Ajankohtaista

Uutiset

Kyösti Kallio -dokumentti kertoo Suomen tarinan

4.12.2023

Tiistaina 5. joulukuuta Ylen TV1-kanavalla näytetään kello 19 uusi Kyösti Kallio-dokumentti. Pellervo on ollut mukana mahdollistamassa sen tekemistä Hannes ja Hedvig Gebhardin rahaston kautta. Suomen neljäs presidentti oli kansakunnan eheyttäjä, joka ehti sotien välisenä aikana toimia myös neljästi pääministerinä ja kuudesti eduskunnan puhemiehenä. Hän oli keskeisellä tavalla rakentamassa Suomesta demokraattista oikeusvaltiota vuoden 1918 sodan jäljiltä. 

Järjestö

YK:n päätöslauselma: vuonna 2025 vietetään toista Kansainvälistä osuustoimintavuotta

Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous on hyväksynyt uuden päätöslauselman osuuskunnista sosiaalisen kehityksen edistäjinä ja vaatii vuoden 2025 julistamista Kansainväliseksi osuustoimintavuodeksi. Päätöslauselma rohkaisee kaikkia jäsenvaltioita, YK:ta sekä muita sidosryhmiä hyödyntämään Kansainvälistä osuustoimintavuotta osuuskuntien tukemisessa ja erityisesti niiden roolin tiedostamisessa kestävän kehityksen tavoitteiden edistäjinä. Mutta myös laajemmin yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen myötävaikuttajina. Mongolian hallitus esitteli päätöslauselman ja se hyväksyttiin

14.11.2023

Pienosuuskuntia perustetaan eniten kasvukeskuksiin – joka neljäs pienosuuskunta toimii jo Uudellamaalla

Pellervo on julkaissut uuden pienosuuskuntia käsittelevän tutkimuksen. Se keskittyy Suomen 3400 osuuskunnasta kahteen tuhanteen eli muihin kuin keskisuuriin ja suuriin yrityksiin sekä vesiosuuskuntiin. Kävi ilmi, että neljäsosa näistä pienosuuskunnista sijaitsee Uudellamaalla. Tehty selvitys osoittaa myös, että uudet osuuskunnat perustetaan voittopuolisesti taajamiin ja kasvukeskuksiin. -Osuuskunta on yhteisöllinen yritysmuoto, joka sopii erityisesti joustavasta yrittäjyydestä kiinnostuneille. Perustajat ovat

1.11.2023

Pellervo toivoo kestävyysraportointiin selvennyksiä vapautettavien osuuskuntien kriteereistä

Hallituksen esitys kestävyysraportointidirektiivin kansallisesta sääntelystä on eduskunnassa edennyt talousvaliokunnan käsittelyyn. Pellervon lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen oli aiheesta kansanedustajien kuultavana ja jätti valiokunnalle kirjallisen lausunnon. Sen keskeisin viesti on, että kriteerit raportoinnista vapautettavien alkutuotannon osuuskunnista tulee määritellä tarkemmin. Pellervon toiveena on, että kirjanpitolakiin lisättäisiin hankintaosuuskunnan määritelmä esimerkiksi seuraavanlaisesti: Hankintaosuuskunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sekä niitä tuottajaosuuskuntia, jotka hankkivat

20.10.2023

Vastuullisuus

Luontokadon pysäyttäminen vaatii suuryrityksiltä ja finanssialalta välittömiä toimia – OP Ryhmä julkaisee tiekartan luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi

Suuryritykset ovat alkaneet kiinnittää huomiota luontokadon pysäyttämiseen, selviää OP:n Suuryritystutkimuksesta. Edistääkseen luonnon monimuotoisuutta sekä paikallisesti että asiakasvaikutustensa osalta OP Ryhmä julkaisee luonnon monimuotoisuuden tiekartan. Tiekartta on osa OP Ryhmän vastuullisuusohjelman toteutusta ja sisältää toimenpiteet, joilla luonnon monimuotoisuutta edistetään OP Ryhmässä lähivuosina.

