Uutiset
Mari Kokko: Välinpitämättömyys on demokratian suurin uhka
Nuorten heikentynyt usko tulevaisuuteen on yksi vakavimmista viesteistä Suomen suunnasta. Kyse ei ole vain nuorten mielialoista. Kyse on kehityksestä, joka vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Se näkyy taloudessa, syntyvyydessä, osaamistasossa ja maanpuolustustahdossa. Jos oma tulevaisuus näyttää epävarmalta, on vaikea uskoa myös siihen, että yhteisiin asioihin vaikuttamisella olisi merkitystä. Demokratian suurin uhka on se, että ihminen ajattelee, ettei
Järjestö
Satu Pentikäinen Pellervon uudeksi lakijohtajaksi
Pellervon uudeksi lakijohtajaksi on valittu OTM Satu Pentikäinen. Hän aloittaa tehtävässään 1.9.2026. Pentikäinen tuo tehtävään monipuolisen kokemuksen julkiselta sektorilta yhtiöoikeuden kysymysten parista. Hän työskentelee parhaillaan erityisasiantuntijana oikeusministeriössä yhtiöoikeuden lainvalmistelijana. Aiemmin Pentikäinen on toiminut erityisasiantuntijana työ- ja elinkeinoministeriössä yrityssääntelyn kehittämisen osa-alueella sekä yritysverotuksen asiantuntijatehtävissä Verohallinnossa. Pentikäinen on töidensä ohella aktiivinen yhtiöoikeuden tutkimuksen parissa. Hän viimeistelee parhaillaan oikeustieteen väitöskirjaansa yhtiöoikeudellisesta lainvalmistelusta, jossa tarkastelee osakeyhtiölain asemaa muun muassa osuuskuntalain mallilakina. Pentikäinen
Brysselin toimisto etsii uutta EU-asiantuntijaa
Etsimme Pellervon, MTK:n ja SLC:n yhteiseen Brysselin toimistoon määräaikaiseen tehtävään EU-asiantuntijaa, kotieläintalous ja osuustoiminta / Senior Policy Advisor, Animal Production and Cooperatives EU-asiantuntijana toimit keskeisessä roolissa maito- ja lihasektoreiden edunvalvonnassa omistajatuottajien ja maatalousosuuskuntien näkökulmasta. Seuraat ja pääset vaikuttamaan läheltä EU:n toimielimissä käytävään keskusteluun sekä lainsäädännön valmisteluun erityisesti kotieläintaloudesta ja maatalousosuuskunnista. Pidät toimeksiantajat ajan tasalla ajankohtaisista
Nyt etsitään Euroopan osuustoiminnan suunnannäyttäjiä – ehdota osuuskuntaasi mukaan kilpailuun
Euroopan osuustoimintajärjestö Cooperatives Europe etsii vaikuttavimpia osuuskuntia juhlistaakseen järjestön 20-vuotista taivalta. Myös suomalaisilla osuuskunnilla on mahdollisuus osallistua kilpailuun ja nostaa oma toimintansa näkyville Brysselissä ja koko Euroopassa. Kilpailussa etsitään osuuskuntia, jotka ratkaisevat yhteiskunnallisia haasteita ja näyttävät, miten osuustoiminta rakentaa taloudellisesti kestävää, demokraattista ja yhteisöllistä Eurooppaa. Tavoitteena on nostaa esiin osuustoiminnan esimerkillisiä toimijoita eri puolilta Eurooppaa.
Tapahtumat
Emme löytäneet hakuasi vastaavia artikkeleita. Muokkaa hakua ja yritä uudelleen.
Vastuullisuus
Näin pidetään omistajuus Suomessa: LähiTapiola sijoittaa 200 miljoonaa euroa lisää Suomen kasvuun
Talouskasvun puute on Suomen suurin ongelma ja todellinen syy moneen huonoon uutiseen, sanoo LähiTapiola-ryhmän pääjohtaja Sari Heinonen. Kotimaisessa rahoituksessa onkin aukko juuri myöhemmän kasvuvaiheen yrityksille, vaikka niissä työn tuottavuus on suurempaa kuin taloudessa keskimäärin. LähiTapiola haluaa sijoittaa juuri näihin yrityksiin. Keskinäisenä yhtiönä sen vahvuudet sijoittajana ovat kotimaisuus ja kärsivällisyys. – Pääomasijoittaja ei tuo yritykseen pelkästään
Osuuskuntien hyvät teot esiin – 2025 on kansainvälinen osuustoiminnan vuosi
Keräämme ja nostamme esiin suomalaisten osuustoimintayritysten hyviä tekoja – tekoja, jotka hyödyttävät niin jäseniä, paikallisyhteisöjä kuin koko yhteiskuntaa. Tällaisia tekoja voivat olla esimerkiksi nuorten harrastusten tukeminen, turvallisuutta parantavat kampanjat, luonnon monimuotoisuutta edistävät ohjelmat tai valokuituyhteyksien tuominen harvaan asutuille alueille.
