Vesiosuuskuntaväki koolla Turussa

Suomen vesihuolto-osuuskunnat ry eli SVOSK järjestää 10. valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Turussa 31.1.-1.2. Paikalle odotetaan noin 100 osallistujaa eri puolilta maata.

Päivien teemana on tällä kertaa talous – tapahtumassa kuullaan muun muassa alustus siitä, mitä tehdä maksamattomille laskuille. Muita asiantuntijapuheenvuoroja ovat muun muassa taloudellisten riskien hallinta ja liittymismaksujen palautukset.

”Kestävä talouden hallinta on vesiosuuskuntien vakiohaasteista. Toinen on vapaaehtoisten löytäminen osuuskunnan vastuutehtäviin”, kertoo SVOSK ry:n puheenjohtaja Vesa Arvonen.

Luvassa on tuhti tietopaketti asiaa osallistujille. Lisäksi heillä on mahdollisuus tutustua alaan liittyvien toimijoiden näyttelyyn. Kaikkiaan Suomessa on esiosuuskuntia on 1300-1500 laskentatavasta riippuen. Vesijohtoverkostoa on noin 100 000 kilometriä. Suomalaiset vesilaitokset täyttävät talousveden laatuvaatimukset 98 %:sti.

Lisätietoa: Linkki ohjelmasivulle

Lue myös OT-lehden vesiosuuskunta-teemanumero, joka on verkossa vapaasti luettavissa. 

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateoksi valittiin Oulun Seudun Sähkön edullinen energia

Oulun Seudun Sähkön asiakasomistajilleen tarjoama vakaa ja edullinen energian hinta on valittu Vuoden osuustoimintateoksi osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon järjestämässä valtakunnallisessa kilpailussa. Siinä haettiin toimintaa, jossa yrityksen osuustoiminnallisuus tulee erityisen vahvasti esille ja jäsenille on tuotettu erityisen merkityksellistä yhteistä etua.

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.