5.12.2023

Metsä Groupin Kuura-tekstiilikuitu sai tärkeän tunnustuksen vastuullisuusarvioinnissa

Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaan havusellusta valmistettu Kuura-tekstiilikuitu saavutti ”Green Shirt” -luokituksen voittoa tavoittelemattoman ympäristöjärjestö Canopyn auditoinnissa. Järjestön vuosittainen Hot Button Ranking -luokitus on vakiintunut työkalu, jota käytetään globaalissa tekstiili- ja muotiteollisuudessa arvioitaessa puupohjaisten tekstiilikuitujen vastuullisuutta.

1.12.2023

S-ryhmä kehittää vesivastuutyötään – Yritysten yhteinen vesihanke käynnistyy ennätyskuivuudesta kärsineessä Espanjassa

Ruoantuotanto kärsii ilmastonmuutoksen voimistamista sään ääri-ilmiöistä, kuten tulvista ja lisääntyvistä kuivuusjaksoista. Ratkaisuja kestävään vedenkäyttöön etsitään nyt myös uudenlaisessa yritysten välisessä yhteistyössä.
S-ryhmä, pohjoismaisten osuustoiminnallisten yritysten hankintayhtiö Coop Trading sekä kolme muuta eurooppalaista kaupparyhmää osallistuvat kestävään vedenkäyttöön liittyvään pilotointihankkeeseen. Hanke toteutetaan vesikriittisellä Huelvan ja Doñanan alueella Etelä-Espanjassa. 

28.11.2023

Blogit

Edullista sähköä aatteen voimalla 

Energian kotimaisuus ja huoltovarmuus ovat korostuneet Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Keskiöön on noussut myös energian hinta ja energiayhtiöiden voiton maksimointi tilannetta hyödyntäen. Tällä viikolla on puhuttanut pörssisähkön hinta.   Tilanne on korostanut sitä, että tarvitaan vaihtoehtoisia tapoja sähkön tuotantoon ja hinnoitteluun. Yksi niistä on osuuskuntamuotoinen toteutustapa. Suomen suurimpana sähköosuuskunta Oulun Seudun Sähkö on erinomainen esimerkki osuuskuntayrityksestä, jossa

22.11.2023

Korkea työllisyys lääkitsee hyvinvointia ja julkista taloutta 

Yrityksille yhtiömuodosta riippumatta on tärkeää työmarkkinoiden joustavuus ja toimivuus sekä työvoiman saatavuuden vahvistaminen. Nyt odotetaan poliittisilta päättäjiltä rohkeutta toteuttaa toimia, joilla Suomi elpyy.   Syksystä povattiin kuumaa työmarkkinasyksyä. Orpon hallituksen suunnitelmat työmarkkinauudistukset erityisesti SAK:n ja sen liittojen puolelta on saaneet kritiikkiä. Suuriin ulosmarsseihin ei ole vielä tässä vaiheessa ollut suurta innokkuutta. Tällä hetkellä työmarkkinasyksy vaikuttaa haalealta.  

24.10.2023

Yrittäminen on yhteistyötä

Yrittäjyys nähdään usein yksilösuorituksena. Tämän vuoden valtakunnallisen Yrittäjän Päivän yksi teemoista on Yrittäminen on yhteistyötä. Se korostaa, ettei menestyvä yritys ole usein yhden henkilön saavutus, vaan monien henkilöiden ja yhteistyötahojen tulosta.   Tätä kulmaa yrittäjyydestä on tarpeen vahvistaa. Se on niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta kestävämpää.   Yksi lähestymispiste asialle on yrityksen perustamisen vaihe. Silloin on hyvä

5.9.2023

Videot

Osuuskunnat sijoittajina ja sijoituskohteena: Merkkejä osuustoiminnan murroksesta