OP tuo yritysten käyttöön uuden kestävän rahoitusratkaisun – tukee erityisesti maatilojen vastuullisuutta ja kassavirran hallintaa
OP tuo yritysten käyttöön kestävän maksuaikarahoituksen tukeakseen yritysten ja niiden arvoketjujen vastuullisuustyötä. Ratkaisua on kehitetty yhdessä Bernerin kanssa, joka tukee maatila-asiakkaidensa kestävää maanviljelyä mahdollistamalla joustavat maksuajat kestävyystavoitteisiin sitoutuneille kumppaneille. OP tuo yritysten käyttöön ensimmäisenä pankkina Suomessa uuden kestävyyteen sidotun rahoitusratkaisun, kestävän maksuaikarahoituksen. Maksuaikarahoitus on tyypillisesti käytössä toimialoilla, joiden kassavirrassa on luontaista kausivaihtelua. Ratkaisu mahdollistaa sen,
Blogit
KOULUTTAJAN BLOGI: Käykö meille PISAt?
PISA oli vuoden puheenaihe. Se ei tarkoita pohjoisitalialaista pikkukaupunkia, jossa on vino torni. Se on OECD-maiden joka kolmas vuosi toteuttama 15-vuotiaiden koulutaitoja mittaava tutkimus. Me suomalaiset olemme ylpeilleet kärkisijoista. Ulkomaiset lähetystöt kiertävät kouluissamme. On haettu syitä menestykseen: opettajat ovat huippukoulutettuja, koulutusta arvostetaan. Maamme on tasa-arvoinen; köyhänkin lapsi saa saman kuin varakkaan perheen vesa. PISA-menestys on
Tiimityö on ansa? Yhdessä yrittämisen TOP-3 plussat ja miinukset
Liityin ensimmäiseen osuuskuntaani syksyllä 2004 kun Tiimiakatemialla aloitettuani perustimme tiimikaverieni kanssa Ideaosuuskunta Jofin. Pyöritimme firmaa opiskeluiden ajan reilut 3.5 vuotta, jonka jälkeen olen keskittynyt kehittämään seuraavaa yritystämme, joka tunnetaan tuotemerkistä Monkey Business. Firmassamme, jonka virallinen nimi on Monkey and Banana osk, on tällä hetkellä 7 jäsentä, ja kirjoitan tähän blogiin työntekijä-omistajan näkökulmasta pienessä asiantuntijatyötä tekevässä
Hiutaleita KINOStamassa
Mikkelillä on ollut vuosia tietynlainen maine. Erityisesti paikalliset tuntevat hyvin ”myhäilevä Mikkeli” -sanonnan. Tällä tarkoitetaan kai hidasta ja muutosvastarintaista Mikkeliä. Nyt monet asiat ovat kuitenkin toisin. Uusittu tori ja palkittu keskusta uusine kauppakeskuksineen tunnetaan jo Etelä-Savon ulkopuolellakin, samoin myös kaunis Saimaa ja puhdas ympäristömme. Osa on saattanut bongata myös Mikkelin ”Lupaus 2016” -hankkeen, jossa uudistetaan
Videot
Osuuskuntien tulos ja tarkoitus – miten mitata yhteistä hyvää? Pellervon Aamun tallenne
Pellervon Aamussa 20.11. avattiin Osuustoiminnan Vuosikirjan kokoamia talouslukuja ja keväällä 2025 tehdyn osuuskuntakyselyn tuloksia sekä keskusteltiin miten osuuskuntien ja keskinäisten yhtiöiden osuustoiminnallista tulosta voidaan mitata ja tuoda näkyväksi.
Keskustelemassa väitöskirjatutkija ja Osuustoiminta-lehden yritysanalyytikko Pasi Saarnivaara sekä Pellervon toimitusjohtaja Mari Kokko.
Pellervon Aamun kirjailijahaastattelussa Anu Puusa: Osuustoiminta eksyksissä?
Haastattelussa aineettoman pääoman johtamisen professori Anu Puusa, joka on yhdessä OP Ryhmän entisen pääjohtajan vuorineuvos Reijo Karhisen kanssa kirjoittanut kirjan: Osuustoiminta eksyksissä? Ovatko osuuskunnat kadottaneet perustehtävänsä?
Miten Suomen taloudella menee 2025? Pellervon Aamun tallenne
Onko merkkejä kasvun piristymisestä, vai jatkuuko epävarmuus? Entä mitä tämä tarkoittaa yrityksille, osuustoiminnalle ja kotitalouksille?




