Valio palaa jäätelömarkkinoille

Valio palaa jäätelömarkkinoille yli 10 vuoden tauon jälkeen tuomalla kauppoihin maaliskuussa uuden Valio Jäätelöfabriikki -tuoteperheen. Kuusi makua kattava herkuttelujäätelöiden sarja on markkinoiden ainoa kotimainen laktoositon tuoteperhe. Valion Oulun meijerissä valmistetut tuotteet tulevat myyntiin myös Moskovassa ja Pietarissa kevään aikana.

Suomalaiset ovat tunnetusti maailman suurimpia jäätelönystäviä, joille kylmä herkku maistuu vuoden ympäri. Tänä keväänä jäätelönystäville on luvassa iloisia uutisia, kun Valion jäätelöt palaavat kauppojen hyllyille ensimmäistä kertaa 14 vuoden jälkeen.

”Valion jäätelöillä on edelleen selkeä paikka suomalaisten sydämissä: yli 61 % mainitsee meidät spontaanisti mieleen tulevana jäätelömerkkinä. Saamme myös jatkuvasti toiveita kuluttajilta jäätelöihin liittyen. Nyt voimme vihdoin vastata niihin”, kategoriajohtaja Jussi Mattsson kertoo.

Uudet jäätelöt tulevat sijoittumaan Valion mukaan viime vuosina kasvaneeseen super premium -herkuttelujäätelöiden kategoriaan.

”Valiolla on pitkät perinteet jäätelön valmistajana ja tunnemme suomalaisen jäätelömaun. Haluamme tarjota jäätelön ystäville jotain uutta ja maukasta, mutta monen suuhun sopivaa. Siksi kaikki Valio Jäätelöfabriikin jäätelöt ovat laktoosittomia ja makuyhdistelmissä on aina joku juju”, Jussi Mattsson sanoo.

Uudet jäätelöt valmistetaan Valion Oulun meijerissä Pohjois-Suomen valiolaisilta tiloilta kerätystä maidosta. Valtaosa jäätelöiden hilloista ja kastikkeista on kehitetty ja valmistettu Valion omalla hillotehtaalla Suonenjoella.

”Valio Jäätelöfabriikki tuo Valion jäätelöt takaisin myös Oulun meijeriin, missä jäätelöä on valmistettu viimeksi 1980-luvun alussa. Jäätelöiden tekeminen on ollut todella innostavaa meille, sillä ne valmistetaan aivan uudella reseptillä ja uusilla laitteilla”, kertoo Oulun meijerin tehtaanjohtaja Martti Kimpimäki.

Jaa artikkeli

Lue myös

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje