OP Ryhmän osuuspankeilla on jo 2 miljoonaa omistaja-asiakasta

OP Ryhmän omistaja-asiakkaiden määrä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes 60 prosenttia ja on nyt yli 2 miljoonaa. Ryhmän tiedotteen mukaan pelkästään vuonna 2019 omistaja-asiakkaita tuli lisää 92 000.

OP Ryhmän toimintaa ohjaava perustehtävä on omistaja-asiakkaiden ja toimintaympäristön kestävän taloudellisen menestyksen, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen.

”Kaksi miljoonaa omistaja-asiakasta oli viime vuonna yksi strategisista tavoitteistamme, jonka saavuttamisesta olemme asiakkaillemme kiitollisia. Pyrimme varmistamaan, että omistaja-asiakkuudesta on jatkossakin tuntuvaa etua”, OP Ryhmän pankkitoiminnan henkilö- ja pk-yritysasiakkaista vastaava johtaja Harri Nummela sanoo.

OP Ryhmä on maksanut bonuksia jo 20 vuotta eli vuodesta 1999 lähtien. Yhteensä bonuksia on maksettu yli 2,5 miljardia euroa. Kymmenessä vuodessa omistaja-asiakkaille maksettujen bonusten määrä on OP:n mukaan kasvanut noin 60 prosenttia.

 

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Tiedote: Osuuskunnat maksoivat omistajilleen yli 1,3 miljardia euroa

Osuustoimintayritysten maksamat palautukset jäsenilleen eli omistajilleen ovat nousseet vuodesta 2021 lähtien joka vuosi, eikä 2025 ei ollut poikkeus. Palautusten yhteismäärä nousi jälleen kaikkien aikojen ennätykseen, jo lähes 1,33 miljardiin euroon. Osuuskuntien osuus palautuksista oli miljardin verran ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden jatkuvasti kasvava osuus yli 300 miljoonaa euroa.

Keskinäisyys tekee työstä merkityksellisempää – tuore gradu avaa vakuutusyhtiön sisäistä brändäystä

Miksi keskinäinen vakuutusyhtiö on erityisen kiinnostava tutkimuskohde brändäyksen näkökulmasta? Turun yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -tutkielmassaan Anni Turunen tutki miten sisäistä brändäystä toteutetaan keskinäisessä vakuutusyhtiössä. Hän löysi yhteyden asiakasomistajuuden ja työn merkityksellisyyden välillä. Kysyimme Turuselta, mistä idea tutkimukseen syntyi ja mitä keskinäisyydestä kannattaisi tietää.

Tilaa uutiskirje