ICA:n puheenjohtaja jättää tehtävänsä

Kansainvälisen osuustoimintaliiton ICA:n puheenjohtaja Dame Pauline Green on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä ICA:n yleiskokouksessa lokakuussa.

Green valittiin puheenjohtajaksi vuonna 2009. Green edustaa Ison-Britannian osuustoimintaliikettä ja on aiemmin toiminut Co-operatives UK:n toimitusjohtajana sekä Co-operatives Europen puheenjohtajana.

”Vuonna 2009 lupasimme radikaalin muutoksen. Me olemme sen myös toteuttaneet ja samalla olemme rakentaneet suurta arvoa jäsenillemme.  ICA:n rooli on muuttunut viimeisen kuuden vuoden aikana suuresti. Olemme parantaneet osuustoiminnan näkyvyyttä maailmanlaajuisesti ja tuottaneet dataa maailman päättäjien tueksi”,  kertoo Green ICA:n kehityksestä jäsenille suuntaamassaan kirjeessä.

”Meillä on nyt myös maailmanlaajuinen strategia, The Blueprint for a Co-operative Decade, joka on saanut kansainvälistä tunnustusta ja toimii monissa maissa osuustoimintajärjestöjen strategian selkärankana.”

Seuraaja Greenille valitaan lokakuussa Turkin Antalyassa järjestättävässä ICAN:n yleiskokouksessa.

ICA:n suomalaisia jäseniä ovat Pellervo-Seura ja SOK.

Jaa artikkeli

Lue myös

Cooperatives Europe tyytyväinen komission julkaisemaan Siirtymäpolkuun ”lähi- ja yhteisötalouden” ekosysteemille

Euroopan komissio haluaa, että EU:n yhteisötaloudesta ja paikallisista yrityksistä tehdään entistä kestävämpiä, vihreämpiä ja digitaalisempia. Marraskuussa 2022 sisämarkkinoista vastaava komissaari Thierry Breton julkisti kauan odotetun Siirtymäpolku (Transition Pathway) -asiakirjan. Euroopan osuustoimintajärjestö Cooperatives Europe suhtautuu myönteisesti Siirtymäpolkuun. Se on tyytyväinen komission perusteelliseen kuulemisprosessiin, johon pääsi myös osallistumaan.