Pellervon Aamun webinaarissa kuullaan Kansainvälisen työjärjestö ILO:n pitkästä historiasta osuustoiminnan parissa ja siitä, miksi järjestö on jo vuosikymmenten ajan nähnyt osuuskunnat keskeisenä osana kestävää ja oikeudenmukaista työelämää. Yhteisötalouden asiantuntija Waltteri Katajamäki on työskennellyt ILO:n eri tehtävissä vuodesta 2013. Hän avaa ILO:n nykyistä roolia ja millaista osuuskuntadataa ja tilastoja kansainvälisesti kerätään: mitä luvut kertovat osuustoiminnan merkityksestä
Pellervon Aamu -webinaarit
Pellervon Aamussa 20.11. avattiin Osuustoiminnan Vuosikirjan kokoamia talouslukuja ja keväällä 2025 tehdyn osuuskuntakyselyn tuloksia sekä keskusteltiin miten osuuskuntien ja keskinäisten yhtiöiden osuustoiminnallista tulosta voidaan mitata ja tuoda näkyväksi.
Keskustelemassa väitöskirjatutkija ja Osuustoiminta-lehden yritysanalyytikko Pasi Saarnivaara sekä Pellervon toimitusjohtaja Mari Kokko.
Haastattelussa aineettoman pääoman johtamisen professori Anu Puusa, joka on yhdessä OP Ryhmän entisen pääjohtajan vuorineuvos Reijo Karhisen kanssa kirjoittanut kirjan: Osuustoiminta eksyksissä? Ovatko osuuskunnat kadottaneet perustehtävänsä?
Onko merkkejä kasvun piristymisestä, vai jatkuuko epävarmuus? Entä mitä tämä tarkoittaa yrityksille, osuustoiminnalle ja kotitalouksille?
Pellervon Aamussa pohdittiin, miten osuuskuntien tarkoitus ymmärretään ja miten niitä pitäisi johtaa.
Tallenne 5.6. pidetystä webinaarista. Miten jäsenomisteisen yrityksen hallinnossa toimiminen eroaa muista yrityksistä? Miten hallituksissa kuullaan omistajan ääntä, miten sen kuulemista voisi kehittää?
Pohjalainen sijoitusosuuskunta Arvo pääsi kilisyttämään Nasdaq Helsingin pörssikelloa 20. kesäkuuta merkiksi siitä, että kaupankäynti osuuskunnan osuuksilla alkoi.
Marraskuun Pellervon Aamussa vieraana olivat opetusneuvos Kristina Kaihari Opetushallituksesta ja vuorineuvos Taavi Heikkilä, joka toimii Executive in Residence -virassa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Aiheena oli osuustoiminnan opetus suomalaisessa perus- ja lukiokoulutuksessa. Krisitina Kaihari totesi, että valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet ovat hyvin yleisiä, asiasisältöjä siellä ei juurikaan luetella. Päätäntävalta opetussisältöjen suhteen on toisaalta opetussuunnitelmia laativilla kunnilla ja käytännön soveltamiseen
Maaliskuun Pellervon Aamussa keskustelemassa olivat työmarkkinaneuvos Tuija Oivo TEM:istä ja Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen yritysneuvontaa koordinoiva Jarmo Hänninen Pellervosta. Juontajana toimi Maija Hakala. Mikä on yhteiskunnallinen yritys? Miksi se olisi jotakin muuta kuin osuuskunta? Eivätkö kaikki yritykset voi olla yhteiskunnallisia, jos niin haluavat? Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus YYO aloitti toimintansa viime lokakuussa, Sanna Marinin hallituksen puoliväliriihessään myöntämän rahoituksen
Helmikuun Pellervon Aamussa Osuuskunta Tradekan toimitusjohtaja Perttu Puro sekä kestävää taloutta ja osuustoimintaa Helsingin yliopistolla tutkiva kauppatieteiden tohtori, yliopistotutkija Taneli Vaskelainen keskustelivat siitä, miten tasapainotella jäsenten parasta ja yhteiskunnallista vastuunkantoa.