Osuuskuntia haastetaan monelta suunnalta. Osuustoiminnan murrosta on kiinnostavaa tarkastella sijoitusosuuskuntien tarjoaman näkymän pohjalta. Toimittaja, pitkän linjan osuuskuntakouluttaja Jukka Suvitie esitti kuulijoille OT-Vuosikirjan 2023 julkistamiswebinaarissa vaativia kysymyksiä.  Omistanko jotain osuuskunnan jäsenenä? Ja onko sen arvolla edes väliä? Suvitien vastaus jälkimmäiseen on selvä: Kyllä: arvostuksensa tunteva yritys on aina kehitys- ja kilpailukykyisempi – ja kontrollissa. Esimerkkinä hän

31.8.2023

Pienosuuskuntien edunvalvonta ja vaikuttamistyö -webinaaritallenne

14.6. järjestetyssä webinaarissa keskityttiin pienosuuskuntien yhteisen edun ajamiseen ja sen tarpeisiin.

16.6.2023

Perustaisinko osuuskunnan: Osuuskunnan säännöt – webinaaritallenne (1 h 3 min)

Mitä osuuskunnan säännöissä tulee ottaa huomioon? Miksi niiden laatimiseen kannattaa käyttää reilusti aikaa ja ajatusta?

15.6.2023

Uutiskirjeet

Uutiskirje 24.8. Pellervo osuuskuntien asialla

Petteri Orpon hallituksen tavoitteena on nostaa yrittäjyyden ja omistajuuden arvostusta ja vahvistaa yritysten kasvua tukevaa elinkeinopolitiikkaa.   Pellervon tehtävänä on vaikuttaa, että päätöksenteko on osuuskuntien toimintaedellytyksiä edistävää. Kyse on myös yhteiskunnan kokonaisedusta. Väestön ikääntyminen, kasvava julkinen velka ja pula osaavasta työvoimasta haastavat Suomen taloutta ja tulevaisuutta. Suomi tarvitsee pitkäjänteisesti toimivia osuustoiminnallisia yrityksiä, jotka ovat osa suomalaisten

24.8.2023

Lukuvinkkejä elokuun iloksi

Tiesithän, että OT-lehti on talousmedia osuustoiminnallisten ja keskinäisten yritysten johdolle ja hallinnon jäsenille. Näitä näkökulmia ja perspektiivejä et muualta löydä! Juttuja on paljon myös verkossa. Lehden omilta sivuilta voit perehtyä muun muassa isoon määrään yritysanalyysejä ja toimialavertailuja, joiden kirjoittajina on osuuskuntien eritysluonnetta syvällisesti ymmärtäviä taloustutkijoita. Akateemisista tutkimuksista uusimpana esitellään osuuskaupan hallintoon liittyvä. Pienemmistäkin osuuskunnista kerrotaan

2.8.2023

Uutiskirje 16.6. Toimitusjohtajan terveiset: Uusi hallitus

Kevään ja alkukesän aikana on seurattu Petteri Orpon hallituksen muodostumista. Suomen hallituksen ja osuuskunnan perustamisessa on samoja piirteitä.  

16.6.2023

Tapahtumat

Turhaa byrokratiaa vai uusia liiketoimintamahdollisuuksia – miten pk-osuuskuntien tulisi valmistautua tulevaisuuden kestävyyssääntelyyn?

Yritysten toimintakenttä on suuressa muutoksessa. Vaikka jatkuvasti lisääntyvä ja kiristyvä sääntely ei välttämättä suoraan koske pieniä ja keskisuuria yrityksiä, välillisesti pankkien ja rahoittajien kautta sekä osana arvoketjuja vaikutuksilta ei voi välttyä. Erityisesti kestävyysraportointidirektiivi sekä yritysten kestävää toimintaa koskeva huolellisuusvelvoite eli niin kutsuttu EU-yritysvastuudirektiivi tulee vaikuttamaan myös pk-osuuskuntiin.  Tule mukaan kuulemaan ja keskustelemaan siitä mitä pk-osuuskunnat

18.01.2024

Pellervon Päivä 2024

Pellervon Päivän teemana 2024 on Merkityksellinen muutos. Seminaarilavalla mm. Hannu Krook ja Juha Ruohola, Ilkka Halava, Anu Ubaud, Martin Nordell ja Niklas Jensen-Eriksen. Tilaisuuden juontaa Nina Hirvensalo.

11.04.2024