranomaiset ovat tukeneet kotimaisen ruokateollisuuden vientiponnisteluja menestyksekkäästi. Lämpimät kiitokseni omasta ja koko HKScanin puolesta erinomaisesta työstä Maa- ja metsätalousministeriölle, Eviralle sekä muille viranomaisille niin Suomessa kuin Kiinassa. Lisäksi kiitän yhteistyökumppaneitamme Kiinassa ja Suomessa sekä omaa henkilöstöämme. Kiinalaiset yhteistyökumppanimme ovat auttaneet meitä ymmärtämään kiinalaista asiakasta ja kuluttajaa”, toteaa Latvanen.

Jaa artikkeli

Lue myös

Osuustoimintajohtajat vaativat: Osuuskunnat osaksi opetusta – talouskasvatus on vajavaista ilman niitä

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo luovutti tänään eduskunnassa yhdessä jäsentensä kanssa vetoomuksen tiede- ja kulttuuriministerille Talvitielle sekä eduskuntaryhmien edustajille: nykyinen talous- ja yrittäjyysopetus antaa nuorille vajavaisen kuvan taloudesta. Vaikka yli 90 % suomalaisista on jäseninä osuuskunnissa ja keskinäisissä yhtiöissä, vain kolmasosa tuntee yritysmallin.

Osuuskunnat vahvoilla Suomen houkuttelevimpien työnantajien 2025-listoilla

Vuoden 2025 Universumin työnantajatutkimus paljastaa, että osuustoiminnalliset yritykset menestyvät erinomaisesti suomalaisilla työmarkkinoilla. Tutkimus mittaa vuosittain erikseen eri alojen korkeakouluopiskelijoiden sekä ammattilaisten käsityksiä ihannetyönantajista. Kaupallisen alan asiantuntijoiden kärkikaksikko pysyi muuttumattomana: ykkösenä OP-Ryhmä ja toisena S-Ryhmä.

Osuuskunnat yrittäjyyskasvatuksen ytimessä

Yrittäjyyskasvatus on tärkeä osa opintoja, mutta se ei saa jäädä pelkästään teoriaksi. Todellinen oppi syntyy tekemällä. Suomessa on pitkät perinteet opiskelija- ja oppilaitososuuskunnilla sekä toisella asteella että korkeakouluissa ja tätä vahvuutta kannattaa vaalia. Tällä hetkellä yli 60 oppilaitoksessa on toimiva osuuskunta.

Tilaa uutiskirje