Osuuskunta Tuottajain Maidon ja Osuuskunta Länsi-Maidon edustajistot ovat 12.2.2026 päättäneet muodostaa kombinaatiofuusiolla uuden osuuskunnan. Etelän Maito Osuuskunta aloittaa toimintansa 1.9.2026.
Etelän Maidon kotipaikka sijaitsee Riihimäellä ja se toimii jatkossakin hankinta-alueellaan aiemman mukaisesti usealla paikkakunnalla. Uusi osuuskunta omistaa 38 % Valio Oy:n osakkeista. Etelän Maidolla on 700 tuottajaa ja osuuskunnan vastaanottama maitomäärä on 375 miljoonaa litraa vuodessa, joka on lähes viidennes Suomen maitomäärästä.
Osuuskunnilla on maitotilayrittäjiä yhdessätoista maakunnassa: Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa, Etelä-Savossa, Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Karjalassa.
Osuuskunnat kertovat tiedotteessaan, että niiden jäsenten määrä on vähentynyt 7–9 % vuodessa. Muutokseen on osuuskunnissa reagoitu keventämällä osuuskuntien toimintoja ja henkilöstöä. Säästötoimin on kuitenkin tulevina vuosina entistä vaikeampaa pitää kiinni osuuskunnan hyvästä toimintavarmuudesta. Osuuskuntafuusio mahdollistaa maitotilayrittäjien palveluiden kehittämisen ja resurssien tehokkaan käytön.
Yhdistymisellä tavoitellaan osuuskunnan palveluiden turvaamista tulevaisuudessa ja pyritään vahvistamaan hankinta-alueen maidontuotantoa. Maidontuotannon toimintaympäristön muutokset ja tilakohtainen rakennemuutos edellyttävät osuuskunnilta jatkuvaa uudistumista. Suuremmassa osuuskunnassa henkilöstön työpanosta ja muita tuotannontekijöitä on mahdollista suunnata tehokkaasti omistajayrittäjien tarpeisiin.
Etelän Maidon liikevaihto on vuoden 2025 tunnuslukuihin perustuen 250 miljoonaa euroa vuodessa, josta Valmakaupan osuus on lähes 50 miljoonaa euroa. Osuuskunnassa on 40 työntekijää taloushallinon, maidon tuotannon asiantuntijapalveluiden, tilasäiliöhuollon ja Valmakaupan tehtävissä.
Etelän Maidon omistajahallinto on 3-portainen eli osuuskunnalla on hallitus, hallintoneuvosto ja edustajisto. Hallituksen puheenjohtajaksi on valittu Vesa Seppä Sastamalasta ja varapuheenjohtajaksi Ari Kantonen Taipalsaarelta.
Hallintoneuvostoon tulee 18 maitotilayrittäjää. Hallintoneuvoston puheenjohtajaksi on valittu Vesa Lapatto Savitaipaleelta ja varapuheenjohtajaksiTiina Linnainmaa Hämeenkyröstä.
Etelän Maidon toimitusjohtajana aloittaa Tuottajain Maidon toimitusjohtaja Ari Mäkelä. Länsi-Maidon toimitusjohtaja Kari Aakula jatkaa Etelän Maidon palveluksessa. Hän jää eläkkeelle myöhemmin sovittuna ajankohtana.
Lue lisää aiheesta:
Valio tähtää johtavaksi maito- ja ruokataloksi
Kyllä, Valio on osuustoimintaa

