Sijoitusosuuskunta Arvo on matkalla pörssiin

Ylivieskalaisen Arvo Sijoitusosuuskunnan tavoitteena on hakea jäsenosuuksiensa listausta Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla kesäkuun loppuun mennessä.

Arvo Sijoitusosuuskunta on alueellinen sijoitus- ja kehitysyhtiö. Se pyrkii sijoittamaan siten, että jäsenten saamaa omistaja-arvoa kasvatetaan vakaasti. Sijoituksia tehdään sekä paikallisiin että valtakunnallisiin kohteisiin, ja tuotto maksetaan jäsenille osuuskorkona. Tavoitteena on lisätä paikallista elinvoimaa keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Arvolla on 23 880 jäsentä, joilla on yhteensä 820 530 osuutta. Osuuskunnan juuret ovat yli 100 vuotta sitten perustetussa puhelinliiketoiminnassa. Nimi vaihtui PPO:sta Arvoksi vuonna 2018. Aiemmin se käytti osuuksiensa markkinapaikkana Privanetiä, mutta tämä lopetti toimintansa 2021.

Tie Helsingin pörssin markkinapaikalle avautui, kun sitä pyörittävä Nasdaq muutti sääntöjään. Nyt näyttää siltä, että Arvosta tulee Suomen ensimmäinen pörssiin listautuva sijoitusosuuskunta.

Helmikuun ylimääräisessä osuuskunnan kokouksessa osuuksien lukumäärä kymmenkertaistettiin maksuttomalla osuusannilla. Käytännössä tämä tarkoitti siis sitä, että jos jäsenellä oli aiemmin 3 osuutta, nyt niitä on 30. Vastaavasti osuuden nimellisarvo 120 euroa on nyt 12 euroa. Rahaa tässä toimenpiteessä ei liikkunut suuntaan eikä toiseen.

Osuusannin tavoitteena on lisätä osuuden vaihdantaa ja siten helpottaa kaupankäyntiä osuuksilla. Osuuden käypä arvo määräytynee jatkossa pörssissä, mutta se on jo nyt selvästi osuuden nimellisarvoa enemmän. Tämä on tavoite myös tulevaisuudessa. 

Lue lisää Arvon omilta verkkosivuilta.

Jaa artikkeli

Lue myös

Tiedote: Osuuskunnat maksoivat omistajilleen yli 1,3 miljardia euroa

Osuustoimintayritysten maksamat palautukset jäsenilleen eli omistajilleen ovat nousseet vuodesta 2021 lähtien joka vuosi, eikä 2025 ei ollut poikkeus. Palautusten yhteismäärä nousi jälleen kaikkien aikojen ennätykseen, jo lähes 1,33 miljardiin euroon. Osuuskuntien osuus palautuksista oli miljardin verran ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden jatkuvasti kasvava osuus yli 300 miljoonaa euroa.

Keskinäisyys tekee työstä merkityksellisempää – tuore gradu avaa vakuutusyhtiön sisäistä brändäystä

Miksi keskinäinen vakuutusyhtiö on erityisen kiinnostava tutkimuskohde brändäyksen näkökulmasta? Turun yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -tutkielmassaan Anni Turunen tutki miten sisäistä brändäystä toteutetaan keskinäisessä vakuutusyhtiössä. Hän löysi yhteyden asiakasomistajuuden ja työn merkityksellisyyden välillä. Kysyimme Turuselta, mistä idea tutkimukseen syntyi ja mitä keskinäisyydestä kannattaisi tietää.

Tilaa uutiskirje