Kansainvälistä osuustoimintapäivää vietetään 4.7. ilmastoasioiden merkeissä

Mikä on teidän ilmastotekonne?

Haastamme jokaisen osuuskunnan – ison ja pienen – keskinäisen vakuutusyhtiön sekä osuuspankin mukaan kampanjaan, jonka tavoitteena on tehdä vastuullisuustekoja näkyväksi ja osuustoimintaa tunnetuksi!

Lähettäkää meille 1-3 toimenpidettä, joilla rakennatte maailmasta parempaa paikka tuleville sukupolville.

  • Mikä on panoksenne talkoisiin ilmastomuutoksen hillitsemiseksi?

Teot voivat olla jo olemassa olevia toimintatapoja ja päätöksiä tai voitte tämän kampanjan innostamana tehdä muutoksia toimintaanne. Ne voivat olla isoja tai pieniä, myös arjen pienet muutokset ovat tärkeitä! Katso viestin lopusta S-ryhmän ja Pellervon omat esimerkit.

Lähettäkää tekonne Pellervolle juhannukseen mennessä osoitteeseen hanna.muukka@pellervo.fi

Kyse on kansainvälisestä kampanjasta

Kokoamme teoista kampanjan, jolle rummutetaan näkyvyyttä sekä omassa piirissä – osuustoimintayritysten keskuudessa – että yleisesti julkisuudessa. Kampanja on osa kansainvälistä kokonaisuutta. Maailman osuustoimintapäivä 4. heinäkuuta keskittyy tänä vuonna YK:n kestävän kehityksen tavoitteeseen: Toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan.

Osuustoimintapäivä on kansainvälinen ponnistus sen eteen, että tämä erityinen yritysmuoto tulisi laajemmin tunnetuksi. Se on päivä, jolloin kautta maailman ollaan erityisen ylpeitä omasta tavasta rakentaa kestävää tulevaisuutta. Tekoja kootaan muun muassa Twitterissä tunnisteella #CoopsDay.

Jokaisen osallistuminen on tärkeää

Osuustoimintapäivän voima riippuu siitä, kuinka moni yritys lähtee mukaan liputtamaan asian puolesta. Jokaisen ääntä ja näkyvyyttä tarvitaan! Pellervo hakee kampanjalle yleistä huomiota, mutta tehkää te oma osanne myös.

Päivän pääviestien viemiseen kannattaa lähteä itselleen parhaalla tavalla, tärkeintä on kertoa niistä sekä omille jäsenille että ulkopuolisille. Sosiaalisessa mediassa muista merkitä #CoopsDay ja #osuustoiminta.

Kansainvälisen osuustoimintapäivän 2020 pääviestit Suomessa

Osuustoiminta on yritysmuoto, jolla haetaan menestyvän liiketoiminnan avulla kestäviä hyötyjä jäsenten elämään.

Joukkovoiman avulla saatava hyöty on esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintää.              

Toimintaohjeet kesään

  1. Kiteyttäkää yrityksenne tärkeimmät toimenpiteet siitä, mitä te teette kestävän kehityksen edistämiseksi.
  2. Lähettäkää 1-3 tekoa Pellervoon juhannukseen mennessä. (hanna.muukka@pellervo.fi)
  3. Miettikää, miten ja missä te teette näkyväksi kansainvälisen osuustoimintapäivän suomalaisia viestejä. Omissa medioissa, jäsenkirjeissä, mainonnassa?
  4. Valjastakaa viestinviejäksi koko henkilöstönne ja jäsenistönne.
  5. Muistakaa kertoa tekemisestänne somessa ja käyttää tunnisteita: #CoopsDay ja #osuustoiminta.
  6. Tutustukaa, mitä muut tekevät. Verkkosivu www.pellervo.fi/lupaukset2020 kokoaa osuuskuntien lupaukset viimeistään juhannuksen jälkeen.
  7. Olkaa ylpeitä yritysmuodosta, ja kertokaa siitä muillekin, etenkin heinäkuun 1. viikolla.

Lisätietoja

Osuustoiminnan vastuullisuusperiaatteista: www.pellervo.fi/vastuullisuus
Ideoita teoista: https://www.sitra.fi/teemat/hiilineutraali-kiertotalous

Vastuullisuusasiantuntija:
Hanna Muukka, hanna.muukka@pellervo.fi, 040 176 9998       

Esimerkkejä ilmastoteoista:

S-ryhmä

S-ryhmä sitoutuu vähentämään omaa ruokahävikkiään 15 prosenttia vuoden 2020 loppuun mennessä. Lue lisää.

Pellervo

Aiomme vähentää sähkönkulutusta toimistolla (ja nyt kotona) aina sulkemalla tietokoneet, kun lähdemme kotiin ja sammuttamalla valot, jos emme ole huoneessa. Emme pidä sähkölaitteita valmiustilassa turhaan.

Ostamme toimistolle vain Reilun Kaupan tuotteita ja/tai suomalaisia tuotteita.                 

 

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateoksi valittiin Oulun Seudun Sähkön edullinen energia

Oulun Seudun Sähkön asiakasomistajilleen tarjoama vakaa ja edullinen energian hinta on valittu Vuoden osuustoimintateoksi osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon järjestämässä valtakunnallisessa kilpailussa. Siinä haettiin toimintaa, jossa yrityksen osuustoiminnallisuus tulee erityisen vahvasti esille ja jäsenille on tuotettu erityisen merkityksellistä yhteistä etua.

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.