Tunnustuksia Valtakunnallisilla vesiosuuskuntapäivillä

Suomen Vesihuolto-osuuskunnat SVOSK ry antoi tunnustuksia Turussa kuun vaihteessa järjestetyillä Valtakunnallisilla vesiosuuskuntapäivillä.

Vuoden Vesihuoltoteko 2020 luovutettiin ympäristöterveystarkastaja Janne Litmaselle Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimesta. Perustelut kuuluivat seuraavasti:

”Jannella on erityisen hyvä asenne vesilaitosten toimintavarmuuden kehittämisessä ja talousveden laadun varmistamisessa laitosten hallintomallista riippumatta. Työssään hän ei ole tyytynyt valvomaan asioita norsunluutornista. Hän on jalkautunut toimijoiden tasolle neuvoen, ohjaten ja kannustaen vesiosuuskuntia kehittämään toimintaansa, erityisesti talousveden laatuun ja turvallisuuteen vaikuttavien tekijöiden osalta. Hän on edesauttanut laajasti vesihuollon riskien arvioinnin etenemistä, valmistamalla wsp-ohjelman käyttöön ohjevideot vapaasti kaikkien saataville. Näitä ovat hyödyntäneet niin kuntien vesihuoltolaitosten kuin vesiosuuskuntien toimijat. Jannen työskentely talousvesihuollon hyväksi on ollut pitkäjänteistä, eri toimijoita tukevaa, inhimillistä ja samalla lainsäädännön vaatimusten täyttymiseen johtavaa.”

SVOSK:n ohjausryhmän jäsenet Kai Voutilainen (Keski-Suomen ELY-keskus) ja Pekka Pietilä (Tampereen Yliopisto) palkittiin osuustoiminnan pronssisilla Gebhard mitaleilla yhdistyksen eteen tekemästään työstä.

Ohjausryhmän jäsen Sami Karhulle (Osuustoimintakeskus Pellervo) myönnettiin yhdistyksen eteen tehdystä työstä Suomen Vesihuolto-osuuskunnat ry:n Kultainen venttiiliavain. Perustelut kuuluivat seuraavasti:

Kultainen venttiiliavain -palkinto

”Venttiileitä käytetään ohjaamaan veden virtausta vesijohtoverkostoissa. Erityisesti näitä venttiileitä on verkostojen rajapinnoissa. Venttiilit ovat usein niitä verkoston aliarvostettuja osia, joiden arvo huomataan vasta siinä vaiheessa, kun niitä tarvitaan. Vesiosuuskunnat ovat myös osa isompaa verkostoa, mihin kuuluu muita alan toimijoita, kuten yrityksiä, yhdistyksiä ja viranomaisia. Harva pärjää yksin, mutta yhteistyöllä saadaan paljon aikaan. Tarvitaan henkilöitä, joilla on kyky avata yhteyksiä, luoda verkostoja ja saada aikaan yhteistyötä. Venttiili on oleellinen osa hyvin toimivaa verkostoa ja kuten kaikki tiedämme, näiden venttiilien käyttämiseksi tarvitaan venttiiliavainta. Suomen vesihuolto-osuuskunnat ry päätti luovuttaa yhdistyksen ensimmäisen kultaisen venttiiliavaimen Osuustoimintakeskus Pellervon toimitusjohtajalle Sami Karhulle. Sen lisäksi että Sami on ollut yhdistyksen ohjausryhmässä alusta lähtien, Sami on avannut yhteyksiä ja auttanut yhdistystä verkostoitumaan ja rohkaissut tekemään yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.”

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.