Pellervolainen Shimelles Tenaw palkittiin yhtenä Afrikan vaikutusvaltaisimmista osuustoimintajohtajista

Suomalaistunut Shimelles Tenaw on palkittu yhtenä Afrikan 50 vaikutusvaltaisimmasta osuustoimintajohtajasta. Tunnustus myönnettiin kesäkuussa Mosambikin Maputossa järjestetyssä ICA Africa Cooperative Excellence Awards 2026 -gaalassa.

Tenaw toimii Taloudellisen yhteistyön ja osuustoiminnan tutkimuksen seura Kooperatiivi ry:n Afrikan-yhteyshenkilönä. Hän on vuosikymmenten ajan edistänyt osuustoimintaa Afrikassa ja vienyt samalla suomalaista, erityisesti pellervolaisesta perinteestä nousevaa osuustoiminta-ajattelua kansainvälisille areenoille.

Tenawin oma osuustoimintayhteys alkoi Suomessa jo 1970-luvulla Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa opintojen yhteydessä. Hän työskenteli opiskeluaikanaan harjoittelijana Pellervon Markkinatutkimuslaitoksessa (PSM) ja valmistuttuaan maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi palasi laitoksen tutkijaksi. Hän työskenteli PSM:ssä 1980-luvun lopulle asti, minkä jälkeen Tenaw siirtyi Helsingin yliopistolle osuustoimintatutkijaksi.

Pellervossa työskentely antoi Tenawille laajan näkemyksen suomalaisesta osuustoiminnasta. Samalla syntyi ajatus suomalaisen osuustoimintamallin soveltamisesta kehitysmaissa ja erityisesti Afrikassa. Tenaw teki asiasta aikanaan aloitteen Pellervo-Seuran silloiselle toimitusjohtajalle Aarne Hakalalle, joka suhtautui ajatukseen myönteisesti.

”Tämä oli lähtökohta Afrikan osuustoiminnan kehittämiselle ja omalle uralleni”, Tenaw kertoo.

Suomalainen osuustoiminta kansainväliselle kentälle

Yhtenä Tenawin toimintalinjana on ollut suomalaisen ja erityisesti pellervolaisen osuustoimintamallin tunnetuksi tekeminen kansainvälisesti.

Vuonna 2011 hän toimi Suomen kansainvälisen osuustoimintavuoden 2012 toimikunnan sihteerinä ja osallistui YK:n päämajassa New Yorkissa järjestettyihin kansainvälisen osuustoimintavuoden avajaistilaisuuden valmisteluihin ja esitteli suomalaisen osuustoiminnan näkökulmia kansainväliselle yleisölle.

Afrikan osuustoimintaliikkeessä Tenaw on puolestaan osallistunut aktiivisesti alueellisiin yleiskokouksiin ja ministeritason osuuskuntakonferensseihin. Hän on ollut mukana myös erilaisten suositusten ja päätöslauselmien valmistelussa.

Jo 1990-luvulla Tenaw oli järjestämässä kahta merkittävää afrikkalaista osuuskuntaseminaaria. Hän esitteli niiden suositukset ja päätöslauselmat ICA Afrikan-alueen ensimmäisessä yleiskokouksessa Nairobissa syyskuussa 1994. Työ oli osaltaan mukana vahvistamassa afrikkalaisten osuustoimijoiden yhteistä näkemystä osuustoiminnan identiteetistä. ICA hyväksyi osuustoiminnan identiteettiä koskevan julkilausuman Manchesterin kongressissa vuonna 1995.

Tenaw on myöhemmin toiminut myös ICA African tutkimus- ja sukupuoliasioiden komitean jäsenenä. Hänen aloitteestaan ICA Africa ja Kooperatiivi ry solmivat yhteistyösopimuksen kesäkuussa 2018.

ICA:n osuustoiminnan politiikkajohtaja Joseph Njunguja totesi palkintogaalan juhlapuheessa, että Tenaw on ansainnut tunnustuksensa merkittävästä panoksestaan osuuskuntaliikkeen hyväksi paitsi Afrikassa myös maailmanlaajuisesti.

Tenaw itse pitää pitkää yhteyttään Pellervoon merkittävänä osana omaa osuustoiminnallista identiteettiään.

”Koen itseni pellervolaiseksi”, hän sanoo.

Jaa artikkeli

Lue myös

What, mikä se osuuskunta oikein olikaan?

Kesätyöntekijämme Lumi pääsi kahden viikon ajan tutustumaan tarkemmin osuuskuntiin ja tutkimaan millaista toimistotyö tällaisessa organisaatiossa on. Kaikista ei tarvitse kouluttaa osuustoiminnan asiantuntijoita, mutta osuustoiminnasta pitäisi tarjota enemmän kiinnostavaa ja innostavampaa tietoa!

Pellervon lausunto yritysvastuulaista

Pellervon pitää tärkeänä, että hallituksen esityksessä ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskevassa yritysten huolellisuusvelvoitteessa eli niin kutsutussa yritysvastuulaissa on huomioitu kansallisen lisäsääntelyn vaikutukset alkutuotantoon ja yritysvastuulakia esitetään sovellettavaksi osuuskuntiin kestävyysraportointia vastaavalla tavalla.

Tilaa uutiskirje