Ajankohtaista

Uutiset

Euroopan osuustoimintajohtajat pohtivat miltä osuustoiminta näyttää vuonna 2030

19.3.2025

Brysselissä järjestettiin 17. maaliskuuta Euroopan osuustoimintajärjestö Cooperatives Europen Cooperative Leadership Forum. Tilaisuus kokosi yhteen osuustoiminnan johtajia keskustelemaan keskeisistä taloudellisista ja yhteiskunnallisista haasteista ja siitä miltä osuustoiminnan tulisi näyttää vuonna 2030. Mukana tapahtumassa oli Pellervon hallituksen jäsen, professori Anu Puusa, joka vaikuttaa myös Cooperatives Europen hallituksen varapuheenjohtajana. Puusa piti tilaisuudessa puheenvuoron osuustoimintaopetuksen ja -tutkimuksen tarpeellisuudesta –

Järjestö

Valtiollisten kunniamerkkien hakuaika on nyt

Jäsenyritykset voivat hakea itsenäisyyspäivänä jaettevia Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä Pellervon kautta. Tällaisen kunniamerkin saaminen edellyttää Suomen Valkoisen Ruusun (SVR) ritarikunnan ohjesäännön mukaan ansioituneisuutta isänmaan palveluksessa ja Suomen Leijonan (SL) ritarikunnan perustamisesta annetun asetuksen mukaan huomattavia siviili- tai sotilaallisia ansioita. Hakeminen tapahtuu postitse, lomakkeet voi ladata sivun alalaidasta. Materiaalin viimeinen lähetyspäivä on torstaina

19.3.2025

Petri Pitkänen jatkaa Pellervon hallituksen puheenjohtajana

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon hallituksen puheenjohtajaksi on nimetty LähiTapiola -ryhmän johtaja, espoolainen Petri Pitkänen.

18.12.2024

Pellervon valtuuskunta linjasi tulevan vuoden painopisteitä

Pellervon valtuuskunnan syyskokouksessa 12.-13.12.2024 keskityttiin ensi vuoden toiminnan painopisteisiin, jotka ovat osuustoiminnan YK:n teemavuoden viestintä, kunta- ja aluevaalit ja osuuskunnille keskeisten lakihankkeiden edistäminen.

18.12.2024

Tapahtumat

Luovien alojen osuuskunnat ja yhteiskunnalliset yritykset – Verkkovalmennus yritysneuvojille

Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus järjestää keväällä 2025 yritysneuvojille suunnatun verkkovalmennuksen Luovien alojen osuuskunnat ja yhteiskunnalliset yritykset Aika: to 20.3.2025 klo 9-11 (Teams) Valmennuksessa perehdytään luovien alojen osuuskuntien ja yhteiskunnallisten yritysten liiketoimintaan, sen kehittämiseen ja neuvontaan. Asiantuntijoina toimivat Petri Katajarinne CreaCoop-hankkeesta Humanistisesta ammattikorkeakoulusta ja yritysneuvoja Ville Tolvanen Business Espoosta. Lisätietoja valmennuksista antaa Jarmo Hänninen, jarmo.hanninen@pellervo.fi tai puh. 040 766 0236. Linkki ilmoittautumiseen: Yritysneuvojien valmennus

20.03.2025

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon vuosikokous

Pellervon vuosikokous järjestetään samana päivänä Pellervon Päivän kanssa 2.4. klo 10. Vuosikokous pidetään tapahtumapaikan naapurissa Maalaistentalossa osoitteessa Simonkatu 6. Jäsenet saavat vuosikokouskutsun maaliskuun alussa. Tilojen rajallisuuden vuoksi vain jäsenyhteisöjen edustajat voivat osallistua vuosikokoukseen.  

02.04.2025

Pellervon Päivä 2025

Pellervon Päivän 2025 teemana on: Osuuskuntien uusi aika! Arvopohjaisuus ja kiinnostus yritysten yhteiskunnallista roolia kohtaan ovat kasvaneet, ja vaatimus kohti kestävää ja uudistavaa taloutta voimistuu. Tämä avaa osuustoiminnalle mahdollisuuden erottua ja toimia jopa muutosjohtajana, sillä osuuskuntien ytimessä on kestävyys, kohtuullisuus ja yhteisöllisyys. Pellervon Päivässä haluamme keskustella siitä, miten nämä arvot näkyvät yritystoiminnassa ja ottavatko osuuskunnat

02.04.2025

Vastuullisuus

Luontojalanjälkilaskenta tarkentuu – S-ryhmä laski valmisruokien luontojalanjäljen

S-ryhmä ja Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat koeponnistaneet luontojalanjälkilaskentaa myös yksittäisten tuotteiden tasolle selvittämällä Kotimaista-tuotesarjan valmisruokien luontovaikutuksia. Luontojalanjälkimittarin odotetaan valtavirtaistuvan myös yritysmaailmassa.

