Ajankohtaista

Uutiset

Järjestö

Uusi EU-asiantuntija nimetty Brysselin toimistolle – Riikka Karjalainen aloittaa lokakuussa

MMM Riikka Karjalainen aloittaa lokakuun puolivälissä Pellervon, MTK:n ja SLC:n Brysselin toimistolla EU-asiantuntijana vastuualueenaan kotieläintalous ja osuustoiminta.

14.8.2026

Pellervolainen Shimelles Tenaw palkittiin yhtenä Afrikan vaikutusvaltaisimmista osuustoimintajohtajista

Shimelles Tenaw on palkittu yhtenä Afrikan 50 vaikutusvaltaisimmasta osuustoimintajohtajasta. Tunnustus myönnettiin kesäkuussa Mosambikin Maputossa järjestetyssä ICA Africa Cooperative Excellence Awards 2026 -gaalassa.

11.8.2026

Mari Kokko Kansainvälisenä osuustoimintapäivänä: Rauha rakentuu arjessa

Heinäkuun ensimmäisenä lauantaina vietetään jälleen Kansainvälistä osuustoimintapäivää. Teema on tänä vuonna rauha.   Rauhasta puhutaan usein sotien, kriisien ja maailmanpolitiikan kautta. Samalla rauha kuitenkin näkyy myös siinä, miten arki toimii. “Cooperatives for a Peaceful World” – osuuskunnat rauhan rakentajina – muistuttaa siitä, että rauha rakentuu juuri arjen teoissa, yhteisöissä ja siinä, miten ihmiset suhtautuvat toisiinsa.  Kansainvälisen osuustoimintaliikkeen globaalissa, yhteisessä viestissä korostuu ajatus osuuskunnista sillanrakentajina. Ne kokoavat ihmisiä yhteisten tarpeiden äärelle ja tarjoavat

1.7.2026

Tapahtumat

Emme löytäneet hakuasi vastaavia artikkeleita. Muokkaa hakua ja yritä uudelleen.

Vastuullisuus

Näin pidetään omistajuus Suomessa: LähiTapiola sijoittaa 200 miljoonaa euroa lisää Suomen kasvuun

Talouskasvun puute on Suomen suurin ongelma ja todellinen syy moneen huonoon uutiseen, sanoo LähiTapiola-ryhmän pääjohtaja Sari Heinonen. Kotimaisessa rahoituksessa onkin aukko juuri myöhemmän kasvuvaiheen yrityksille, vaikka niissä työn tuottavuus on suurempaa kuin taloudessa keskimäärin. LähiTapiola haluaa sijoittaa juuri näihin yrityksiin. Keskinäisenä yhtiönä sen vahvuudet sijoittajana ovat kotimaisuus ja kärsivällisyys. – Pääomasijoittaja ei tuo yritykseen pelkästään

11.2.2026

Osuuskuntien hyvät teot esiin – 2025 on kansainvälinen osuustoiminnan vuosi

Keräämme ja nostamme esiin suomalaisten osuustoimintayritysten hyviä tekoja – tekoja, jotka hyödyttävät niin jäseniä, paikallisyhteisöjä kuin koko yhteiskuntaa. Tällaisia tekoja voivat olla esimerkiksi nuorten harrastusten tukeminen, turvallisuutta parantavat kampanjat, luonnon monimuotoisuutta edistävät ohjelmat tai valokuituyhteyksien tuominen harvaan asutuille alueille.

5.6.2025

OP tuo yritysten käyttöön uuden kestävän rahoitusratkaisun – tukee erityisesti maatilojen vastuullisuutta ja kassavirran hallintaa

OP tuo yritysten käyttöön kestävän maksuaikarahoituksen tukeakseen yritysten ja niiden arvoketjujen vastuullisuustyötä. Ratkaisua on kehitetty yhdessä Bernerin kanssa, joka tukee maatila-asiakkaidensa kestävää maanviljelyä mahdollistamalla joustavat maksuajat kestävyystavoitteisiin sitoutuneille kumppaneille. OP tuo yritysten käyttöön ensimmäisenä pankkina Suomessa uuden kestävyyteen sidotun rahoitusratkaisun, kestävän maksuaikarahoituksen. Maksuaikarahoitus on tyypillisesti käytössä toimialoilla, joiden kassavirrassa on luontaista kausivaihtelua. Ratkaisu mahdollistaa sen,

5.4.2025

Blogit

Martti Asunnan puhe Pellervon alueseminaarissa Seinäjoella

Avauspuheenvuoro Pellervon alueseminaari , Seinäjoki 25.9.2013 Martti Asunta, Hallituksen puheenjohtaja, Pellervo Osuustoiminta on kovassa nosteessa niin maailmalla kuin Suomessakin. Yritysmalli istuu hyvin tähän aikaan, jossa kaivataan vastuullista elinkeinotoimintaa. Yhteiskuntavastuuta peräänkuulutetaan laajalti. Yrityksiltäkin edellytetään tiettyjen yleisesti hyväksyttyjen moraali-koodien noudattamista. Taustalla on erityisesti rahoitusmaailmassa koetut skandaalimaiset, suuren luokan huijaukset ja lyhytnäköisestä voitontavoittelusta aiheutuneet jättimäiset tappiot, jotka on

25.9.2013

Videot

Osuuskuntien tulos ja tarkoitus – miten mitata yhteistä hyvää? Pellervon Aamun tallenne

Pellervon Aamussa 20.11. avattiin Osuustoiminnan Vuosikirjan kokoamia talouslukuja ja keväällä 2025 tehdyn osuuskuntakyselyn tuloksia sekä keskusteltiin miten osuuskuntien ja keskinäisten yhtiöiden osuustoiminnallista tulosta voidaan mitata ja tuoda näkyväksi.

Keskustelemassa väitöskirjatutkija ja Osuustoiminta-lehden yritysanalyytikko Pasi Saarnivaara sekä Pellervon toimitusjohtaja Mari Kokko.

20.11.2025

Pellervon Aamun kirjailijahaastattelussa Anu Puusa: Osuustoiminta eksyksissä?

Haastattelussa aineettoman pääoman johtamisen professori Anu Puusa, joka on yhdessä OP Ryhmän entisen pääjohtajan vuorineuvos Reijo Karhisen kanssa kirjoittanut kirjan: Osuustoiminta eksyksissä? Ovatko osuuskunnat kadottaneet perustehtävänsä?

27.10.2025

Miten Suomen taloudella menee 2025? Pellervon Aamun tallenne

Onko merkkejä kasvun piristymisestä, vai jatkuuko epävarmuus? Entä mitä tämä tarkoittaa yrityksille, osuustoiminnalle ja kotitalouksille?

22.9.2025
Tilaa uutiskirje