Osuustoiminnan vuosikirja 2017: OT-yritykset investoivat reippaasti

Osuustoiminnallisten yritysten nousivat vuonna 2017 pariin miljardiin euroon. Metsä Group, OP Ryhmä ja S-ryhmä painivat omassa sarjassaan. Kolmen bruttoinvestointien yhteismäärä nousi kunnioitettavaan 1,5 miljardiin euroon.

”Luvun suuruus yllättää. Investointien jättivuodesta 2016 ei tullutkaan pudotusta kuin kymmenkunta prosenttia. Kannattaa myös panna merkille, että suurimpien suomalaisten investoijien joukossa Metsä Group oli kolmas, OP Ryhmä kuudes ja S-ryhmä seitsemäs”, kirjoittaa ekonomi Jorma Savolainen OT-lehden analyytikkotiimistä.

Osuustoiminnalliset investoinnit vastasivat viime vuonna 7,5 prosentista kansantalouden pääoman bruttomuodostuksesta (9,3 % 2016).

”Tasavallassa pieniä ja keskisuuria yrityksiä on satojatuhansia. Ne ovat äärettömän tärkeitä hyvinvoinnille sekä kansakunnan että yhden kansalaisen tasolla. Niitä ei koskaan arvosteta liikaa. Sama koskee osuustoimintaa. Osuuskunta Työjuhtien toiminta Orivedellä rakennuspalvelujen tuottajana on osuustoiminnalle yhtä arvokasta kuin LähiTapiolan vakuutusturvan tuottajana”, Savolainen toteaa.

OT-lehden seuraamissa osuuskunnissa ja keskinäisissä on mukana yli seitsemän miljoonaa omistajaa.

Suurten osuustoiminnallisten taseiden vahvistuminen jatkuu. Viime vuonna omavaraisuusasteen mediaani ylitti 60 prosenttia. Sillä saa OT-lehden arvostelussa täyden kympin.

Lue koko Savolaisen katsaus viime vuoteen OT-lehden kotisivuilta.

Jaa artikkeli

Lue myös

Keskinäisyys tekee työstä merkityksellisempää – tuore gradu avaa vakuutusyhtiön sisäistä brändäystä

Miksi keskinäinen vakuutusyhtiö on erityisen kiinnostava tutkimuskohde brändäyksen näkökulmasta? Turun yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -tutkielmassaan Anni Turunen tutki miten sisäistä brändäystä toteutetaan keskinäisessä vakuutusyhtiössä. Hän löysi yhteyden asiakasomistajuuden ja työn merkityksellisyyden välillä. Kysyimme Turuselta, mistä idea tutkimukseen syntyi ja mitä keskinäisyydestä kannattaisi tietää.

Tilaa uutiskirje