26.11.2024

Metsä Group: Luonnon tilan vahvistaminen metsissä edellyttää uusia toimenpiteitä

Luonnonvarakeskuksen ensimmäiset tulokset Metsä Groupin omistajajäsenten metsistä osoittavat uusien luonnon monimuotoisuutta lisäävien aloitteiden tarpeellisuutta. Monimuotoisuus metsissä on indikaattorien mukaan kehittynyt sekä positiivisesti että negatiivisesti viime vuosikymmenten aikana. Tulosten perusteella sekä puuston että lehtipuuston määrä on kasvanut merkittävästi. Luontaisiin puulajeihimme perustuva puuston määrän kasvu indikoi myönteistä kehitystä niiden seuralaislajien kannalta. Lehtipuiden osuuden kasvattaminen on tärkeä toimenpide

21.10.2024

Valio aloittaa Hiilineutraali maitotila -pilotin: tavoitteena nollata maidontuotannon hiilijalanjälki pilottitiloilla

Valio on käynnistänyt viisivuotisen Hiilineutraali maitotila -pilotin, jossa testataan hiilineutraalin maidontuotannon toimenpiteitä käytännössä. Pilottiin osallistuu neljä Valion maitotilaa eri puolilla Suomea. Pilotin tavoitteena on selvittää, miten tiloilla tehtävät konkreettiset ilmastotoimet vaikuttavat maidontuotannon päästöihin, toimivat maatilan arjessa sekä millaisia kustannushyötyjä ja -vaikutuksia niillä on. Koko elintarvikeketjun päästövähennystavoitteet luovat kysyntää hiilineutraalille maidolle.  Valion tähänastisen ilmastotyön ja ilmasto-ohjelman

14.10.2024

Blogit

Kunta, Suomi ja maailma – myllerrystä ja mahdollisuuksia

Kevättalvi on monella tavalla mielenkiintoinen. Paikalliset vaalit, valtakunnallinen talouspolitiikka ja kansainvälisen politiikan epävarmuus nivoutuvat yhteen tavalla, joka vaikuttaa sekä suomalaisten arkeen että Suomen tulevaisuuteen. Suomessa valmistaudutaan kevään kunta- ja aluevaaleihin. Puolueiden kuntavaaliohjelmissa korostetaan, että kuntien käsissä on suomalaisten arki ja Suomen tulevaisuus. Tavoitteissa tuodaan esille arjen perusasioita kuten sujuvaa ja turvallista arkea, lasten kasvun tukemista,

14.2.2025

Vuosi 2025 on yhteisymmärryksen ja yhdessä tekemisen vuosi

Keskustelua leimaa polarisaatio ja vastakkainasettelu. Se ei ole kuitenkaan ihmisten välisen vuorovaikutuksen tilan koko kuva. Yhteisymmärrykselle ja yhdessä tekemiselle on tukijansa ja tekijänsä. Yhteisymmärrys ei kuitenkaan synny itsestään, mutta sitä voi rakentaa – yhteisöllisyydellä, vastuulla ja pitkäjänteisyydellä. Näitä arvoja osuustoiminta edistää arjessaan. Osuuskunnat ovat yhteisöllisyyden ja paikallisen vastuunkannon ilmentymiä. Niissä yhdistyvät osallisuus ja liiketoiminnan pitkäjänteisyys.

15.1.2025

Osuustoiminta Suomen itsenäisyyden rakentajana

Kun Suomi saavutti itsenäisyytensä vuonna 1917, maa oli taloudellisesti ja sosiaalisesti varsin haavoittuvainen. Koko kansan osallistuminen hyvinvoinnin rakentamiseen oli välttämätöntä, ja osuustoiminta tarjosi tähän erinomaiset työkalut.

4.12.2024

Videot

Miksi osuuskunta? Liiketoiminnan suunnittelu -webinaarin tallenne 25.2. 

Webinaaritallenne 25.2.  Mitä osuuskunnan perustamisessa tulee ottaa huomioon? Miten laaditaan toimiva liiketoimintasuunnitelma osuuskuntanäkökulmasta? Mitkä ovat ensimmäiset konkreettiset toimet, jotta pääset alkuun? Asiantuntijavieraana on Business Hyvinkään yritysneuvoja Jukka Pötry, joka jakaa parhaat vinkit onnistuneen osuuskunnan liiketoimintasuunnitelman laatimiseksi. Lisäksi Pellervon yritysasiantuntija Matti Ketola käy läpi perustamisen käytännön toimet, ja mukaan on varattu runsaasti aikaa kysymyksille.

19.3.2025

Tallenne: Vesihuoltolaki ja kriittisen infran omistajuuskysymykset – käyttäjäomisteiset vesiosuuskunnat turvaamassa vesihuollon tulevaisuutta

Mikä merkitys omistajuudella on vesihuollon turvallisuudessa, kohtuuhintaisuudessa ja huoltovarmuudessa? Näitä kysymyksiä tarkasteltiin eduskunnan osuustoimintaryhmän ja Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon järjestämässä keskustelutilaisuudessa Eduskunnan Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa torstaina 20.2. Tallenteen kesto on 1 h 3 min.

28.2.2025

Miksi osuuskunta? Oikean yritysmuodon valinta -webinaarin tallenne nyt saatavilla

22. lokakuuta 2024 järjestetyssä webinaarissamme lakiasianjohtaja Anne Ekonoja ja vastuukoordinaattori Jarmo Hänninen syvensivät ymmärrystä osuuskuntamuodosta ja sen eroista osakeyhtiöön verrattuna.

23.10.2024
Tilaa uutiskirje