Ruotsin osuustoiminnallinen työnantajajärjestö Fremia toi 13.-15.10. Suomeen ryhmän kuluttajaosuuskunta Coop Sverigen ihmisiä. Mukana oli alueellisten Coop-osuuskuntien työntekijöitä ja luottamustehtävissä toimivia eri puolilta Ruotsia. Kolmen päivän aikana he tutustuivat siihen, miten osuustoiminta ja erityisesti osuuskauppa Suomessa toimivat.
Vierailu alkoi tiistaina Pellervolla, jossa kuultiin Pellervon tehtävästä sekä suomalaisesta osuustoiminnasta ja osuuskunnista. Vieraat puolestaan esittelivät osuustoimintaa Ruotsissa. Naapurimaassamme toimii noin 7 000 osuuskuntaa, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 600 miljardia kruunua (55 miljardia euroa). Työpaikkoja osuustoimintayritykset tarjoavat noin 100 000.
Ruotsissa syntyy uusia osuuskuntia vuosittain yli sata, erityisesti energian, laajakaistan ja kulttuurin aloille. Coopin lisäksi tunnettuja ruotsalaisia osuuskuntia ovat esimerkiksi meijeriosuuskunta Arla, maatalouden ja elintarviketeollisuuden Lantmännen, metsänomistajien Södra sekä polttoaine- ja liikennepalveluja tarjoava kuluttajaosuuskunta OK.
Samat kysymykset molemmin puolin Pohjanlahtea
Keskustelu kääntyi nopeasti kysymyksiin, jotka ovat yhtä ajankohtaisia Suomessa ja Ruotsissa. Yksi niistä oli huoltovarmuus. Suomessa osuuskunnat pitävät suuren osan ruokaketjusta kotimaisessa omistuksessa, ja ne ovat vahvoja monella muullakin alalla. Vieraiden mukaan Ruotsissa tilanne ei ole yhtä hyvä, ja moni asia on Suomessa osattu hoitaa paremmin.
Yhteinen huoli ovat myös harvaan asutut alueet. Miten kauppa, pankki ja muut palvelut pysyvät, kun asukkaita on yhä vähemmän? Toinen vieraita askarruttanut kysymys oli, miten nuoret saadaan kiinnostumaan osuustoiminnasta ja mukaan osuuskuntiin. Valtaosa vieraista työskentelee itse Coopissa ja on samalla myös osuuskunnan jäsen. He toivoisivat että Coop toisi osuustoiminnallisuuttaan vahvemmin esille niin jäsenille kuin työntekijöille.
Minä-puheesta takaisin yhteiseen
Syvimmälle mentiin, kun puhe kääntyi arvoihin. Vieraiden mukaan puhe ja asenteet ovat Ruotsissakin koventuneet. Yhä useammin kysytään “mitä minä saan, mitä minä hyödyn”, ei sitä, mitä voitaisiin tehdä yhdessä. Eräs vieraista harmitteli, että nyky-yhteiskunta suorastaan kannustaa katsomaan omaa napaa, eikä osuustoiminta kukoista sellaisella asenteella.
Työntekijöiden asema oli ruotsalaisille coop-vieraille sydämen asia. Ruotsissa puhutaan nyt siitä, voiko palkallaan elää. Hiljattain julkaistun tilaston mukaan noin 1,2 miljoonaa ruotsalaista ei tule toimeen omalla palkallaan.
Keskiviikkona ryhmä vieraili Ässäkeskuksessa ja tutustui SOK:hon ja S-ryhmän toimintaan. Torstaina vuorossa ovat Svenska Andelsförbundet, Osuuskauppa Varuboden-Osla ja S-market Grani Kauniaisissa.





