Osuuskunta-aatteen edistämistä yli puoluerajojen
Eduskunnan osuustoimintaryhmä perustettiin 11. helmikuuta 2020. Alusta alkaen kaikki yhtä edustajaa suuremmat poliittiset ryhmät olivat edustettuina, yhteensä 24 jäsenen voimin. Kevään 2023 vaalien jälkeen ryhmä piti uusille jäsenille tutustumistapaamisen, mutta varsinainen järjestäytyminen tehdään syyskuussa 2023.
”Tavoitteena on lisätä edustajien ymmärrystä osuuskunnista ja keskinäisistä vakuutusyhtiöistä ja edistää osuustoimintaa Suomessa”, totesi ryhmän puheenjohtajaksi valittu Antero Laukkanen (KD) perustamisen yhteydessä.
Eduskunnassa ei aiemmin ollut kovin montaa talouspolitiikkaan liittyvää verkostoa. Osuustoiminta on aihe, joka kokoaa kiinnostusta vahvasti yli puoluerajojen.
Teemaryhmän perustamiselle oli Arkadianmäellä selvästi tilausta, edustajien aktiivisesta mukaan ilmoittautumisesta päätellen. Mukaan tapaamisiin ovat olleet tervetulleita myös jäsenten avustajat.
Ohjelmassa vierailuja ja seminaareja
Kansanedustajien ymmärrystä syventään sekä yritysvierailujen että esimerkiksi teemaseminaarien avulla. Isoista osuustoimintaryhmistä sekä S-ryhmä, OP-ryhmä että LähiTapiola ovat esittäneet kutsunsa kansanedustajille.
Yritystapaamisten ohella tärkeää on yhteydenpito Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon kanssa, kuten perehtyminen järjestön rooliin yritysyhteistyön rakentajana sekä kansainväliseen osuustoimintaliikkeeseen.
Myös pienempi ja uusi osuustoiminta kiinnostavat kansanedustajia.
Lainsäädännölliset pullonkaulat tietoon
Osuuskunnilla ja vastaavilla yhtiöillä on ryhmän avulla erinomainen mahdollisuus yrittää vaikuttaa yrityksiä koskevaan lainsäädäntöön. Kun puheyhteys eduskuntaan on kunnossa, lakeihin ei pitäisi enää kovin helposti jäädä lapsuksia, joiden takia osuuskunnat syystä tai toisesta saavat perusteettomasti erilaisen kohtelun vaikkapa tukiasioissa kuin osakeyhtiöt.
Millaisia muutostarpeita on, jotta tämä yritysmuoto pääsee kehittymään parhaalla mahdollisella tavalla? Tämä on aina ajankohtainen asia, muistutti puheenjohtaja Laukkanen yrityspäättäjiä keväällä 2020.
Sihteeri
Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervo
viestintäpäällikkö Maija Hakala, maija.hakala@pellervo.fi
Osuustoimintaryhmän jäsenet vaalikaudella 2020-2023
- Antero Laukkanen, pj (KD)
- Petri Honkonen, vpj (kesk)
- Katja Hänninen (vas)
- Anders Norrback (r)
- Erkki Tuomioja (sd)
- Johannes Koskinen (sd)
- Niina Malm (sd)
- Raimo Piirainen (sd)
- Eveliina Heinäluoma (sd)
- Johanna Ojala-Niemelä (sd)
- Juha Pylväs (kesk)
- Hanna-Kaisa Heikkinen (kesk)
- Anne Kalmari (kesk)
- Esko Kiviranta (kesk)
- Heikki Autto (kok)
- Riikka Slunga-Poutsalo (ps
- Kaisa Juuso (ps)
- Jari Koskela (ps)
- Minna Reijonen (ps)
- Tom Packalen (ps)
- Riikka Purra (ps)
- Veijo Niemi (ps)
- Bella Forsgren (vihr)
- Outi Alanko-Kahiluoto (vihr)