Pellervo ja Iranin osuustoimintajärjestö ICC keskustelivat maiden osuustoiminnasta

Iranilaiset olivat kiinnostuneita Suomen vahvasta osuustoimintakentästä ja mukana oli useita osuustoimintajärjestön edustajia kuulemassa aiheesta. Pellervolaisten lisäksi keskusteluun osallistui Kansainvälisen osuustoimintaliitto ICA:n hallituksessa Suomea edustava Marjaana Saarikoski sekä Iranin Suomen suurlähettiläs Forouzandeh Vadiati ja Suomen Iranin suurlähettiläs Keijo Norvanto.

Iranin valtionhallinnossa on erillinen osuustoimintaministeriö, mutta Pellervon yhteistyö kansanedustajien kanssa koettiin innostavaksi. Kuitenkin erityisesti yhteistyö yliopistojen suuntaan ja tutkimukseen sekä opetukseen keskittyminen koettiin tärkeänä ja asiana, joka Iranista vielä puuttuu.  

Iranin osuustoimintakenttä laaja

Iranissa on 94 000 osuuskuntaa ja niissä 14 miljoonaa jäsentä. Osuuskunnat toimivat peräti 120 eri toimialalla, joista merkittävimmät ovat kaivostoiminta, kauppa, maatalous, teollisuus, pankki- ja vakuutustoiminta, asuminen, koulutus, käsityöt, turismi, kalastus, kuljetus sekä terveydenhoito.

Maatalouspuolella osuuskuntien markkinaosuudet eivät ole Suomen luokkaa (liha 25%, maito 15%), tosin katkaravuissa se on 70%. Osuuskunnat ovat kuitenkin erittäin merkittävässä asemassa liikenne- ja kuljetusalalla 75% markkinaosuudella.

Iranissa on myös 11 000 naisten osuuskuntaa ja ICC pyrkii kehittämään näiden yhteistyötä, kouluttamaan osuuskuntien jäseniä sekä löytämään ratkaisuja naisten johtamien yritysten kokemiin haasteisiin.

Mielenkiintoinen oli myös IT-ala, jolta löytyy peräti 100 osuuskuntaa. IT-alan yrityksiä Iranissa on yhteensä 6500. Yrityksiä kutsutaan siellä tieto-osuuskunniksi (knowledge based co-ops). Osuuskunnat houkuttelevat erityisesti nuoria ja vastavalmistuneita.

Zoomin kautta järjestetyn parituntisen tapaamisen pohjalta Pellervo ja ICC jatkavat yhteisten hyvien käytäntöjen jakamista sekä mahdollisesti muuta yhteistyötä.

 

 

Jaa artikkeli

Lue myös

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.